James Brown: Live at the Apollo (volume 1) Vuonna 1962 ilmestyivät myös The Beatlesin Love Me Do, Booker T & The MG’sin Green Onions ja The Crystalsin He’s a Rebel.

Mustan Amerikan äänitorvi

”Naiset ja herrat, oletteko valmiita illan tähdelle! Minulla on ilo esitellä teille mies, joka tunnetaan kansallisesti ja kansainvälisesti showbisneksen ahkerimpana! Herra dynamiitti! Show’n tähti: James Brown and the Famous Flames!”
     Tytöt kirkuvat ja torvet pumppaavat intron sellaiseen vauhtiin, että heikompia hirvittää. Olemme juuri palanneet lokakuuhun 1962 ja New Yorkin Harlemin 125. kadulle The Apollo Theateriin. Käsissä on 32 minuuttia rhythm’n’bluesia ja soulia kiihkeimmillään, hikisimmillään ja tunteikkaimmillaan: James Brown ja hänen yhtyeensä elävän yleisön edessä.

Vuonna 1928 syntynyt Brown oli tässä vaiheessa jo miljoonia myynyt mustan yleisön supertähti. Live at the Apollo oli tavallaan yhden aikakauden tilinpäätös ja huipentuma. Se on hengästyttävä kokoelma hittejä (Please Please Please, Try Me, I’ll Go Crazy, Think, Night Train. . . ). The Famous Flamesista on loputtomilla kiertueilla hioutunut täysin pitelemätön ryhmä, ja illan tähti itse ulvoo, huutaa, puhkuu, ähisee ja laulaa kaikki tunteensa ulos.
     Äänitys vie mukanaan niin, että tuntuu kuin seisoisit keskellä kiljuvia teinityttöjä. Live at the Apollo onkin paitsi soulin ehdottomia merkkipaaluja myös myöhempien liveäänitysten esikuvia.
     Luomaansa mallia yritti toisintaa myös itse James Brown, joka palasi Apolloon äänityskaluston kanssa vielä kahdesti vuosina 1968 ja 1971. Levyt ovat kaikki päätähuimaavaa kuunneltavaa, mutta alkuperäistä metsästettäessä kannattaa olla tarkkana, niin merkillisesti tallenteet on nykyään nimetty. Vuoden 1962 Live at the Apollo on sittemmin saanut peräänsä liitteen Volume 1, vuoden 1968 äänitys kulkee nimellä Live at the Apollo, Part 1 ja 1971 on Part 2.

Vaikka James Brown oli jo reilusti kolmikymppinen 1960-luvun alussa, hänen uransa oli vasta aluillaan. Brownin asema mustan Amerikan äänitorvena jatkui kiistattomana, ja, kummallista kyllä, mitä poliittisemmiksi hänen tekstinsä muuttuivat, sitä enemmän hänen suosionsa kasvoi myös valkoisten keskuudesta. Radikaalin 1960-luvun loppupuolella hän levytti yhden aikansa iskulauseista: Say It Loud – I’m Black and I’m Proud.
     Gospelin, rhythm’n’bluesin ja soulin läpi luovinut supertähti vastasi myös ajan haasteisiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa uuden JB’s-yhtyeensä avustuksella. Basisti Bootsy Collinsin tähdittämä yhtye haastoi melodiat rytmillä ja loi tukevan pohjan funkmusiikille – ja sämplien kautta hiphopille.
     Brownin tuorein superhitti Livin’ In America on vuodelta 1986, minkä jälkeen hän on toistuvasti ajautunut ongelmiin virkavallan kanssa. Mutta vapaalle jalalle päästyään hän on aina palannut konsertteihin, joissa voi yhä aistia vuoden 1962 ja Apollon taian.

JARKKO JOKELAINEN / Helsingin Sanomat