HS Sunnuntai 1.5.2005
"Sibeliuksen musiikista on tullut rasismin ja nationalismin temmellyskenttä"
Nationalismista ei ole ollut Sibeliuksen maineelle kuin haittaa, kirjoittaa Lahden Sibeliustalon toimitusjohtaja Antti Vihinen. Saksan uusnatsitkin soittivat Finlandiaa.
JÄLKIPELI
Säveltaiteilijat ja yhteiskunta tarvitsevat toisiaan - näyttämöt muuttuvat
 Otsikon ”Sibeliuksen musiikista on tullut rasismin ja nationalismin temmellyskenttä” alla Antti Vihinen pohtii Sunnuntaidebatissa 1.5. keinotekoisin ja epähistoriallisin painotuksin pahoittelemaansa suomalaisten nationalistista Sibeliuksen hyväksikäyttöä, säveltäjän suhdetta natsi-Saksaan sekä Finlandian taannoista liittämistä uusnatsien marssiohjelmistoon. Kirjoittaja kysyy: ”Olisiko Suomen Berliinin-suurlähettiläs reagoinut yhtä voimakkaasti tai kenties ollenkaan, jos uusnatsit olisivat saaneet päähänsä panna biisilistalleen vaikkapa Uuno Klamin tai Eppu Normaalin musiikkia?”
Kun ei ole erityistä aihetta olettaa uusnatsien kiinnostuvan Klamin tai Eppu Normaalin musiikista, on Vihisen esittämään kysymykseenkin vaikea vastata. Professorien Veijo Murtomäki, Ilkka Oramo ja Erik T. Tawaststjerna esitettyä oman puheenvuoronsa (Jälkipeli 8.5.) haluaisin kuitenkin vielä kiinnittää huomiota kysymykseen Suomen ulkomaanedustustojen toiminnasta maamme säveltaiteen suojelijana sekä yleisemmin musiikkitilaisuuksien käyttökelpoisuudesta korkean tason kansainvälisen yhteydenpidon näyttämönä.
Suomalainen säveltaide on historian taitekohdissa usein valjastettu politiikan palvelukseen, jolloin siihen on tarttunut vaihtelevaa poliittista väritystä enemmän tai vähemmän pysyvin seurauksin. Suomalainen keisariuskollinen mieskuoro M.M. (Muntra Musikanter) sai matkustaa Venäjän keisariparin taloudellisella tuella esiintymään Pariisin maailmannäyttelyssä 1889, Ranskan ja Venäjän välisen liiton ollessa valmisteilla. Ranskan tasavallan presidentti ja lehdistö osoittivat silloin suosiotaan akateemisille suomalaislaulajille. Suomen ja Venäjän suhteiden sittemmin kiristyttyä kuoro joutui poliittisista syistä keskeyttämään tilapäisesti toimintansa. Helsingin kaupunginorkesterin esiintymismatka Pariisin 1900 maailmannäyttelyyn Helmikuun manifestin jälkeisissä tunnelmissa oli luonteeltaan paljolti Venäjän-vastaista propagandaa: tarkoituksena oli hakea Venäjän suuren liittolaisen myötätuntoa ja ymmärrystä Suomen kansallista erikoislaatua kohtaan.
Tällöin Sibelius kyllä ”hyötyi suomalaisesta nationalismista” (vrt. Vihinen 1.5.) siinä mielessä, että hänen orkesterimusiikkiaan kuultiin ensi kerran monissa maissa Helsingin kaupunginorkesterin kiertueen edetessä pohjoismaiden ja Saksan kautta kohti Pariisia. Kauaskantoiset seuraukset oli tosin sillä, että suomalaisen osapuolen valmistamassa konserttien tiedotusmateriaalissa korostettiin polittisesti tarkoituksenmukaisesti suomalaisen säveltaiteen kansallista ominaislaatua. Sibeliusta kutsuttiin ”suomalaisen koulun johtajaksi” ja ”lipunkantajaksi”.
Itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen Suomelle muodostui tärkeäksi esitellä kansainvälisillä foorumeilla nuoren valtion kulttuuritahtoa. Maamme oli yksi monien joukossa, kun suomalainen valtiovalta järjesti Ranskan tasavallan presidentin puolison suojeluksessa Pariisissa 1920 suomalaisen konsertin. Suomen silloinen lehdistöattashea Wenzel Hagelstam raportoi kotimaahan lehtikirjoituksessa:
”Sodan jälkeen [Pariisissa] pienten kansakuntien propaganda nousee etualalle. - - Pienet kansakunnat haluavat ennen muuta tuoda esiin enemmän tai vähemmän kehittyneen kulttuurisen katsantokantansa. Silloin on luonnollista, että ne tuovat propagandavälineenään esiin taiteen. Ja taiteidemuotojen joukossa musiikki näyttää kaikissa maissa olevan suosituin.”
Ranskassa enempää kuin myöhemmin natsi-Saksassakaan järjestetyissä suomalaisissa konserteissa ei esitetty vain Sibeliuksen, vaan myös muiden suomalaisten säveltäjien teoksia. Natsit saivat kuulla Klamiakin (jolla oli elinaikanaan varteenotettava kansainvälinen säveltäjänura). Toivo Haapasen johtaessa Berliinin filharmonikkojen konsertissa 1937 Klamia, Sibeliusta, Kilpistä, Madetojaa ja Palmgrenia Klamin alkusoitto Nummisuutarit sai hyvin positiivisen lehdistöpalautteen. Konsertin jälkeen lähettiläs Aarne Wuorimaan kotona järjestetyllä vastaanotolla nähtiin mm. Saksan ulkoministeriön (Auswärtiges Amt), valtakunnanpropagandaministeriön (Reichspropaganda-Ministerium), Pohjoisen seuran (Nordische Gesellschaft) ja valtakunnanmusiikkikamarin (Reichsmusikkammer) edustajia.
Natsi-Saksan kanssa ylläpidetty musiikkiyhteistyö ei tänään todellakaan tunnu kunniakkaalta muistelemisen aiheelta. Toisaalta kansainväliset musiikkikontaktimme eivät ole koskaan olleet luonteeltaan puhtaasti ideologisia. Jos pidetään mielessä, että Suomi on aina joutunut ottamaan huomioon asemansa kansainvälisessä kontekstissa ja että musiikin historia aina liittyy poliittiseen ja aatehistoriaan, tulee vastuukysymysten erittely helpommaksi.
Vanhoja eurooppalaisia musiikkimaita edustavien säveltaiteilijoiden kuulee nykyään kadehtivan sitä suomalaisen valtiovallan vahvaa tukea, jonka turvin Suomen muusikot saavat maailmalla esiintyä. Lahjakkaat, omintakeiset ja hyvin koulutetut säveltaiteilijamme taas ovat pienelle Suomelle yhä edelleen loistava kansainvälinen pr-valtti.
Helena Tyrväinen
fil. lis., tutkija Sibelius-Akatemiassa
Uuno Klami -seuran pj.
|
|
Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
