HS Sunnuntai 22.5.2005
"Perheväkivallan uhreja suojeltava erotilanteissa"
Väkivallan uhrin on vaikea saada ääntään kuuluville erotilanteissa, kirjoittaa perheväkivaltaan erikoistunut psykologi Marita Saxén. Viranomaiset toimivat liian usein vanhojen uskomusten pohjalta
JÄLKIPELI
Väkivalta, uskomukset ja motiivit
 Perheväkivaltaan erikoistunut psykologi Marita Saxén on kiinnittänyt huomiota tärkeään asiaan todetessaan, että viranomaiset toimivat liian usein vanhojen uskomusten pohjalta perheväkivalta- ja erotilanteissa (HS 22. 5.). Muutama vuosi sitten Lundissa tarkastetussa oikeussosiologian väitöksessä tehtiin sama havainto: sekä sosiaaliviranomaiset että tuomioistuimet elävät eri maailmassa kuin eroprosessia elävät kanssaihmisensä. Kuilu vaikuttaa vaikealta ylittää.
Saxénin kirjoituksen yksi puute on henkisen ja sosiaalisen väkivallan jättäminen per definitionem tarkastelun ulkopuolelle: "Väkivalta ei ole seurausta parisuhteen ongelmista", kirjoittaa Saxen. Millä perusteella näin voidaan väittää? Esimerkiksi J. Michael Bonen ja Michael R. Walshin 12 vuotta kestäneessä pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin 700 erittäin riitaisaa avioeroa, joissa valtaosassa havaittiin TVV (Toisesta vanhemmasta vieraannuttaminen)-oireyhtymä.
TVV:tä harjoittavat kansainvälisten tutkimusten mukaan valtaosin naiset ja valitettavasti jotkin Saxénin yleisesti esittämistä väittämistä tukevat TVV:n jatkumista perusteitta. TVV:n kriteerit ovat lyhyesti kuvattuina seuraavat: Tapaamisten ja yhteydenpidon estäminen vanhemman ja lapsen välillä; väärät tai perusteettomat toista vanhempaa koskevat syytökset; lapsen myönteisen suhtautuminen muuttuminen kielteiseksi suhteessa toiseen vanhempaan eron jälkeen; lapsen pyrkimys miellyttää vieraannuttavaa lähivanhempaa.
Kriteereistä ensimmäinen ja toinen ovat sellaisia, joita Saxén väittää käytettävän äitejä vastaan erotilanteissa. Ajatellaanpa kääntöpuolta asiasta. Jos isä ei ole väkivaltainen, lapsen suhde isään on hyvä, mutta parisuhde ei ole syystä taikka toisesta toiminut ennen eroa, eikä sen jälkeenkään, TVV-oireyhtymän toteuttamiseen tarvitaan vain yksi osapuoli, henkisen väkivallan tekijä.
Sosiaalityön ja lapsipsykiatrian hyödyt TVV:n käyttäjän kannalta liittyvät siihen, että tosiasioiden selvittäminen on yleensä toissijaista, terapia ja status quon säilyttäminen ensisijaista. Valitettavasti nämäkin tekijät palvelevat joskus enemmän aikuisten kuin lasten etua, sillä kasvavilla lasten ongelmaluvuilla ja nykymenetelmillä alan työllisyys on taattu niin kauan kuin rahat riittävät.
Väkivallan motiiveja tutkineena en löydä perustetta Saxénin väkivallan rajauksille pelkkään fyysiseen väkivaltaan. Väkivallan motiivit voivat toki olla moninaiset, mutta perhe-elämän tapahtumia ei voida sulkea niiden ulkopuolelle.
Myös monissa itsemurhissa perhetapahtumat ovat itseen kohdistuvan väkivallan liikkeelle panevana voimana. Jos verbaalinen väkivalta on käynnistävänä voimana fyysiselle väkivallalle, niin mielestäni paras neuvo on kehottaa kumpaakin osapuolta lähtemään pitkälle kävelylenkille raikkaaseen ulkoilmaan ja eri ilmansuuntiin.
Saxén kertoo, että kansainvälisten tutkimusten mukaan 90–95 prosentissa tapauksista väkivallan tekijä on mies. Näytämme elävän aikaa, jolloin eri tavoin pyritään osoittamaan, että ne kaksi prosenttia miehistä, jotka ovat yksinhuoltajia, ovat ainoat kelvolliset miehet – ehkä 3–8 prosenttia saattaisi vielä löytyä lisää?
Samaan aikaan miehiin kohdistuva väkivalta on edelleen väkivallan yleisin muoto. Samaan aikaan miesten pitäisi kelvata koti-isiksi pidennetylle vapaalle. Samaan aikaan naisten pitäisi menestyä työelämässä entistä paremmin.
Saxén on kiinnittänyt huomiota tärkeään asiaan, mutta äitimyytin ja isämyytin ja niihin liittyvien stereotypioiden murtaminen saattaisi olla olennaisen tärkeää, jotta perheet eivät tulevaisuudessa entistä pahemmin kriisiytyisi. Kriisiytyminen on varmaa, jos kasvatusvastuu sysätään yksin äitien vastuulle.
Veli Autio
OTM, VTL
Helsinki
|
|
Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
