 |
|
Björk:
Debut
Vuonna 1993 ilmestyivät myös Aphex Twinin Selected Ambient
Works 89-92, Type O Negativen Bloody Kisses ja Wu-Tan Clanin Enter The
Wu-Tang. |
Björk löytää tyylinsä
Outo
maa, outo nimi ja outoa musiikkia? Kyllä vain, vielä alkuvuodesta
1993 islantilaisen Björk Gudmundsdóttirin (s.
1965) lievästi kokeellisesta poptaiteesta olivat perillä vain "vaihtoehtorockista"
kiinnostuneet pienet sisäseurapiirit, mutta heinäkuussa julkaistu
Debut muutti heidän kannaltaan kaiken.
Ja ennen kaikkea Björkin kannalta, sillä
tämä pyörryttävän poikkeuksellinen huutojen, kirkaisujen
ja kurnutusten vekkula herätti huomattavan paljon huomiota. Albumia myös
myytiin huomattavan paljon - kaksi ja puoli miljoonaa kappaletta. Harva menestystä
osasi silti odottaa, sillä Björkin epätarkalle ja erikoiselle
ääni-ilmaisulle veti vertoja vain hänen omapäinen ja lievästi
sekava monityylisyytensä.
Viimeiset kymmenen vuotta ovat osoittaneet,
että kyse ei ole ollut rohkeasta ja raikkaasta hitinkantamoisesta, vaan
musiikillisten keinovarojen johdonmukaisesta julistuksesta.Debutin
jälkeen Björk on todistanut moneen kertaan, että populaarimusiikki
tarvitsee hänen kaltaisiaan kokeilunhaluisia musiikintekijöitä,
jotka eivät halua toistaa toistettua.
Nimestään huolimatta Debut ei ollut Björk
Gudmundsdóttirin varsinainen debyytti levylaulajana ja lauluntekijänä,
sillä albumia edelsi pitkä työrupeama erilaisissa islantilaisissa
rockyhtyeissä, joista viimeinen - Sugarcubes - keräsi myös
kansainvälistä kulttimainetta. Ja jos tarkkoja ollaan, Björk
oli saanut ensimmäisen oman albuminsa julki jo kuusitoista vuotta ennen
Debutia - 1977, vain kaksitoistavuotiaana.
Hän ei ollut silloinkaan mikään
teinitähti. Björkillä Björk versioi hänelle
varta vasten tehtyjen uusien laulujen lisäksi myös yhden John
Lennon & Paul McCartneyn (The Fool on the Hill) ja yhden
Stevie Wonderin (Your Kiss Is Sweet) - tosin islanniksi.
Ja tällä samalla albumilla hän debytoi myös säveltäjänä
ja solistina.
Björk on saattanut tietää lapsesta lähtien,
mitä taiteeltaan tahtoo, mutta Debut oli silti huomattava irtiotto Sugarcubesin
"riippumattomasta" avant-rockista - kohti uudenlaista koneavusteista
populaarimusiikkia, joka oli vielä vuonna 1993 kasvotonta tuottajien
taidetta.
Tavallaan myös Debutista tuli
tuottajan albumi, sillä sen tasaveroiseksi tekijäksi siilautui Nellee
Hooper, Soul II Soulin tuottajana ansioitunut nuori englantilainen.
Alun perin Hooperin piti säätää albumille vain kappale
tai kaksi, mutta tiimityö sujui niin saumattomasti, että hän
teki Björkin kanssa lopulta puolet levyn lauluista, ja vielä melkein
kaikki keskeisimmät: Human Behaviour, Venus As A Boy, Big Time Sensuality,
Violently Happy.
Hooper ei toki ollut albumin ainoa löytö.
Kokeilunhaluisella ja musiikillisesti monimakuisella Björkillä oli
alusta alkaen kyky keksiä levyilleen soittajia, joilla ei ole mitään
tekemistä popmusiikin kanssa - ainakaan periaatteessa. Debutilla
tällaisia odottamattomia erikoisosaajia ovat muun muassa intialaissukuinen
tablan soittaja Talvin Singh sekä pohjoisamerikkalainen
jazzsaksofonisti Oliver Lake - edellinen vastasi albumin
jousisovituksista, jälkimmäinen puhallinsovituksista.
HARRI UUSITORPPA / Helsingin Sanomat