 |
|
Kraftwerk:
Autobahn
Vuonna 1974 ilmestyivät
myös Abban Waterloo, Lynyrd Skynyrdin Second Helping ja Joni Mitchellin
Court and Spark. |
Oodeja infrastruktuurille
Pari
askelta, oven pamahdus ja moottori urahtaa käyntiin. Auto lähtee
liikkeelle ja loittonee kauemmaksi. Syntetisoijalla käsitelty ääni
lausuu neljä kertaa auuu-tooo-baaaahnn ja basso aloittaa hypnoottisen
kuvionsa.
Näin käynnistyy alkuvuoden 1975 yllättävin
listahitti, Kraftwerkin Autobahn. Kappale on outo lintu peruspurkan
ja tiedostavan rockin välimaastossa. Se on saksankielinen, tehty lähes
kokonaan koneilla ja siinä lauletaan moottoritiellä ajamisesta –
eikä näkökulma ole edes kriittinen. Epätavanomaiset lähtökohdat
eivät estä albumia nousemasta Yhdysvalloissa listan viidenneksi.
Kraftwerkin läpimurto on epätavallinen,
mutta ei ainutlaatuinen ilmiö. Englannin ja Yhdysvaltojen monopoli listamusiikin
tuottajina oli alkanut murtua: saksalainen omintakeinen krautrock
herätti mielenkiintoa ja ruotsalainen Abba näytti supermenestyksen
mallia.
Autobahnin soundimaailma on loihdittu koneilla,
mutta se on kaukana steriilistä. Oikeat puhaltimet pehmentävät
levyn ilmettä paikoitellen kodikkaan akustiseksi. 23-minuuttinen nimikappale
vie kokonaan levyn ensimmäisen puoliskon, mikä ei ole mitenkään
tavatonta. Progressiivisen rockin kokeilut ovat laajentaneet musiikin rajoja
myös kappaleiden pituuksien osalta.
Autobahn ei ole kuitenkaan pompöösi
rocksinfonia vaan kurinalaisesti strukturoitu popkappale. Melodioita ei pilata
itsetarkoituksellisilla soitinesittelyillä, eivätkä soolot
ole nälkävuosien mittaisia.
Vallankumouksellisinta levyllä on yhtyeen mutkaton suhde teknologiaan.
Kraftwerkille koneet ovat kavereita, soittimia muiden joukossa. Tähän
mennessä syntetisaattoreilla on ollut muusikkopiireissä paha kaiku.
Puritaanien mukaan niiden yleistyminen on varma merkki ”oikean”
musiikin kuolemasta.
Uusien soittimien mahdollisuuksia oli kokeiltu
niin Tangerine Dreamin kuin Pink Floydin levyillä, mutta Autobahn
on ensimmäinen pelinavaus popin suuntaan.
Suosio merkitsee uutta suuntaa Kraftwerkille, joka uppoutuu
yhä syvemmälle koneiden maailmaan. Löytöretkien saaliit
kuullaan 1970- ja 1980-lukujen klassisilla albumeilla Radio-activity,
Trans-Europe Express, The Man Machine ja Computer World.
Kraftwerk saa jalostaa keksimäänsä elektropoppia pitkään
ilman perässähiihtäjiä. Ensimmäiset seuraajat nähdään
vasta 1980-luvun alun uusromantiikan myötä. Uuden polven laitekanta
ja tekijät käyvät kohtalokkaiksi Kraftwerkille, joka menettää
edelläkävijän aseman ja vaikenee vuosiksi. Yhtye on kuitenkin
ehtinyt lunastaa tarunhohtoisen maineen. Kun konemusiikki tekee 1980- ja 1990-lukujen
vaihteessa läpimurron, lähes jokainen artisti mainitsee esikuvakseen
Kraftwerkin.
MISKA RANTANEN / Helsingin Sanomat