HS Sunnuntai 13.3.2005
"Palkkauudistus tekee yliopistosta levyraadin"
Helsingin yliopiston palkkauudistus pakottaa laitosten esimiehet jakamaan alaisilleen arvosanoja kuin levyraadissa, kirjoittaa professori Martti Koskenniemi. Vääpelihengessä tehty uudistus jättää esimiehellä kaksi vaihtoehtoa: aktiivinen tai passiivinen vastarinta.
JÄLKIPELI
”Onko sinusta mihinkään”
 Otsikko on UTAIN-lehdestä 12.2.2004. Se on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti. Kolumnissaan Riitta Vuorela toteaa, että Suomessa tehdään henkilöarviointeja eniten Euroopassa suhteutettuna väkilukuun. Hänen käsityksensä mukaan osa testeistä ei ole tieteellisesti päteviä: ”Vahvuuksien sijaan testeillä etsitään ihmisen heikkoja kohtia, ja tutkitaan mystistä psyykettä.” Näin Riitta Vuorela. Edelleen hän kysyy: ”Miksi testejä käytetään, jos niillä ei testata työnteon kannalta olennaisia asioita?”
Kirkko on tässäkin asiassa ” ajassa mukana”. Varmasti on viisautta se, että työvoiman rekrytoinnissa käytetään myös soveltuvuustestejä. Mutta viisautta olisi myös se, että niitä käytettäessä olisi myös jonkinlainen järki mukana. Järjenvastaista on esimerkiksi se, että 30 vuotta samaa seurakuntaa palvellut seurakuntapastori joutuu soveltuvuustesteihin hakiessaan saman seurakunnan kappalaisen virkaa. Jos on varustettu huonolla huumorintajulla, se tuntuu nöyryyttävältä - ”kyykyttämiseltä”.
Miltähän mahtaa tuntua soveltuvuushaastattelussa esitetyt kysymykset:” Värjäätkö tukkaasi?”, ”Mitä kouluja veljesi on käynyt?” ,”Mikä on poikasi tyttöystävän nimi?” ,”Millä kouluarvosanalla luokittelisit aviopuolisoasi?”, ”Jos isäsi istuisi tässä, mitä hän sanoisi, kun olet hakenut tätä virkaa?”, ”Jos jäisit todella yksin, mihin menisit?”
Lukijan tehtäväksi jääköön miettiä, mihin kirkolliseen virkaan hakijalle tämän kaltaisia kysymyksiä esitetään!
Riitta Vuorela siis kysyy: ”Miksi testejä käytetään, jos niillä ei testata työnteon kannalta olennaisia asioita?” Hänen vastauksensa on: ”Testaukset palvelevat vallankäytön tarkoituksia.”
Edellä olevat esimerkit ovat todellisia. Riitta Vuorelan vastaus on mielestäni hieman puutteellinen. Mielestäni tällaiset testaukset palvelevat sairaan vallankäytön tarkoituksia.
Laki yksityisyyden suojasta kieltää sellaiset testit ja kysymykset, jotka eivät liity itse työhön.
Kirkko, jonka tehtävänä on myös lain saarnaaminen, on velvollinen myös noudattamaan lakia.
Vastuuta voi vältellä, mutta ei paeta.
Läpinäkymättömyys on vastuuttomuutta. Peitellysti on kirkossa otettu käyttöön markkinataloudesta tuttuja käytäntöjä. Kuitenkin kirkkolaki on voimassa. Syntyy ongelmia - markkinatalouden lait ja kirkkolaki eivät toimi samassa avaruudessa! Miksi kirkosta erotaan? Miksi kirkon työntekijät voivat huonosti? Olisiko syy siinä, että kirkon ja markkinatalouden bastardi on ajattelevan ihmisen mielessä epätoivoinen kummallisuus!
Nokia menestyy - sillä on asiakkaita. Ostajia. Kuitenkaan ei ole olemassa ”nokialakia”.
Onko kansallisarkistoon sijoitettava kirkkolaki vai markkinatalous? Jos kirkko haluaa asiakkaita, vastaus on selvä. Jos kirkko haluaa olla edelleenkin kirkko, joka toimii laillisesti, on kirkkolakia pikaisesti uudistettava, koska se nykymuodossaan mahdollistaa sellaiset käytännöt, jotka eivät hidasta, vaan nopeuttavat kirkon hallinnon sairastamaa Lewynkappale-tautia. Taudille on ominaista alkuperäisen persoonallisuuden muuttuminen. Potilaan puhekin muuttuu vaikeasti ymmärrettäväksi.
