Chuck Berry: Johnny B Goode -single (kokoelmalla The Anthology, MCA 2000) Vuonna 1958 ilmestyivät myös Eddie Cochranin Summertime Blues, Cliff Richardin Move It! Ja Link Wrayn Rumble.

Kun kitarasta tuli soolosoitin

Sähkökitarasta on tullut niin hallitseva soitin modernissa populaarimusiikissa, että sitä tulee harvoin edes ajatelleeksi. Aina ei ole ollut niin. Varhaisessa rytmimusiikissa, myös rock’n’rollin alkutaipaleella, soolosoitin oli usein piano tai saksofoni ja countryn puolella viulu. Useissa kokoonpanoissa kitaran tehtävänä oli pitää huolta rytmistä basson ja rumpujen rinnalla.
     Kitaran voittokulku alkoi bluesista ja viimeistään rock’n’rollin kehittyessä siitä tuli ykkössoitin. Pioneereja oli monia, mutta yksi taitaa nousta muiden yli: Chuck Berry.
     Kaliforniassa 1926 syntynyt mutta St. Louisissa varttunut Berry antoi suuntaviivat modernille kitaransoitolle. Hänen soittonsa oli sukua Chicago-bluesille, mutta samalla rytmikkäämpää. Berry sulautti komppinsa sekaan luontevasti myös pistävät soolonsa ja nosti kitaran musiikkinsa etualalle.

Yksi legendaarisimmista Chuck Berryn sooloista on vuoden 1958 Johnny B. Gooden räjähtävä intro, jossa on seitsemääntoista sekuntiin pakattu kaikki olennainen rockkitaroinnista. Tämän pohjalle ovat rakentaneet useimmat myöhempien vuosien rockkitaristeista, elleivät tietoisesti niin ainakin mutkan kautta.
     Yksi oppilaista oli tuleva suunnannäyttäjä Keith Richards. The Rolling Stonesin alkuaikojen ohjelmisto rakentui suurelta osin Berryn tuotannon varaan ja sieltä periytyy myös Richardsin tyyli.
     Johnny B. Gooden ilmestyessä Berry oli jo kokenut konkari. Hänen levytysuransa oli käynnistynyt Maybellene-singlellä 1955 ja sitä seurannut hittiputki asettaa hänet eittämättä rock’n’rollin suurten joukkoon. Paitsi kitaristina, Berry kunnostautui myös säveltäjänä ja sanoittajana. Nuorten tunteita ytimekkäästi tiivistäneet sanoitukset ansaitsivat hänelle lisänimen ”rockin ensimmäinen runoilija”.

Kaikki ei kestänyt ikuisesti, sillä 1960-luvun alussa Berry joutui vankilaan oltuaan tekemisissä alaikäisen tytön kanssa. Aika oli muutenkin vaikea rock’n’rollille, jonka kultakauden katsotaan päättyneen tällöin: Elvis oli armeijassa, Jerry Lee Lewisillä oli oma skandaalinsa serkkutyttönsä kanssa, Little Richard oli tullut uskoon, Carl Perkins alkoholisoitunut ja Buddy Holly, Eddie Cochran sekä Richie Valens kuolleet. Lähes kaikki suuret olivat poissa pelistä. Berry palasi vankilasta maailmaan, jota hallitsivat The Beatles ja Rolling Stones. Molemmat olivat levyttäneet hänen tuotantoaan, joka auttoi uuteen alkuun mutta ei taannut entistä suosiota.
     Myöhemmät vuosikymmenet Berry on kiertänyt sitkeästi, osin sen takia, että mustien lauluntekijöiden tulot tapasivat rockin alkuaikoina livetä muiden käsiin. Nyt hän suostuu soittamaan vain saatuaan palkkionsa etukäteen. Käteisenä.

JARKKO JOKELAINEN / Helsingin Sanomat