HS Sunnuntai 17.4.2005
"Raha ei pelasta kehitysmaita"
Suomen kehitysapu halutaan nostaa 0,7 prosenttiin, vaikka pienemmistäkin rahoista iso osa on mennyt hukkaan, kirjoittaa kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koponen. Kehitysyhteistyön historia opettaa varomaan katteettomia lupauksia.
JÄLKIPELI
Kehitysavun tehoa voidaan lisätä
 Juhani Koponen (HS 17..4.) on sitä mieltä, ettei kehitysapua tarvitse lisätä, koska suuri osa jo nyt myönnettävistä varoista menee hukkaan. En ole ihan samaa mieltä, sillä olen ollut mukana Suomen kehitysapuprojekteissa, joissa korruptiosta ja kulttuurieroista huolimatta on onnistuttu paljon paremmin kuin muiden teollisuusmaiden projekteissa, YK:n projektit mukaan lukien.
Ainakin kaksi projekteista onnistui niin hyvin, että vielä monen vuoden jälkeen kohdemaa saa siitä hyötyä tai tuloa.
Yksi syy kehitysapuprojektien epäonnistumiseen on, että niistä usein hyötyy vain yksi osapuoli, joko antaja tai saaja. Kehitysapuhankkeiden tulisikin olla ns. win-win-projekteja, joissa molemmat osapuolet hyötyvät. Kehitysapumenetelmiä tulee siis kehittää siten, että projektien tehokkuutta lisätään ja samalla niiden hyötyä Suomen teollisuudelle suurennetaan. Yksi tapa saavuttaa nämä päämäärät on Kiotonkin sopimuksessa mainittu nk. kestävän tai puhtaan kehityksen mekanismi.
Suomella on vaikeuksia saavuttaa Kiotossa sovitut päästötavoitteet, koska päästöjen rajoittaminen Suomessa on vaikeaa ja kallista. Toisaalta YK:n ympäristöohjelman mukaan energian käyttötehokkuus kehitysmaissa on alle 60 prosenttia sen arvosta teollisuusmaissa.
Parantamalla hyötysuhdetta ja pienentämällä energia- ja materiaalihävikkiä kehitysmaissa voidaan näin ollen hiilidioksidipäästöjä huomattavasti vähentää pienin kustannuksin. Lisäksi uusiutuvien energialähteiden, etenkin aurinkoenergian, kannattavuus kehitysmaissa on suurempi kuin Suomessa. Tällaisilla säästävän teknologian toimenpiteillä voidaan kehitysmaita auttaa tehokkaammin.
Kun hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen maksaa Suomessa 10-20 euroa tonnilta, se maksaa kehitysmaissa 1-5 euroa tonnilta. Ostamalla päästöoikeudet kehitysmaista Suomi voi saavuttaa Kiotossa sovitut päästötavoitteet paljon halvemmalla. Kestävän kehityksen mekanismista on siis paljon hyötyä molemmille osapuolille.
Päästökauppahankkeet ovat paljon tehokkaampia kuin tavalliset kehitysprojektit, koska niiden toteuttamistapa muistuttaa kaupallista, jossa ostetaan rahalla teknologiaa ja laitteita.
Ero on siinä, että raha tulee kehitysavusta. Suomi saisi siis kolmoisvoiton: saavuttaisi Kioton päästötavoitteet, saisi uusia vientimahdollisuuksia omalle säästävälle teknologialle ja käyttäisi kehitysapua tehokkaammin. Myös kehitysmaat saisivat kolmoisvoiton. Säästämällä hukkaan heitettyä energiaa ja materiaalia sekä tehostamalla tuontiprosesseja ne saisivat huomattavaa taloudellista hyötyä.
Kun hiilidioksidipäästöjä vähennetään, samalla myös muut ilmansaasteet, kuten hiukkaset, rikki- ja typpioksidit, vähenevät kohentaen kehitysmaiden ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.
Kehitysmaat voisivat projektien aikana oppia ja jopa omaksua säästävän teknologian ominaisuudet. Tämä on tulevaisuuden kannalta tärkeää, etenkin silloin, kun kehitysmailtakin aletaan vaatia kasvihuonekaasupäästöjen leikkauksia.
Kestävän kehityksen mekanismilla toteutettuja projekteja voivat olla esimerkiksi energian säästö teollisuus- ja voimalaitoksissa, materiaalin ja veden säästö teollisuudessa, kotitalousjätteiden käsittely ja kaatopaikalle hautaaminen, teollisuusjätteiden uudelleen käyttö ja kierto, yhdistetty sähkö- ja lämpötuotanto, valtion autojen ja bussien koneiden korjaaminen ja uusiminen sekä uusiutuvien energialähteiden kehittäminen.
Oman taloutensa kanssa kamppailevan suomalaisen on helpompi hyväksyä kehitysavun lisääminen järkevillä ja realistisilla päästökauppa-argumenteilla kuin vippaskonsteilla, kuten
velka-armahduksella tai lentolippuverolla (Kalliomäen haastattelu, HS 18..4.).
Yehia ElMahgary
tekn. tri.
kansainvälinen ympäristöneuvonantaja
|
|
Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