Vaikeasti ymmärrettävä on kirkon hallinto. Kuka on työnantaja, kuka työntekijä? Vastuulliseen virkaan valitun tulisi kai olla edellä kulkija - työn tekemisen esikuva, laumansa paimen.
Liian usein törmää viranhaltijaan, joka on kaikkivaltias, lopullinen tuomari, kaiken tietävä, paavi, pikkuhitler. On tyhjänpäiväistä tutkia, mihin kirkosta eronneet ovat menneet. Miksi lauma on hajonnut? Pitäisikö panna paimen vastuuseen? Oletko kadottanut laumasi?
”Onko sinusta mihinkään”, on kysymys, jolla haetaan tuottavuutta. Kirkon henkilöstöpolitiikassa on piirteitä, jotka muistuttavat maanviljelysyrityksen toimitusjohtajan (jota kutsuttiin muinoin tilan isännäksi) kamppailua erilaisten niittokoneiden kanssa: uusi leikkaa leveämmin, mutta vanhasta traktorista loppuu puhti. Uuden niittokoneen ostaminen edellyttää myös uuden vetopelin hankintaa. Vertaukseni ontuu, sillä perinteisesti kirkon tehtävänä on vain kylvää. Jos perinteestä ollaan luopumassa, kun pyritään tuloksellisuuteen, on pakko myös niittää. Mitenkäs muuten tulosta mitataan? Tuloksen tekeminen edellyttää tänä aikana tuotteen markkinointia. Julkisuutta.
Esimerkiksi papit voisivat esiintyä televisiossa kohdattuaan kuolleita ja heitä surevia. Järkyttyneet - päivästä toiseen kalmistoissa kulkevat papit, surun musta viitta harteillaan, valtaisivat pian ohjelma-ajan levyraadeilta, uutisvuodoilta ja muilta laadukkailta kulttuuriohjelmilta. ”Zorro ratsastaa jälleen!”
Jos kirkko katsoo olevansa pakotettu elämään markkinatalouden ehdoilla, on hyvä kuitenkin muistaa, että taloudellisen liberalismin uranuurtaja Adam Smith oli pohjimmiltaan moraalifilosofi, joka piti pääteoksenaan Moraalituntojen teoriaa, ei Kansojen varallisuutta!
Jos meiltä kirkon työntekijöiltä edellytetään kylvämisen lisäksi niittämistä, olisi hyvä tietää millaisella kapalla euroja työntekijälle mitataan!
Olisiko niin, että jos saarnan vaikutuksesta syntyisi usko, papille maksettaisiin ylimääräistä vaikkapa kaksi euroa per tarjoukseen tarttunut asiakas? Olisiko mahdollista kehittää avioliitto-optio. Jos vihitty pari on naimisissa vielä viiden vuoden jälkeen, pappi saisi pienen bonuksen. Kymmenen vuoden jälkeen vähän isomman, 30-vuoden jälkeen pariskunnan asunto-osakkeen, josta ainakin makuuhuone kannattaa mitätöidä, jolloin olohuoneen arvo nousee. Miten haudata tuloksellisesti? Onko lukumäärä palkan mittari, vai olisiko keskityttävä kirkkoon kuulumattomiin, jolloin kappeleiden ja kirkkojen vuokratulot voitaisiin huomioida tuloksellisuuteen myönteisesti vaikuttavina asioina. Todellinen tuloshan olisi mitattavissa vasta taivaassa, mutta toistaiseksi vallalla olevan käsityksen mukaan me työntekijät emme siihen voi vaikuttaa. Voihan tietysti olla olemassa kassakaappisopimus, jonka kolmen kopla - isä, poika ja kirkkoherra ovat salaa solmineet. Onhan esitetty väitteitä, että kaikki pääsevät taivaaseen.
Onko minusta mihinkään? Joku voi väittää liian kyyniseksi. Kyynikkojen koulukunta syntyi aikanaan Ateenassa perustajanaan Antisthenee. Mies kulki pussi selässä, keppi kädessä, kauhtuneissa vaatteissa. Elämä piti pyhittää raskaalle ja vaivaloiselle työlle nautinnot hyläten. Viisas elämä on sitä, että hylkää kaiken arvottoman rihkaman ja tulee riippumattomaksi ulkoisista oloista. ”Kun olen saavuttanut sisäisen vapauden, kaikki muu on minusta yhdentekevää.”
Todelliseksi kyynikoksi on vielä matkaa.
Petu Tapio
pastori.
Helsinki
|
|
Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
