HS Sunnuntai 20.2.2005
"Kirkko, joka sanoo, mitä piispa saa tuntea, on kuollut kirkko"
Arkkipiispa Jukka Paarma kuuli piispa Ilkka Kantolan avioerosta elokuussa ja tarjosi tälle tukea ja rakkautta. Kohuotsikoiden jälkeen arkkipiispa kuitenkin lausui: "Jos tuo lehdissä kirjoitettu pitää paikkansa, en näe, että sinulla on mitään mahdollisuutta jatkaa virassasi."
JÄLKIPELI
Vaiettu Maria M.
Luin sunnuntaina 20.2. Helsingin Sanomista Ilkka Kantolaa ja hänen erojaan koskevia kirjoituksia - ja tulin mietteliääksi. Ensiksikin, kuka määrittelee ihmisen elämän onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi? Viranhoito ja elämä ovat kai eri asioita, ainakin näin maallikon silmin.
Toisaalta Kantola itse esittää toimintaohjeen seuraavaa samanlaista aviorikostapausta varten. Hän toivoo, ehkä sarkastisestikin, että seuraavalla kerralla piispat voisivat yhdessä jääkiekkojoukkueen tapaan "kantaa tämän häpeällisen tappion" ja "asettua langenneen piispan ja hänen särkyneen perheensä tueksi". Entä se vaiettu osapuoli, jota kohtaan Kantola, tai seuraava julki tuleva "tapaus", on mitä ilmeisemmin tuntenut ainakin ystävyyttä, ehkä jopa rakkautta ja luottamusta siinä määrin, että on ryhtynyt suhteeseen tämän kanssa? Häntäkö ei tarvitse näihin "kirkon kriisivalmiussuunnitelmiin" sisällyttää? Ovatko kristillinen armo ja tukitoimet siis vain instituutioita, kuten avioliittoa ja kirkkoa, ei yksittäistä ihmistä varten? Sillä ihmisestä ja ihmissuhteesta kai myös toisessa naisessa on kyse? Olisin toivonut, että joku kirkon miehistä, ehkäpä Kantola itse, olisi lausunut edes yhden huolehtivan ja vastuuntuntoisen sanan myös tästä ihmissuhteesta.
Irma Pilto
Turku
 |
|
Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
