Fugees: The Score Vuonna 1996 ilmestyivät myös Beckin Odelay, DJ Shadowin Entroducing ja Toolin Aenima.

Fugees luki lakia leikkikalugangstereille

Suomalaisen hiphopin suureen uhoon ja nousuun oli vielä viime vuosikymmenen puolivälissä pitkänpuoleinen matka. Ensimmäisen rap-aallon teiniviiksihuumori oli mennyt jo mailleen, eikä kukaan uskaltanut kuvitella, että joskus tulisi aika, jolloin Pikku G:n kaltaisen vastuuntuntoisen peruskoululaisen rap-albumi (Räjähdysvaara, 2003) olisi vuoden myydyin kotimainen äänite.
     Hiphopin kotimaassa Yhdysvalloissa riimittämisen taiteesta oli kehkeytynyt satojen miljoonien dollarien liiketoimintaa, mutta rap ei ollut sielläkään "koko kansan" populaarikulttuuria. Alatyylin valtavirtaistumista pidättelivät muun muassa koodinimiset "gangsterit" Ice Cube, Ice T, Dr. Dre, Coolio, Snoop Doggy Dogg ja Warren G, jotka sovittivat rankkaan biittiin ronskinpuoleista testosteronipulppia.

Kenttää hallitseville leikkikalugangstereille löytyi lopulta varteenotettava haastaja - ja hetkellinen voittaja. Kahden nuoren miehen ja yhden nuoren naisen Fugees osoitti, että hiphopille oli kehittynyt kohtuullisen laaja keskiluokkainen ja kulutuskykyinen yleisö, joka ei ollut kiinnostunut keskenkasvuisesta Uzi-uhosta, vaan kaipasi hieman aikuismaisempaa elämänasennetta. Jos sellaista vain tarjottaisiin.
     New Jerseyssa 1989 perustettu Fugees tarjosi. Trion monityylinen tehosekoitus oli - afroamerikkalaisen populaarimusiikin parhaimpia perinteitä mukaillen - mukava risteytys globaalia poppia ja globaalia politiikkaa, jonka diggailu ei saattanut ketään häpeään.
     Kokoonpanon nimi oli puhekielinen lyhenne sanasta refugees, pakolaiset, mutta sitä ei ollut valittu katu-uskottavuuden takia, sillä kaikilla Fugeesin jäsenillä - Wyclef Jeanilla, Prakazrel "Pras" Michelillä ja Lauryn Hillillä - oli omia kokemuksia maahanmuutosta. Serkukset Wyclef ja Pras olivat syntyneet Haitilla, Hill oli haitilaisten siirtolaisten tytär.

Fugeesin ensimmäinen albumi Blunted on Reality (1994) ei herättänyt vielä huomattavaa huomiota, mutta sen toinen kokonaisuus, soulilla, funkilla ja reggaella rikastettu The Score (1996) räjäytti pankin - ja kirjaimellisesti. Albumia ostettiin 20 miljoonaa kappaletta, Suomessakin kultalevyn verran.
     Popmusiikin tyylit ja muodit kulutetaan nykyään loppuun niin nopeasti, että Fugeesin musiikki ei kuulosta enää järin omaperäiseltä, mutta menestyksen yhdestä syystä ei ole epäselvyyttä. The Scoren keskeiset kappaleet - kuten Ready or Not ja Fu-Gee-La - perustuivat vanhojen amerikkalaisten levytysten kohtuulliseen kekseliääseen kierrätykseen: edellisen melodisena aihiona oli 1960-luvun doowop-hitti Ready or Not, Here I Come (Can't Hide From Love), jälkimmäisen pohjana poplaulaja Teena Marien hitti Oh la la la.
     Albumin varsinaisessa läpilyönnissä tämä lainaaminen oli kaikkein "julkeinta": Killing Me Softly oli postmodernisoitu rap-mukaelma Roberta Flackin levytyksestä Killing Me Softly With His Song (1973), jonka sekä Marion Rung että Päivi Paunu versioivat nimellä Jokainen päivä on liikaa.

Menestyksen myötä jokainen päivä oli liikaa myös Fugeesille. Kokoonpanoa raastaneet ristiriidat johtivat siihen, että The Score jäi sen viimeiseksi albumiksi.
     Hajoamisen jälkeen kaikki fugeesit ovat jatkaneet samoilla linjoilla omissa nimissään - Pras huonolla menestyksellä, Wyclef Jean ja Lauryn Hill paljon paremmalla.

HARRI UUSITORPPA / Helsingin Sanomat