ROCKIN 50 VUOTTA
                                   ROCK'N'ROLLIN LÄPIMURROSTA 50 VUOTTA




 KOTISIVU

 TUOREET

 AAMUN HESARI

 SÄÄ
Kuinka rock rantautui Pohjan perukoille

Rockin 50 vuotta -sarjan kirjoittajat valitsivat 50 mullistavaa levyä suomalaisen rockin historiasta

Maailmalla on tänä vuonna muistettu rock'n'rollin 50-vuotista historiaa, jonka lasketaan käynnistyneen Elvis Presleyn That's All Right -singlestä.
     Rockin vuosia on käyty läpi myös Helsingin Sanomien Rockin 50 vuotta -sarjassa, joka herätti uuden kysymyksen: milloin rockin eri tyylit ovat rantautuneet Suomeen?
     Sarjan kirjoittajat ovat nyt koonneet viidenkymmenen levyn listan, joka vie kotimaisen rockin käännekohtiin.
     Lista ei luonnollisesti ole kaiken kattava, sillä ehdotuksia kertyi alun perin lähes kaksisataa. Valikoitujen levyjen tarkoituksena on antaa suuntaviivoja siihen, missä milloinkin on menty.

Koska rock ei ole lähtöisin Suomesta, olennaista on löytää ne tekijät, jotka ovat juurruttaneet tyylin eri muunnelmat tänne ja soveltaneet niistä kotimaista kulttuuria. Tai mikä parempaa: luoneet siitä jotain täysin omalaatuista.
     Periaatteessa rockin 50-vuotisjuhlia voisi viettää täällä jo ensi vuonna. Mutta vain periaatteessa.Göran Ödner levytti
Bill Haleyn Rock Around the Clockin tuoreeltaan loppuvuodesta 1955, mutta Tunnista tuntiin -versioinnilla on hyvin vähän tekemistä rockin kanssa.
     "Lopputuloksena on erittäin epäonnistunut jazzfoksi, jonka tekemisen totisuutta ei voi olla ihailematta", Hannu Nyberg arvioi osuvasti Rockista rautalankaan -kirjassaan vuosikymmeniä myöhemmin.
     Rockin juurtuminen ja sen sisäistäminen vei lopulta useamman vuoden. Merkittävämpää jälkeä alkoi syntyä vasta uuden vuosikymmenen kynnyksellä ammattimuusikkojen siirryttyä syrjään ja nuorten itsensä saatua kiinni omasta musiikistaan.
     Oman aikansa Idols-kilpailuista löytyi uudeksi rockkuninkaaksi Rock-Jerry, jonka vanavedessä tulivat muun muassa Jorma Kalenius, Timo Jämsen ja Raittisen veljekset. Suomalaisen rockin ensimmäinen kausi pääsi todelliseen vauhtiin vuonna 1960.

Toinen suuri murros tapahtui seuraavan vuosikymmenen vaihteessa.
     Love Recordsin perustaminen rohkaisi entistä omalaatuisempaan ilmaisuun, ja tekijöiden määrä alkoi olla toista luokkaa. Myös ensimmäinen kotimainen istui entistä luontevammin ja monimuotoisemmin rockin kieleksi.
     1970- ja 1980-luvut paljastuvat suomirockin itsenäistymisen vuosikymmeniksi. Vaikutteita otettiin yhä maailmalta, mutta suomalaisuus kuului musiikissa entistä useammin.
     Lisäksi useat suomirockin legendaarisista hahmoista ja suunnannäyttäjistä aloittivat näiden vuosikymmenien aikana: listan levyistä aikakaudelta on peräti 28.
     Lähivuosikymmeniä värittää puolestaan musiikin muuttuminen entistä kansainvälisemmäksi. Suomirock ei enää välttämättä vain lainaa maailmalta, vaan vaikutus saattaa olla myös päinvastainen.

Listalta voi tehdä myös monia muita karkeita huomioita. Etenkin alkuvuosinaan uudet vaikutteet virtasivat Helsingin kautta, mutta 1970-luvulla tämäkin muuttui. Uusia tekijöitä löytyi niin Juankoskelta (Juice Leskinen), Lahdesta (Sleepy Sleepers) kuin Ylöjärveltä (Eppu Normaali).
     Myöhemmin rock näyttää levittäytyneen kaikkialle, kuten esimerkiksi utajärveläinen 22-Pistepirkko tai kiteeläinen Nightwish hyvin osoittavat.
     Mielenkiintoista on myös levy-yhtiöiden vaikutus eri aikakausina. Alkuun rockia julkaisivat perinteiset kansalliset tai kansainväliset yhtiöt, mutta niiden vallan mursi riippumaton Love Records. Kymmenen vuoden ajan Loven merkitys on suorastaan hämmentävän suuri, ja työtä jatkoivat konkurssin jälkeen Johanna ja Megamania.
     1970-luvulla rinnalle astui tamperelainen Poko, joka esitteli lyhyen ajan kuluessa puolentusinaa kiintotähteä. Vasta viime vuosina monikansalliset yhtiöt näyttävät kunnostautuneen edelläkävijöiden löytäjinä, joskin pienten (Spinefarm, Sähkö, Levy-yhtiö) jälki näkyy yhä.


JARKKO JOKELAINEN / Helsingin Sanomat


 Viisikymmentä vedenjakajaa suomirockin historiasta


  ROCKIN 50 VUOTTA












sivun yläreunaan ^