Helsingin Sanomien sarja kertoo rockin kehitykselle tärkeistä hetkistä ja levyistä.

Piirros: Jussi S. Karjalainen

Se saattoi olla Jackie Brenstonin ja Ike Turnerin ylistyslaulu Oldsmobilen V8-moottorille (Rocket 88, 1951). Kunnian voisi antaa myös Roy Brownin kaksimielisyyksille (Good Rockin’ Tonight, 1947), Fats Dominon itseironialle (The Fat Man, 1950) tai Big Mama Thorntonin kiertoilmaisuille (Hound Dog, 1951).
     Tai ehkä se oli sittenkin Stick McGheen railakas juomalaulu (Drinkin’ Wine Spo-Dee-O-Dee, 1949)?
     Yhtä hyvin siitä voi syyttää melkein mitä tahansa 1940- ja 1950-lukujen räävittömistä rhythm’n’blues-lauluista, joissa tunnelma nousi yli vanhempien sietokyvyn ja rytmi yltyi totuttua kiivaammaksi.
     Kuten huomaatte, olemme mahdottoman tehtävän edessä. Maailman ensimmäistä rock’n’roll-kappaletta ei voi jäljittää. Mitä enemmän asiaa tutkii, sitä kauemmas jäljet vievät rhythm’n’bluesin, countryn, hillbillyn, bluesin, jazzin ja lopulta afrikkalaisen musiikin historiaan.
     ”Virallinen totuus” kertoo tosin muuta.
     Yleisen käsityksen mukaan rock’n’roll sai alkunsa Memphisissä vuonna 1954, kun nuori Elvis Presley äänitti versionsa vanhasta rhythm’n’blues-kappaleesta That’s All Right, Mama. Ja jos siihen uskoo, rock’n’roll täyttää kuluvana vuonna täydet 50 vuotta.

Tämä on tietysti jälkiviisastelua. Rock’n’rollia oli olemassa jo kauan ennen kuin joku, legendan mukaan radio-dj Alan Freed, keksi kutsua sitä tuolla nimellä.
     Ainakaan se ei syntynyt juuri tuona yhtenä heinäkuisena iltana vuonna 1954.
     That’s All Right, Maman ja rock’n’rollin syntymän naittaminen yhteen on osa Elvis Presleyn ympärille rakennettua myyttiä. Manageri Eversti Parker tuskin pisti pahakseen, kun rock’n’rollin syntymästä ja sen kuninkaasta alettiin myöhempinä vuosina puhua samassa lauseessa.
     That’s All Right, Mama ilmestyi, sai radiosoittoa ja pikkutytöissä oli havaittavissa hysterian oireita, mutta varsinaista läpimurtoa Elvis sai vielä odottaa muutaman vuoden.
     Legendan taustalla on silti rahtunen perusteita. Rock’n’rolliksi myöhemmin nimetty uusi musiikkityyli eli vuoteen 1954 saakka marginaalissa ja etenkin valkoisen yleisön tavoittamattomissa.
     Elvis Presley ja muut valkoiset laulajat olivat katalysaattoreita, jotka mahdollistivat rock’n’rollin leviämisen maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Heidän musiikkinsa innoitti uusia tekijöitä ja suosionsa rohkaisi isoja levy-yhtiöitä.

Olennaista on se, että pian tapahtui ja paljon.
     Rotumusiikkina aiemmin tunnettu afroamerikkalainen rytmimusiikki vyöryi vain paria vuotta myöhemmin amerikkalaisiin keskivertokoteihin parhaaseen katseluaikaan. Eikä aikaakaan kun jopa kaukaisessa Suomessa viriteltiin ensimmäisiä ”nuorisomellakoita” rock’n’rollin tahdissa.
     Sen jälkeen hirviötä nimeltä rock – ja sen lukuisia johdannaisia – on ollut turha yrittää pysäyttää. Rockista on tullut irrottamaton osa aikaamme, ja sen nimissä on muodostettu parisuhteita, juhlittu pikkutunneille, parannettu maailmaa, purettu elämäntuskaa, vastustettu sotia, harrastettu siveettömyyksiä tai – kuten Keith Moonin kohdalla – ajettu Rolls Royce uima-altaaseen.

Vastaavanlaisia hetkiä on rockin historiassa nähty sittemmin useita.
     Pieniä mullistuksia aiheuttaneita tekijöitä ja levyjä on ilmestynyt aina kuluneiden viidenkymmenen vuoden aikana, vaikka usein kuullun väittämän mukaan populaarimusiikille ei ole tapahtunut mitään uutta enää vuosikymmeniin. Se kertoo enemmän arvioijasta itsestään kuin musiikin pysähtyneisyydestä.
     Samaa olisi voinut väittää myös rock’n’rollin syntyhetkellä: kaikki sen ainekset olivat olemassa juurimusiikissa jo vuosia ellei vuosikymmeniä aikaisemmin. Harvoin, jos koskaan, uudet tyylit lähtevät liikkeelle tyhjästä. Muutokset voivat olla niin hienovaraisia, että niiden merkitys selviää vasta paljon myöhemmin.

Näitä pieniä hetkiä jäljittää kulttuurisivujen sarja Rockin 50 vuotta. Olemme poimineet rockin jokaiselta vuodelta yhden levyn, jonka vaikutukset ovat heijastuneet tulevaisuuteen.
     Niiden ansiostaan emme puhu nykyään pelkästään rock’n’rollista, vaan sen ympärille syntyneestä kokonaisesta tuoteperheestä.

JARKKO JOKELAINEN / Helsingin Sanomat