Ramones: Ramones Vuonna 1976 ilmestyivät myös Aerosmithin Rocks, The Eaglesin Hotel California ja Stevie Wonderin Songs in the Key Of Life.

Rockista tulee taas yksinkertaista

Ramones tarvitsi 28 minuuttia ja 53 sekuntia määritelläkseen rock’n’rollin uudestaan. Ja palauttaakseen sen raiteilleen.
     Toukokuussa 1976 ilmestynyt yhtyeen ensialbumi osoitti täydellistä piittaamattomuutta aikansa ilmiöitä kohtaan. Se ei ollut mahtipontista stadionrockia, koreilevaa glamrockia tai kokaiinin pehmittämää kantrirockia. Levyn neljästätoista kappaleesta Ramones selvisi nopeammin kuin progevirkaveljet yhdestä.
     Mutta jotain tuttua siinä oli: alkuperäisen rock’n’rollin primitiivisyyttä, 1960-luvun popkappaleiden tarttuvuutta ja autotallirockin särmikkyyttä. Ramones vain soitti nopeammin, äänekkäämmin ja suoraviivaisemmin kuin kukaan ennen heitä. Samalla he loivat raamit kulttuurivallankumoukselle, joka oli saava nimen punkrock.
     Amerikassa, New Yorkin ulkopuolella, levy sai ällistyneen vastaanoton, mutta vanhalle mantereelle uuden ajan sankarit olivat tervetulleita. Yhtye vieraili Lontoossa kesällä 1976 ja paikalla oli brittipunkin tuleva aatelisto Sex Pistolsista lähtien. Suomalaisen punkilmiön yhtye kävi sytyttämässä liekkeihin seuraavana keväänä.

Albumin sirkkelikitarat, monotoninen rytmi ja laulumelodioiden kannattelemat kappaleet kuulostavat niin yksinkertaisilta, että levyä voisi luulla vähälahjaisten muusikonalkujen vahinkolaukaukseksi. Totta sikäli, että Ramonesille ei oltu suotu juuri virtuositeettia instrumenttiensa kanssa. Totta myös se, että legenda tuntee yhtyeen jäsenet epäsosiaalisina kummajaisina ja liimaa haistelevina katupoikina.
     Jälkimmäinen mielikuva tukee erinomaisesti New Yorkin valeveljesten musiikkia, mutta kaikki ei ole aina aivan niin kuin annetaan ymmärtää. Ramonesin luoma soundi ei ollut vain sattumaa. Eikä kukaan muu ollut sitä vielä keksinyt, sillä sen saavuttamiseen tarvittiin näkemystä ja asennetta.
     Se kaikki löytyi yhtyeen sisältä. Rumpali Tommy oli itse asiassa eri yhtyeissä 1960-luvulta saakka soittanut moniosaaja ja Jimi Hendrixiä äänittänyt studiokettu. Kitaristi Johnny oli ensilevyn aikaan jo lähes kolmikymppinen ja johti yhtyettä armeijamaisella kurilla. Laulusolisti Joey piti puolestaan huolen siitä, että 1960-luvun melodinen rock kuului äänivallin läpi. Lähimmäs julkista kuvaa osui basisti Dee Dee, joka oli kokopäivätoiminen hunsvotti – mutta toisaalta yhtyeen lahjakkain säveltäjä.

Ramones itse uskoi musiikkinsa läpimurtoon, mutta kotikentällä ei oltu samaa mieltä: radioaallot vaikenivat yhtyeen kuoliaaksi ja listamenestystä ei tullut. Se ei vähentänyt yhtyeen merkitystä. Kun Ramones hajosi 1996, yhtyeen soundi kuului lukemattomien jäljittelijöiden musiikissa. Lopulta myös ensilevyn avausraita Blitzkrieg Bop pääsi radioon – Budweiserin mainoksessa ja lähes 20 vuotta myöhässä.

JARKKO JOKELAINEN / Helsingin Sanomat