HS Sunnuntai 10.4.2005
"Poliitikkojen ei pidä alkaa elää julkkisten elämää"
Poliitikkojen valta on ennen muuta symbolista. Se rakentuu osaamisesta, maineesta ja luottamuksesta. Jotta ihmiset tai erilaiset ryhmittymät voisivat luottaa poliittisiin päätöksentekijöihinsä, poliitikkojen henkilökohtaiset ominaisuudet ja persoonallisuus ovat tärkeitä.
Me, jotka toimimme politiikassa, olemme voineet tuntea nahoissamme toimintaympäristömme rajut muutokset. Nykyinen meno on paljon intensiivisempää, levittäytyneempää ja kontrolloimattomampaa kuin entinen.
Intensiivisyydellä tarkoitan kasvavaa informaatiotulvaa, levittäytymisellä sitä, että informaation vastaanottajia on yhä enemmän, ja kontrolloimattomuudella sitä, että yksityisistä asioista tulee entistä herkemmin julkisia.
Kontrolloimattomuus tarkoittaa myös sitä, että mitä julkisempaa ja läpinäkyvämpää poliittinen päätöksenteko on, sitä haavoittuvampi ja erilaisille riskeille alttiimpi poliittinen päätöksentekijä on. Jatkuvasti tärveltyvää mainetta on nimittäin vaikea rakentaa uusiksi. Hyvä maine on erityisen tärkeä politiikassa, ja symbolisen vallan kannalta se on elintärkeä.
Julkisuus on kuin kaksiteräinen miekka. Demokratian kannalta on välttämätöntä, että poliittinen päätöksenteko on julkista. Päätösten perusteista, sisällöstä ja vaikutuksista pitää voida keskustella julkisesti, jotta ihmiset ylipäätään voivat muodostaa oman käsityksensä asioista ja saada rakennuspuita luottamukselle.
Julkisuus on poliitikolle nykyajan työväentalo tai tupailta. Julkisuuden kautta voi tuoda esille käsityksiänsä, tavoitteitansa ja saada yhteyden kannattajiinsa.
Julkisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että poliitikkojen pitäisi alkaa elää julkkiksen elämää tai että julkkiksia pitää haalia mukaan politiikkaan siksi, että he ovat julkkiksia.
Julkkisten elämän seuraaminen on viihdettä siinä missä television saippuasarjojenkin. Odottamattomat juonenkäänteet, silikonit, juhlimiset, rakastumiset ja erot ovat tirkistelyä, jonka voi ohittaa olankohautuksella, joskus siitä voi jopa vaivautua. Ikävä työrupeama tuntuu toisinaan mukavammalta heti, kun kahvitauolla voi päivitellä julkkisten edesottamuksia. Mutta tuntuisiko tauko enää yhtä rentouttavalta, jos tuo julkkis päättäisi siinä sivussa eläkkeestäni tai Suomen kannoista Euroopan unionissa?
Politiikassa on toki draaman aineksia. Kun media on viihteellistynyt ja kaupallistunut, se ei enää analysoi pitkiä ja vaivalloisia päätöksentekoprosesseja vaan tuo esille riitoja ja konflikteja, se ei enää selosta kompromissien syntyä vaan esittelee voittajia ja häviäjiä.
Mutta ihmissuhdedraamaa politiikka ei ole, eikä se sellaiseksi saa tulla. Yhteiskunnallisiin kysymyksiin voi etsiä esimerkkejä yksityisestä, mutta jos poliitikko rakentaa yhteiskunnallisen asialistansa oman henkilönsä varaan, ei niin nuhteetonta, virheetöntä tai varovaista olekaan, etteikö jokaisen elämästä voisi skandaalia repiä. Eikä toisen poliitikon kannata etsiä yksityisen elämän malkaa toisen silmästä. Suomalainen sananlasku kertoo miten siinä käy: joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.
Jokainen poliitikko joutuu itse määrittämään suhteensa julkisuuteen, päättämään, kuinka pitkälle julkisuuden vie yksityisyyteensä ja millaisissa yhteyksissä haluaa esiintyä. Yksittäisten poliitikkojen valinnat muokkaavat osin kuvaa kaikista poliitikoista.
Valinnat eivät ole helppoja: kerronko itselleni tärkeistä asioista vai enkö, osallistunko suosittuun viihdeohjelmaan vai teenkö rajaa ohjelmatyyppien suhteen, hyppäänkö narua edistääkseni hyvää asiaa vai jätänkö homman väliin.
Naispoliitikoilla on rajankäynnissä sittenkin suurempia paineita kuin miehillä. Naisen elämä on perinteisesti liittynyt enemmän perheeseen ja siten enemmän yksityiseen kuin julkiseen. Britannian pääministerin Margaret Thatcherinkin piti käydä julkisesti ruokaostoksilla, jotta hänen naiseuttaan ei epäiltäisi. Israelin pääministeri Golda Meir kylvetti lastenlastaan muistuttaakseen, että hänkin oli isoäiti.
Mutta tilanne muuttuu koko ajan. Esko Ahon kännykkäisyys puhutti ihmisiä, samoin kuin nyt puhuttaa se, pystyykö Matti Vanhanen eron jälkeen sovittamaan yhteen perheen ja työn.
Silti poliitikko ei aina voi itse päättää, mikä on julkista ja mikä ei. Presidentin tai pääministerin on vaikea erota puolisostaan ilman, että siitä tiedotetaan julkisuudessa. Keskeiset muutokset perhesuhteissa ovat luottamuksen kannalta tärkeätä informaatiota. Siksi muidenkin poliitikkojen avioliitot, erot tai lasten syntymät ovat tietoa, jota harvoin voi pitää pelkästään yksityisasiana
Avioitumiseni, lasteni syntymät ja eroamiseni ovat olleet iltapäivälehtien lööpeissä ilman, että olen niistä kertaakaan tiedottanut. Kysyttäessä olen vastannut sen, mikä mielestäni on ollut riittävää.
Olennaista on se, ettei poliitikon pidä antaa iltapäivälehtien lööppien ensimmäisenä päättää, mikä on tärkeätä ja vähemmän tärkeätä, vaikka iltapäivä- ja juorulehtienkin kanssa on voitava elää.
Poliitikkojen ja median keskeinen jännite syntyy juuri rajankäynnistä julkisen ja yksityisen välillä. Politiikasta ei tule kiinnostavampaa siten, että tiedämme poliitikoista ihmisinä entistä enemmän, vaan siten, että me poliitikot osaamme entistä paremmin tulkita yhteiskunnallisten kysymysten moninaisuutta ja luoda uskoa siihen, että asiat ovat hallinnassa. Sen tehtävän kansalaiset meille vaaleissa antavat, ja siitä selvitäksemme tarvitsemme osaamista ja hyvää mainetta lunastaaksemme kansalaisten luottamuksen.
Arja Alho
 |
|
 Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
