 |
|
The Beach
Boys: Pet Sounds
Vuonna 1966
ilmestyivät myös The Beatlesin Revolver, Bob Dylanin Blonde
On Blonde ja The Mothers Of Inventionin Freak Out!
|
Kun rantapojista tuli psykedeelisiä
Modernin
popmusiikin suunnannäyttäjä oli vuonna 1966 kaikille yllätys:
The Beach Boys. Autoista, tytöistä ja surffaamisesta laulanut periamerikkalainen
yhtye oli päältä katsoen kaikkea muuta kuin luova ja kekseliäs.
Pet Sounds muutti kaiken tämän
kerralla.
Levy sisälsi moniosaisia, mahtipontisesti
orkestroituja ja surumielisiä kappaleita. Samalla se asetti uuden standardin
musiikin tuottamiselle ja ajoi The Beach Boysin taiteellisen johtajan Brian
Wilsonin hulluuteen.
Edellisenä vuonna julkaistu The Beatlesin Rubber
Soul oli tehnyt Wilsoniin suuren vaikutuksen. Rubber Soul ei
ollut mikä tahansa singlehittien ympärille kyhätty levy, vaan
jokainen kappale oli itsenäinen teos. Singlejen aikakausi alkoi olla
ohi.
Toinen suuri vaikuttaja oli amerikkalainen tuottaja
Phil Spector, joka käytti äänityksissään
paljon kaikua ja suuren määrän soittajia luodakseen haluamansa
äänivallin. Spectorin pääinstrumentti olikin itse studio.
Wilsonin musiikkiin vaikuttivat suuresti myös huumeet. Wilson oli jo
muutaman vuoden pössytellyt marihuanaa, mutta nyt hän käytti
säännöllisesti LSD:tä. Omien sanojensa mukaan hän
”kuuli värejä ja näki ääniä”.
Pet Soundsin nauhoituksiin käytettiin
huomattavasti aikaa ja rahaa. Muun yhtyeen ollessa kiertueella Wilson ja studiomuusikot
työstivät levyä yötä päivää. Wilson
myös lauloi suurelta osin levyn itse, ja muut jäsenet saivat tyytyä
laulamaan taustoja. Ainostaan veli Carl Wilson sai laulaa
God Only Knows -kappaleen.
Perinteisten rock-instrumenttien lisäksi äänityksissä
käytettiin runsaasti outoja soittimia: jousia ja puhaltimia, Coca-Cola-tölkkejä,
polkupyörän kelloa ja kauhuelokuvien ääniraidoilta tuttua
ujeltavaa thereminiä. Kerrotaan että Wilson olisi halunnut tuoda
studioon myös hevosen.
Albumi floppasi Yhdysvalloissa täydellisesti. Faneille
se oli aivan liian omituinen, eikä levy-yhtiö Capitolin usko tuntunut
riittävän. Yhtyeeltä vaadittiin myyvempiä singlejä.
Sen sijaan Britanniassa levy oli sekä kriitikoiden että fanien suosiossa,
ja Pet Sounds nousi listakakkoseksi edellään vain The Beatlesin
Revolver.
Lokakuussa Capitol sai haluamansa hittisinglen.
Pet Soundsin äänityksissä aloitettu Good Vibrations
valmistui lukuisten studiosessioiden jälkeen ja oli maailmanlaajuinen
menestys. Seuraavaa Smile-levyä odotettiin hartaasti, mutta
levy ei koskaan valmistunut. Smile on edelleen pophistorian kuuluisin
”kadonnut levy”.
Seuraavan vuosikymmenen aikana mielenterveysongelmien
kanssa painiskellut Brian Wilson erkani hiljalleen yhtyeestä ja erakoitui.
Vuonna 2001 hän teki pienen kiertueen, jolla hän soitti Pet
Soundsin alusta loppuun.
OLLI NURMINEN / Helsingin Sanomat