HS Sunnuntai 24.4.2005
"Ehkäiseviä hoitoja on arvioitava uudelleen"
Sydän- ja verisuonitautien ehkäisy ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla, jos hoitoa ohjaa vain verenpaine- tai kolesteroliarvo, moittivat professori Pertti Happonen ja dosentti Markku Myllykangas.
JÄLKIPELI
Verenpainetta ja kolesterolia kannattaa hoitaa
 Sydän- ja verisuonitautien ehkäisy ei varmaankaan toteudu parhaalla mahdollisella tavalla – edes suuren riskin potilailla. Mutta tohtorien Happosen ja Myllykankaan reseptit (HS 24. 4) eivät kylläkään edistä asiaa. He kritisoivat erityisesti ehkäisevien hoitojen suuntaamista kolesteroli- ja verenpainelukemien pienentämiseen.
Monet seikat kirjoituksessa osoittavat, että kirjoittajat tuntevat huonosti valtavaa tieteellistä todistusaineistoa, johon kohonneen verenpaineen ja kolesterolin suositusarvot perustuvat. Suomessa nimenomaan verenpaine- ja kolesterolitasojen lasku sekä tupakoinnin vähentyminen selittää valtaosan työikäisten sydänkuolleisuuden vähentymisestä viimeisten vuosikymmenien aikana.
On siis harhaanjohtavaa enää nykyään puhua kolesterolista ja verenpaineesta pelkkinä "riskinosoittajina". Kyllä kohonnut verenpaine on aivohalvauksen kohdalla myös syytekijä, samaa pätee kolesteroliin erityisesti sepelvaltimotaudin kohdalla. Tämä asia on hoitokokein moneen kertaan varmistettu. Kuin myös se, että aiempia käsityksiä tehokkaampi hoito estää paremmin valtimotautitapauksia. Tästä on kuluneen vuoden aikana saatu uusia vankkoja todisteita.
Yleisestä periaatteesta "mitä matalampi sitä parempi" on kuitenkin poikkeuksia. Verenpainetta ei tietystikään saa laskea liian alas, sen estämiseksi tarvitaan niitä mittauksia, joita kirjoittajat kritisoivat. Mittauksia tarvitaan myös riskiyksilöiden seulontaan. Miten heidät muuten voisi tunnistaa?
Sen sijaan kolesterolin kohdalla ei nykyisillä tehokkaillakaan hoidoilla päästä liian alas. Näyttää myös siltä, että suuren riskin potilaat (jo valtimotauti, diabetes, tai oireettomalla useita riskitekijöitä) hyötyvät hyvinkin alhaisten, lähellä väestön keskiarvoa olevien kolesteroli- ja verenpainetasojen pienentämisestä.
Tämä johtunee siitä, että riskitekijöitten yhteisvaikutuksesta nykyiset "tiukatkin" tavoitteet ovat sittenkin liian korkeita, jos ajatellaan valtimoiden hyvinvointia. Tämä on biologinen, ei terveyspoliittinen asia.
Hämmennystä on myös herättänyt se, että etenkin verenpaineen hoidossa eräät uudemmat lääkkeet ehkäisevät aivohalvausta paremmin kuin vanhat riippumatta samanlaisesta verenpaineen laskusta.
Lääkehoidot luonnollisesti maksavat, yleensä sitä enemmän, mitä tehokkaammin hoidetaan. Lääkkeiden hinnat ovat kuitenkin muuttuva suure. Monille vieras ajatus lienee se, että hoitoa valittaessa paikalla pitäisi päivystävän lääkärin lisäksi olla myös päivystävä ekonomi.
Ehkäiseviä hoitoja – niiden onnistuessa – joudutaan käyttämään pitkään, kun ihmiset niitä käyttäessään ovat terveempiä ja elävät pitempään. Kustannukset tietysti kasvavat, mutta on väärin arvioida kokonaistulosta vain 5–10 vuoden tähtäimellä.
Happosen ja Myllykankaan tapaan myös nykyiset kohonneen verenpaineen ja kolesterolin hoitosuositukset (www.
kaypahoito.fi) voimakkaasti painottavat suuren riskin potilaiden tärkeyttä, kun hoitojen kohdentamista priorisoidaan.
Mutta jos ajatellaan tervettä elinajan odotetta ja sen pidentymistä ehkäisevien hoitojen seurauksena, ranskalaisen analyysin mukaan suuren riskin henkilöt hyötyvät pitkällä tähtäimellä hoidosta itse asiassa vähemmän kuin vähäriskisemmät henkilöt. Viime mainitut tosin joutuvat olemaan "hoidossa" pitempään.
Pitemmällä ajanjaksolla säästyneen ja terveenä eletyn elinvuoden hinta ei välttämättä kuitenkaan ole enää korkea lääkehoidossakaan. Myös parempi vanhuusiän elämänlaatu lienee useimmille ihmisille tärkeä asia. Näin Suomessa näyttää käyneenkin: terveet ja toimintakykyiset elinvuodet ovat lisääntyneet. Pitäisikö siis palata huonompiin aikoihin?
Kuolemaa ei luonnollisesti estetä, mutta sitä voidaan lykätä, samoin kroonisten sairauksien ilmaantumista on mahdollista siirtää lyhyeen ajanjaksoon elämän lopulle. Tähän ehkäisevä lääketiede tavoitearvoineen viime kädessä pyrkii. Emme voi ymmärtää kritiikkiä siitä, että "ehkäisevät toimet kuormittavat perusterveydenhuoltoa". Sairaanhoitoa ja laitoshoitoako sitten pitäisi mieluummin kuormittaa? Ja antaa ihmisten toimintakyvyn huonontua?
Timo Strandberg
dosentti, sisätautien ja
geriatrian erikoislääkäri, Hyks
Hannu Vanhanen
dosentti, ylilääkäri,
Suomen Sydänliitto
|
|
Helsingin Sanomien toimitus
Sunnuntaidebatti
PL 80, 00089 Sanomat
|
|
|
