Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf Vuonna 2002 ilmestyivät myös DJ Shadowin Private Press, The Rootsin Phrenology ja The Streetsin Original Pirate Material.

Kitaristin hihasta löytyy toinen ässä

Aikamoista meteliähän se oli. Kesällä 1995 Helsingin jäähalliin oli koottu kattaus vuosikymmenen alkupuolen uusia tulokkaita, joista tuntemattomimpia oli varmasti kalifornialainen Kyuss. Yhtyeen massiivinen soundi puuroutui vanhan jäähallin betoniseinien sisällä lähes käsittelemättömäksi äänivalliksi, ja monet paikalla olleet tuskin huomasivat, saati kuulivat, historian siipien havisevan.
     Kyussista alettiin puhua värisevällä äänellä vasta hajoamisen jälkeen – mikä seurasi varsin pian ainokaista Suomen-keikkaa – sillä yhtye oli ehtinyt tehdä pienen musiikillisen vallankumouksen määrittelemällä suuntaviivat uudelle rockin alalajille nimeltä stonerrock. Sen pohjana oli parikymppisen Josh Hommen uniikki kitaratyöskentely, jossa alavireisinä murisevat komppikitarat vuorottelivat korkealla ujeltavien soolojen kanssa.
     Stonerrock on sittemmin elänyt omaa elämäänsä tuhansien jäljittelijöiden käsissä, mutta Hommella oli toinen ässä hihassaan. Hän vei ideansa vielä pidemmälle.

Raskasta rockia on riepoteltu viime vuosikymmenien aikana moneen suuntaan. Thrash- ja speedveijarit veivät temmot uusiin ulottuvuuksiin, industrialmetallissa kokeiltiin viimeisintä teknologiaa ja nu-metal-yhtyeet risteyttivät mukaan hiphopista tutun räppäyksen. Hommen ja toisen Kyuss-veteraanin, basisti Nick Oliverin, ympärille rakentunut Queens of the Stone Age tarjosi hieman maltillisemman vaihtoehdon. Siinä Black Sabbathista kumpuava ankara suorasukaisuus yhdistyi hienovaraisempaan ilmaisuun ja melodisuuteen. Yhtyeen kaksijakoisuutta korostavat jo laulusolistien äänialat: Hommen suorastaan hennon äänen vastapainona kuullaan Oliverin raavasta ärjyntää.
     Kahdella ensimmäisellä albumillaan Queens of the Stone Age hioi ilmaisuaan ja keräsi kaupallista muskelia, mutta vasta kolmas levy Songs for the Deaf iski koko teholla. Jo Kyussista tuttu Hommen kitarasoundi yhdistyi nyt aiempaa vaihtelevimpiin sävellyksiin ja sovituksiin. Harvoin on raskas rock ollut yhtä avointa tunteille ja tunnelmille.
     Oman lisänsä levylle toi Queens of the Stone Agen epävakaa kokoonpano. Vieraina kuultiin muun muassa bluesin karheutta mukanaan tuonutta laulajaa Mark Lanegania ja ilmiömäisesti rummuttanutta Dave Grohlia – jälkimmäiselle levy oli jo uran toinen täysosuma, sillä hän soitti Nirvanan Nevermindilla.

Valitettavasti epävakaus on koitumassa Queens of the Stone Agen turmaksi. Yhtyeen alati vaihtuvaan kokoonpanoon oli jo ehditty tottua, mutta Hommen ja Oliverin äskettäinen välirikko vaikuttaa vakavammalta. Kenkää saanut Oliveri on jo nimennyt yhteen rippeet kevytversioksi Queens Lite.

JARKKO JOKELAINEN / Helsingin Sanomat