HS Sunnuntai 17.4.2005
"Raha ei pelasta kehitysmaita"
Suomen kehitysapu halutaan nostaa 0,7 prosenttiin, vaikka pienemmistäkin rahoista iso osa on mennyt hukkaan, kirjoittaa kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koponen. Kehitysyhteistyön historia opettaa varomaan katteettomia lupauksia.
JÄLKIPELI
Laadun ja määrän tasapaino
 Professori Juhani Koponen epäilee, että kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattaminen ei ratkaise kehitysmaiden ongelmia. Hän pelkää, että rahaa ei osata käyttää viisaasti kestävien kehitysvaikutusten aikaansaamiseksi. Eräs kehitysyhteistyön historian selkeä opetus on, että mikään yksittäinen keino ei ratkaise kehitysmaiden ongelmia. Äärimmäinen köyhyys ja eriarvoisuus ovat haasteita, joihin tulee vastata monipuolisella keinovalikoimalla. Kehitysavun lisääminen ei yksin riitä.
Vastuun köyhien maiden kehittymisestä voivat kantaa vain ne itse. Köyhyyden väheneminen edellyttää talouskasvun lisäksi toimivaa julkishallintoa, luotettavaa oikeusjärjestelmää sekä koulutus-, terveydenhuolto- ja muita palveluja. Pohjoismaiden kehityshistoria osoittaa, että kaikkien väestönosien taloudellista, poliittista ja sosiaalista osallistumista tukeva ympäristö edistää kestävää kehitystä. Kansainvälisen yhteisön on tuettava kehitysmaiden omia ponnisteluja mm. tarjoamalla ulkopuolista rahoitusta. Avun tarve on suurin maissa, jotka eivät ole onnistuneet - Koposen sanoin - ”kytkeytymään globalisaatioprosessiin”. Julkisen sektorin toimijoiden rinnalla myös kansalaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin osallistuminen ovat välttämättömiä.
Kansainvälinen yhteisö valmistautuu parhaillaan syyskuussa 2005 New Yorkissa järjestettävään YK:n vuosituhattapahtumaan. Vuodelle 2015 asetetut kehitystavoitteet ovat saavutettavissa, mutta vain, jos kaikki ovat valmiita panostamaan niihin entistä enemmän, nopeammin ja paremmin.
YK:n pääsihteerin tapahtumaa varten laatimassa raportissa nostetaan voimakkaasti esiin se, että teollistuneiden maiden on kasvatettava kehitysrahoitusta lupaustensa mukaisesti. EU valmistautuu asettamaan uusia välitavoitteita matkalla YK:ssa määritellyn 0,7 prosentin bktl-osuuden saavuttamiseen. Tarve kehitysavun lisäämiseen nousi selkeästi esiin myös Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n yhteisen kehityskomitean viime viikonvaihteessa pidetyssä kokouksessa.
Raporteissa kumotaan usein esitetty väite, jonka mukaan kehitysmaiden vastaanottokyky on niin rajallinen, että se ei turvaa kasvavan ulkopuolisen rahoituksen tehokasta hyväksikäyttöä. Raporttien mukaan ennakoitavissa oleva kehitysapu toimii katalyyttina sekä kehitysmaiden omien kehityssuunnitelmien toimeenpanolle että muulle ulkopuoliselle rahoitukselle.
Professori Koponen on oikeassa todetessaan, että kehitysyhteistyömäärärahojen tason rinnalla myös niiden käytön laatu on tärkeää. Suomen viime vuosien panostus avun laadun parantamiseksi on ollut mittava, ja sitä on tehty monialaisesti niin sisäisten kuin ulkopuolistenkin arviointien pohjalta. Tuloksia syntyy, kun avunantajat suuntaavat tukensa kehitysmaiden omien prioriteettien mukaisesti, toimivat kehitysmaiden kansallisten suunnittelu- ja toimeenpanojärjestelmien sisällä sekä vahvistavat keskinäistä koordinaatiotaan byrokratian vähentämiseksi.
Kehitysyhteistyö on vain yksi toimintalohko, jolla vaikutamme köyhien maiden asemaan. Myös muilla politiikan aloilla on tehtävä systemaattisesti työtä- kansainväliseen kauppaan, siirtolaisuuteen ja turvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat tyypillisiä esimerkkejä. Niihin liittyvät kansainväliset rahoitusvirrat ovat suuruudeltaan toista luokkaa kuin kehitysapu.
Vaikka raha ei yksin ratkaise kehityksen ongelmia, on selvää, että etenkään köyhimmät maat eivät kehity ilman riittävää ulkopuolista rahoitusta.
Pertti Majanen
Alivaltiosihteeri, ulkoasiainministeriö
|
|
Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
