Pink Floyd: The Dark Side of the Moon Vuonna 1973 ilmestyivät myös Mike Oldfieldin Tubular Bells, Bruce Springsteenin The Wild, The Innocent & the E Street Shuffle ja Stevie Wonderin Innervisions.

Kaikkien aikojen ankarin listajyrä

Brittiyhtye Pink Floyd julkaisi maaliskuussa 1973 levyn The Dark Side Of The Moon, josta tuli progressiivisen rockin klassikko ja listamenestyksen ansiosta musiikkivisojen vakioaihe. Albumi pysyi Yhdysvalloissa Billboardin listalla yhtäjaksoisesti huikeat 591 viikkoa, yli yksitoista vuotta. Kaikkiaan listaviikkoja kertyi 741.
     Levyn työnimi oli paljastavampi Eclipse (A Piece For Assorted Lunatics). Materiaali sävellettiin seitsemässä viikossa, ja sitä esitettiin täysimittaisella kiertueella ennen studioon menoa.
     Ihmisyyden varjopuolia luotaava paketti tuntuu vastalauseelta hippiajan maailmoja syleilevälle asenteelle. Pink Floydin oma viattomuus oli karissut jo aiemmin, kun yhtyeen varhainen voimahahmo Syd Barrett sairastui skitsofreniaan.
     Levy nosti Pink Floydin keskisarjasta maailmanmenestykseen. Samalla alkoivat ongelmat, jotka johtivat kymmenen vuotta myöhemmin pääasiallisen biisintekijän Roger Watersin eroon. Waters ja laulaja-kitaristi David Gilmour ovat jo pitkään osoittaneet hämmästyttävää kykyä erimielisyyteen. Silti jopa he ovat sitä mieltä, että The Dark Side Of The Moon on bändilevy, ei sooloprojekti.

Albumin menestys selittyy teknisillä oivalluksilla, hyvillä sävellyksillä ja järkevillä sovituksilla. Näistä varsinkaan viimeinen ei ollut 1970-luvun progen perushyve. Vastaavasti ajankohdalle yleinen soittotaidoilla leveily puuttuu Pink Floydilta tyystin. Suosiota lisäsivät myös tekstit. Sanoitusvastuu lankesi ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa yhdelle miehelle, Watersille, ja hän halusi käyttää progebändien yleislinjasta poiketen mahdollisimman suoraa kieltä.
     Waters ei vielä tällä levyllä työstänyt elämänsä suurta traumaa, sodassa kuolleen isän aiheuttamaa surua. Hän ei myöskään voinut rypeä suosion tuottamassa itseinhossa kuten myöhemmin The Wall -levyllä. Niinpä The Dark Side Of The Moon sisältää yleispäteviä tekstejä esimerkiksi riittämättömyydestä (Time) ja eriarvoisuudesta (Us And Them).

Levyn ovelin tehokeino on sinne tänne siroteltu puhe. Yhtye laati pelkoon, väkivaltaan ja hulluuteen liittyviä kysymyksiä, joita esitettiin Abbey Road -studion liepeillä liikkuville ihmisille. Myös Paul ja Linda McCartney pääsivät haastateltaviksi, mutta vastaukset eivät kelvanneet levylle. Wings-kitaristi Henry McCullough kylläkin tokaisee Us And Them -biisin alussa ”I don’t know, I was really drunk at the time”.
     Intensiivinen levy alkaa sydämentykytyksillä ja päättyy niihin. Ja siellä, aivan lopussa, kun tykytysääni jo häipyy, kuuluu viimeinen sana kuun pimeästä puolesta: ”There is no dark side in the moon, really. As a matter of fact, it’s all dark.”

TERO VALKONEN / Helsingin Sanomat