HS Sunnuntai 13.3.2005
"Palkkauudistus tekee yliopistosta levyraadin"
Helsingin yliopiston palkkauudistus pakottaa laitosten esimiehet jakamaan alaisilleen arvosanoja kuin levyraadissa, kirjoittaa professori Martti Koskenniemi. Vääpelihengessä tehty uudistus jättää esimiehellä kaksi vaihtoehtoa: aktiivinen tai passiivinen vastarinta.
JÄLKIPELI
Miksi taideyliopistoissa ei reagoida Uuteen palkkausjärjestelmään?
 Olen seurannut tiedeyliopistojen professorien puheenvuoroja sekä tässä lehdessä että muillakin foorumeilla (mm. Acatemii-lehdessä) ilahtuneena siitä, että asiasta on syntynyt kriittistä keskustelua, vaikkakin melko myöhäisessä vaiheessa. Itselleni Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osaston professorina ko. uudistuksen merkitys ja ulottuvuudet ovat alkaneet selvitä vasta jouduttuani osallistumaan UPJ-koulutukseen. Kysymykset, joita tiedeyliopistojen professorit Martti Koskenniemi (HS 13.3.) ja professori Jussi Välimaa (HS 15.3.) ovat esittäneet mm. suhteessa opetuksen ja tutkimuksen arvon mittaamiseen pistein, nousivat omaankin mieleeni mainitun tilaisuuden yhteydessä. Professori Koskenniemen kirjoituksessa osoitetaan hyytävällä tavalla, miten “..taustalla on pyrkimys tuoda näennäisesti selkeät ja suoraviivaiset, teknologisen rationaalisuuden ja panos-tuotos-ajattelun näkökulmasta yhteismitalliset arvot hallitsemaan akateemista työtä ja elämää”.
Sama kysymys nousi esille Taideteollisen korkeakoulun koulutustilaisuudessa, mutta se sivuutettiin asiallisesti ottaen täysin, eikä siitä syntynyt enempää keskustelua. Pelkäänpä, että jossain hallinnon uumenissa tämä panos-tuotos-logiikka on jo syvälle sisäistetty ja nähdään nimenomaan kilpailuvalttina (niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin).
Edellisestä kertoo esimerkiksi se, että suorituksen arviointimenetelmistä todetaan: “Kokonaisarviointimenetelmässä verrataan henkilön pätevyyttä ja työtulosta vastaavia tehtäviä tekevien henkilöiden pätevyyteen ja työtulokseen erittelemättä näihin vaikuttavia tekijöitä”. Siis taidemaalarin, säveltäjän tai elokuvaohjaajan opetussuoritusta verrataan johonkin toiseen saman alueen taiteilijaan! Selkeämpää olisi ottaa konsultti töihin.
Jos on tiedettä vaikea pisteyttää ja arvottaa, niin on taidettakin. Taideyliopistojen opetushenkilökuntaan kuuluvat (professorit, lehtorit) ovat ensi sijassa taiteentekijöitä ja taiteenalansa erikoisosaajia, joilla on virassaan velvollisuus tehdä myös omaa taiteellista työtään. Miten pisteytään taideteos, joka syntyy osana opetustyötä? Samoin heidän muu opetuksensa on pääsääntöisesti heidän omasta taiteilijuudestaan ammentavaa. UPJ:ssa vaadittava työn kuvauksen objektiivisuus on räikeässä ristiriidassa taiteilija-opettajalta vaadittavaan subjektiiviseen taiteensa olemuksen välittämiseen edelleen opiskelijoille.
Häkellyttävää on myös lukea , että “taideyliopistoissakin käytetään tiedepuolen vaativuustasokarttaa professuureissa, joihin vaaditaan tieteellinen pätevyys”. Kuten tiedetään, taideyliopistoissa on käyty ja käydään parhaillaan keskustelua tieteellisen/taiteellisen/tekijälähtöisen tutkimuksen kriteereistä, eikä “tieteellinen pätevyys” ole yksiselitteisesti enää relevantti kriteeri. Tämä on kuitenkin UPJn työn vaativuuden arvioinnin periaatteena.
Kokonaisuudessaan UPJ nostaa tietenkin esille kysymyksen taideyliopistojen ja taiteen opettamisen autonomisuudesta yleensä. Taideyliopistojen olisi reagoitava UPJ:n täysin niille vieraisiin vaativuus- ja työsuorituskriteereihin. Surullista tietenkin on, että taideyliopistot eivät ole pystyneet keskenään opetuksen sisällöllisistä vaatimuksista ja omasta identiteetistään yhteiseen keskusteluun, joka olisi voinut vaikuttaa UPJ:n kaltaisten absurdien, mutta kohtalokkaiden suunnitelmien sisältöön.
Kanerva Cederström
Dokumenttielokuvan professori, Taideteollinen korkeakoulu
|
|
Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
