HS Sunnuntai 15.5.2005
"Talouden luova tuho raivostuttaa ihmisiä"
Maamme nykymenoa kuvanneilla suosikkinäytelmillään julkisuutta saanut kirjailija-teatteriohjaaja Reko Lundán puki vuoden takaisessa Pirkan haastattelussaan sanoiksi monen ihmisen hämmennyksen:
"George Orwell kritisoi Neuvostoliittoa kirjassaan 1984, mutta nyt 2004 meillä on globaalin talouden oravanpyörä, johon Orwellin kritiikki myös sopii. Taloudella on omat lainalaisuutensa, joita ihminen ei enää määrittele, vaan ne määrittelee se läjä, jonka ympärillä me kaikki miljardit sontakärpäset hyörimme. Ja tuntuu siltä, että tätä läjää ei voi kukaan siirtää. – – on absurdia, että ihminen on itse tehnyt maailmasta tällaisen. Ei kukaan varmaan halunnut, että pääomien liikkeet hallitsevat ihmisiä enemmän kuin ihminen hallitsee pääoman liikkeitä."
Juuri näin Suomessa nykyisin puhutaan ja ajatellaan. Ihmisten on vaikea ymmärtää irtisanomisia ja toimivien tehtaiden siirtoja ulkomaille – varsinkin, kun samaan aikaan yritysjohto kuittaa itselleen jättioptioita, yritykset tekevät ennätystuloksia ja media raportoi suomalaismenestyksestä kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa.
Tavallisiin ihmisiin tämä vaikuttaa kahdella tavalla: osa masentuu, osa suuttuu. Jokin oleellinen nykymenossa ei tunnu olevan kohdallaan.
Helsingin kauppakorkeakoulussa tarkastettava väitöskirjani Suomalaisen talousmallin murros - suljetusta sääntelytaloudesta kaksinapaiseen globaalitalouteen kertoo, että edellä kuvatun kaltaisille ilmiöille on ainakin yksi yhteinen nimittäjä: maamme talousmalli on muuttunut ratkaisevasti parin viime vuosikymmenen aikana.
Suomi oli aikaisemmin varsin tyypillinen vahvoihin ja kehittyneisiin yhteistoimintarakenteisiin, pankkivetoiseen rahoitusjärjestelmään ja korporatiiviseen työmarkkinamalliin perustuva, monin kansallisin turvaverkoin, erityisjärjestelyin ja sääntelyjärjestelmin tuettu koordinoitu markkinatalous.
Maamme nykyinen talousmalli on sen sijaan saanut aimo annoksen amerikkalaismallisen liberaalin markkinatalouden kilpailullisia piirteitä.
Edellä kuvatut, ihmisten hämmästelemät uudet piirteet taloudessamme ovat osa tätä muutosta. Hämmennystä lisää myös se, ettei Suomen uusi talousmalli ole vielä alkuunkaan valmis, vaan pikemminkin uuden talousmallin raakile.
Suomi on läpikäynyt syvällisen ja kansainvälisestikin ilmeisen ainutkertaisen mullistuksen, joka on edellyttänyt käytännöllisesti katsoen kaikkien taloutemme rakenteiden ja toimintatapojen uudelleenarvioimista. Se on merkinnyt uudenlaista työnjakoa ja pelisääntöjä talouden eri osapuolten välillä. Valtiovallan rooli on muuttunut ja yritystasolla tehtävien päätösten merkitys korostunut.
Paljon vanhaa on tosin vielä jäljellä. Esimerkiksi ay-liikkeen rooli on parhaillaan murroksessa. Toistaiseksi se ei ole juuri muuttunut, mutta edessä on kova paine sopeuttaa työmarkkinoiden rakenteet ja toimintatavat yhteen uuden markkinavetoisemman talousmallimme kanssa. Muutokset koskevat väistämättä myös sellaisia pyhiä asioita, kuten työmarkkinoiden kolmikantaa ja sen työeläkejärjestelmän "läänityksiä".
Talousmallin vaihtumiseen liittyvät muutokset näyttävät tulleen yllätyksenä jopa asiantuntijoille. Suomalaiskansalliseen tapaan meillä ei ole missään vaiheessa k äyty talousmallimme muuttamisesta kunnon keskustelua – ei edes asiantuntijatasolla kansalaiskeskustelusta puhumattakaan. Ei etukäteen, ei muutosprosessin kuluessa, eikä edes jä lkikäteen. Toteutunut muutos ei ole perustunut mihinkään kansalliseen strategiapohdintaan tai tietoiseen valmisteluun.
