Metallica: Master of Puppets Vuonna 1986 ilmestyivät myös Beastie Boysin Licensed to Ill, Run DMC:n Raising Hell ja Paul Simonin Graceland.

Metallin takomisen oppikirja

Raskas metallimusiikki syntyi 1980-luvulla. Black Sabbathin, Motörheadin, punkin ja Iron Maidenin jalanjäljistä nousi yhtyeitä, jotka soittivat nopeammin, raskaammin ja kovempaa. Muita korkeammalle kurotti San Franciscossa 1980-luvun alussa koottu Metallica. Yhtyeen 1986 ilmestynyt kolmas levy, Master of Puppets, on metallin karaistumisvuosikymmenen tärkein levy ja monen mielestä edelleen merkittävin metalliteos.
     Kahdeksantoista vuoden jälkeen Master of Puppetsin etumatka aikalaisiinsa on hämmentävä. Levy vei huippuunsa metallimusiikin tuoreet genret – aggressiivisen thrash-metallin ja melodisemman speed-metallin – ja samalla runnoi itsensä niiden yli. Se on 1980-lukulaisen metallin hakuteos, joka kaipaa liitteekseen vain Slayerin Reign in Blood -levyn.
     Kaikki Master of Puppetsin erinomaisuuden elementit olivat jo koossa Metallican 1984 ilmestyneellä toisella levyllä Ride the Lightning. Se aloitti tyyliltään ja rakenteeltaan yhtenäisen kolmen levyn sarjan, jota määrittävät särmäntarkka soitto, musiikillinen kunnianhimoisuus ja rohkea melodisuus. Ride the Lightning oli kuitenkin yhtä kypsymätön kuin laulaja-kitaristi James Hetfieldin vielä teini-ikäinen ääni. Trilogian täyttävällä, 1988 ilmestyneellä . . .And Justice For All -levyllä tuotanto vietiin puolestaan liian pitkälle ja terä hukkui kylmään äänimaisemaan.

Näiden väliin asettuva Master of Puppets on täydellinen pakkaus loppuun asti hiottua vimmaa Batteryn melodisesta introsta Damage Inc:in apokalyptiseen mättöön. Metallikitara ei ole koskaan kuulostanut yhtä komealta kuin nimikkokappaleen tarttuvan tappavissa riffeissä. Hetfieldin kiukkuisen täsmällisesti soittamat komppikitarat ovat tehneet levystä jokaisen aloittelevan metallikitaristin oppikirjan.
     Metallican 1980-luvun tuotannon nostaa muiden aikalaistensa yläpuolelle ennen kaikkea sen tyylikäs melodisuus. Jokaisella yhtyeen kultakauden kolmesta levystä on yksi balladi: Fade to Black, One ja Master of Puppetsin Welcome Home (Sanitarium) määrittivät metalliballadin uudelleen. Niillä on enemmän yhteistä Led Zeppelinin tunnelmallisten suurteosten kuin Scorpionsin voimaiskelmän kanssa.

Melodisuudesta Metallica löysi voiman, jolla se nousi lopullisesti mainstreamiin vuoden 1991 Metallica-levyllään.
     Suosiolla oli hintansa. Yhtye oli lähes koko 1990-luvun hukassa ja teki vuosikymmenen aikana viitisen hyvää kappaletta.
     2003 Metallica loi nahkansa ja palasi voimalla St. Anger -levyllä. Vision muutokseensa se haki juuri 1980-luvun aggressiivisesta, fyysisestä thrash-ilmaisusta.

JUSSI AHLROTH / Helsingin Sanomat