PJ Harvey: To Bring You My Love Vuonna 1995 ilmestyivät myös Alanis Morissetten Jagged Little Pill, Radioheadin The Bends ja Smashing Pumpkinsin Mellon Collie and the Infinite Sadness.

Harvey hoki bluesin myytit liki omikseen

"Sit mä jotenkin kokosin itseni ja mietin, et mä voisin tehdä jonkun soolodemon. Mä kuuntelin levyjä ja mietin et mistä diggaan. Alanis Morissetten Jagged Little Pill oli sellanen musiikillinen valaistuminen", selittää Maija Vilkkumaa soolouransa alkua kirjassa Maija (2004). Samankaltaisen valaistumisen koki ilmeisesti moni muukin, sillä vuoden 1995 viralliseksi vihaiseksi nuoreksi naiseksi valittu kanadalainen laulaja ja lauluntekijä oli myös sensaatiomainen markkinailmiö.
     Morissetten albumia ostettiin pikapikaa noin 30 miljoonaa kappaletta ja hänen odottamaton menestyksensä synnytti kestettäväksi kymmeniä pikku-Alaniksia.

Mutta vuoden 1995 varsinainen musiikillinen sensaatio saattoi olla sittenkin englantilainen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi PJ Harvey (s. 1970) - mitä rockia soittaviin "nuoriin vihaisiin naisiin" tuli. Hänen levynsä To Bring You My Love esitteli erityisen monitahoisen ja kunnianhimoisen lahjakkuuden, jonka rinnalla "feministiseksi" esikuvaksi korotetun Morissetten naistenlehtikapina vaikutti lattealta, laimealta ja laskelmoidulta.
     Miksi? Muun muassa siksi, että pienessä englantilaisessa maalaiskylässä varttunut Polly Jean Harvey ei tuntunut tekevän laulujaan sosiaalisesta tilauksesta - naisena, naisille ja naisista. Kaiken lisäksi hänen suurieleistä, ristiriitaista, jännitteistä ja sukupuolisesti tarkentamatonta musiikkiaan ruokkivat bluesin ja rockin (miehiset) myytit ja symbolit. Siksi ei ollut kovin suuri ihme, että hän listasi keskeisiksi vaikuttajikseen edustavan joukon sekä elämän kiertokoulun koulimia bluesukkoja että rockin vasemman rannan boheemeja resupekkoja: muun muassa Willie Dixonin, John Lee Hookerin, Muddy Watersin ja Howlin' Wolfin sekä Captain Beefheartin, Nick Caven ja Tom Waitsin.
     Harveyn erotti monista muista "miehisesti" rokkaavista ja rollaavista rajuista naisenpuolista kuitenkin se, että hän ei edes yrittänyt esittää hyvää jätkää, olla yksi meistä (tai heistä). Tämä tietoinen etäännyttäminen materialisoitui hänen teatraalisessa drag-hahmossaan, joka muistutti tämän albumin tietämillä Gloria Swansonin, Diamanda Galasin ja Vampiran risteytystä.

Hurjaksi ja hätkähdyttäväksi luonnehdittu To Bring You My Love oli Polly Jean Harveyn ensimmäinen "oma" albumi, mutta ei ensimmäinen yritys. Sitä ennen PJ Harvey oli ehtinyt julkaista kaksi täyspitkää levyä - Dry (1992) ja Rid of Me (1993) - osana rockyhtyettä, jonka nimi oli harhaanjohtavasti PJ Harvey.
     Trion jälkimmäisestä albumista julkaistiin tuoreeltaan toinenkin versio 4-Track Demos (1993), sillä kaikki osapuolet eivät olleet tyytyväisiä muun muassa Nirvanan tuottajana työskennelleen Steve Albinin luonnosmaiseen jälkeen. Siksi To Bring You My Loven äänittäjäksi, miksaajaksi ja päätuottajaksi palkattiinkin englantilainen Mark Ellis alias Flood, joka ymmärsi paremmin PJ Harveyn blues-primitivismin postmodernin luonteen.
     Albumilla soittanut kokoonpano - mukana olivat muun muassa lyömäsoittaja John Parish, Tom Waitsin levyillä vieraillut kitaristi Joe Gore sekä Nick Caven yhteen basisti Mick Harvey - saattoi olla vain väliaikainen studioviritys, mutta se onnistui siivittämään nuoren PJ Harveyn soitteisiin, jotka kuuluvat yhä hänen komeasti kehittyneen soolouransa parhaimpiin.
     "Is my voodoo working, is my voodoo working", hokee Harvey kuin riivattu, eikä vastauksesta ole edelleenkään epäselvyyttä.
     Kyllä, kyllä tämä taika toimii.

HARRI UUSITORPPA / Helsingin Sanomat