Talousmallin muuttuminen ei myöskään ole ollut mikään Holkerin hallituksen 1980-luvun lopulla toivoma "hallittu rakennemuutos". Erilaiset pienemmät ja suuremmat muutokset ovat vain seuranneet toisiaan ja paisuneet vähitellen muutosvyöryksi, jota maamme päättäjät eivät enää voineet hallita.
Tässä saattaa olla myös yksi tärkeä syy siihen, että juuri Suomessa ja juuri nyt on päädytty näin isoon muutokseen: monien kertaluonteisten tekijöiden, kuten pääomamarkkinoiden vapauttamisen epäonnistumisen, pankkikriisin, laman, Neuvostoliiton luhistumisen ja kotoisten finanssiryhmien romahduksen vauhdittamana "mopo karkasi päättäjiemme käsistä". Siksi heiluri on päässyt heilahtamaan näin pitkälle toiseen ääripäähän sääntelytaloudesta liberaaliin markkinatalouden suuntaan.
Tämän prosessin lopputuloksena olemme siirtyneet uuteen talousmalliin, jota itse kutsun "globaalikilpailun ja kansallisen yhteistyön kaksinapaiseksi talousmalliksi".
Muutos ei ole perustunut mihinkään tutkittuun tietoon, sillä taloustutkimuksen nykytiedoilla mitään talousmallien paremmuusjärjestystä ei ole olemassa. On vain tieto siitä, että eri mallit ovat kovin erilaisia ja tuottavat käytännössä hyvin erilaista jälkeä. Sen sijaan niiden taloudellinen tehokkuus riippuu siitä, kuinka johdonmukaisesti mallia kyetään kussakin maassa ja ajassa toteuttamaan.
Kokonaisuutena maassamme parin viime vuosikymmenen aikana tapahtunutta muutosta voi kuvata schumpeteriläisen "luovan tuhon" suomalaisversioksi, joka on varsinkin yritystasolla raivannut tieltään vanhentuneita rakenteita ja luonut tilalle uusia. Tällainen prosessi ei tapahdu missään eikä koskaan kivutta.
Muutoskipua lisää se, että kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa karaistuneiden yritysten ja tavallisten ihmisten ymmärrys muutostarpeista kulkevat niin eri tahtia. Ihmisten hämmennystä ja epätietoisuutta on lisännyt se, että talousmallin muutosta ja siihen sisältynyttä taloudellisen toimintalogiikan syvällistä vaihtumista ei ole osattu nähdä muutosten taustalla olevaksi yhteiseksi nimittäjäksi. Harvan yrityksen johto on myöskään osannut selittää ja perustella asiaa joukoilleen.
Muutos on tapahtunut, eikä asiaa voi muuksi muuttaa. Mitä pitäisi tehdä, jotta siihen voitaisiin sopeutua ja kehitystä ohjata?
Ensiksi tapahtunut muutos pitää tiedostaa ja tiedottaa yhteiskunnan kaikilla tasoilla.
Toiseksi viimeistään nyt uusi talousmallimme on analysoitava ja arvioitava siltä pohjalta, miten yksittäisten ihmisten ja erilaisten organisaatioiden pitää siinä toimia, ja miten sitä pitäisi kehittää eteenpäin. On myös arvioitava, miltä osin muutosprosessi on jo ohi ja missä se on vielä kesken.
Kolmas asia on uuden talousmallimme edellyttämien institutionaalisten järjestelyjen, kuten lainsäädännön, organisaatioiden ja erilaisten virallisten ja epävirallisten toimintamallien sopeuttaminen muuttuneeseen tilanteeseen.
Lopuksi on löydettävä uusi tasapaino kilpailun ja yhteistyön välille. Uudessakin talousmallissamme tarvitaan yhteistyötä. Sen muodot – mukaan luettuna yhteydenpito elinkeinoelämän ja yhteiskunnallisten päättäjien välillä – pitää nyt vain sopeuttaa uuteen aikaan.
Onko näistä eväistä kehitettävissä sellaista ihmiskasvoista kapitalismia, jonka ihmiset ymmärtävät ja jollaisen eteen he ovat valmiit ponnistelemaan? Löytyisikö tästä se 2000-luvun Suomen visio, joka meiltä on viime aikoina puuttunut? Itse uskon, että näin voisi olla, jos yhteistä halua vain riittää.
Samuli Skurnik
|
|
 Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
