Salmiakki liitetään suomalaisuuteen, vaikka sen juuret ovat muinaisessa Egyptissä.

Ammoniakki, eli yhden typpiatomin ja kolmen vetyatomin kaasu, on saanut nimensä jumala Ammonin mukaan. Hänen kunniakseen rakennetun temppelin läheltä löytyi ammoniumkloridia, ranskaksi sal ammoniac.

Karkkina myytävät salmiakit eivät tosin saa sisältää enempää kuin seitsemän prosenttia ammoiniumkloridia.

Samaa juurta on aminoetuliite proteiinit muodostavissa aminohapoisssa.

Englanniksi typpi on nitrogen, latinaksi nitrogenium, nitren muodostaja.

Nitre oli vanha nimi kaliumnitraatille (KNO{-3}). Se tunnetaan paremmin salpietarina.

Suomen sanan typpi keksi kansanrunouden tutkija Julius Krohn (1835–1888). Sana viittaa tukehtumiseen, murteellisesti "typehtymiseen".

Tukehtumiseen viittaa myös saksan Stickstoff.

Alkemistitkin olivat kiinnostuneita ammoniumkloridista, mutta itse typen jäljille päästiin vasta 1760-luvulla.

Silloin Henry Cavendish ja Joseph Priestley tekivät kokeita poistamalla hapen ilmasta. He huomasivat, että tässä ilmassa hiiri tosiaan typehtyi.

He eivät kuitenkaan ymmärtäneet, että kyse oli alkuaineesta. Lopulta nuori opiskelija Daniel Rutherford esitti väitöskirjassaan 1772, että ilma koostuu lähinnä typestä.

Typpeä on ilmassa 78 prosenttia. Ihmiskehossakin typpeä on melkoisesti, keskimäärin alle kaksi kiloa. Maankuoressa ja maaperässä typpeä on kuitenkin miljoonasosien verran, merivedessä vähemmän.

Typpi on elämän perustavia alkuaineita. Sitä on esimerkiksi dna:ssa ja aminohapoissa.

Aminohapot voivat muodostaa mutkikkaita proteiineja ketjuuntumalla siten, että kunkin aminohapon aminoryhmä kytkeytyy seuraavan aminohapon happoryhmään.

Typpi ei kaasuna (N{-2}) reagoi helposti. Siksi se on myrkytöntä – tosin liian typpipitoisessa ilmassa tukehtuisi hapen vähyyteen. Sellaiset kaasut kuin typpidioksidi (NO{-2}), sinihappo (HCN) ja ammoniakki ovat hyvinkin myrkyllisiä.

Typpioksiduuli (N{-2}O) sen sijaan aiheuttaa euforisen tunteen ja suurempina annoksina nukuttaa – sitä kutsutaankin ilokaasuksi.

Typpioksidi (NO) on fysiologisesti mielenkiintoinen yhdiste.

Vuonna 1987 Salvador Moncada keksi, että typpioksidi on merkittävä viestinviejä. Se vaikuttaa muun muassa lihasten rentoutumiseen.

Nykyään tiedetään, että typpioksidilla on rooli sydän ja -verenkiertoelimistössä, immuunijärjestelmässä ja hermostossa.

Lundin yliopistosairaalassa huomattiin 1991, että typpioksidi rentouttaa lihaksen, joka säätelee veren kulkua penikseen ja siitä pois. Erektiolääke Viagra tuottaa erektion vaikuttamalla juuri tähän typpioksidia käyttävään mekanismiin.

Perinteiset räjähteet perustuvat typpiyhdisteisiin. Ruuti on puuhiilen, rikin ja salpietarin sekoitus. Typpihaposta ja glyserolista valmistettava nitroglyseroli keksittiin 1846. Sitä käytetään räjähteenä ja sydänlääkkeenä, "nitroina".

Ruotsalainen kemisti Alfred Nobel keksi 1867, miten nitroglyserolista saatiin turvallisempaa käsitellä.

Tällä keksinnöllä, dynamiitilla, ansaitut rahat Nobel testamenttasi ja säätiöi edelleen vuosittain jaettavaksi palkinnoksi.

Myös 1863 keksittyä trinitrotolueenia eli TNT:tä käytetään räjähteenä. Kesäkuun alussa paljastui, että ääri-islamilaiset terroristit yrittivät räjäyttää suomalaisella lannoitteella eteläenglantilaisen ostoskeskuksen ja lontoolaisen yökerhon. Kyse oli ammoniumnitraatista eli Oulunsalpietarista.

Poliisi jäljitti outoon aikaan lannoitteita ostaneet terroristit Kemira GrowHow'n Englannin-yhtiön avustuksella.

Ilmakehä on käytännössä rajaton typen lähde. Joka vuosi ilmasta erotetaan 45 miljoonaa tonnia typpeä jakotislaamalla.

Typpi mahdollistaa reagoimattoman ilmakehän, jota voi käyttää esimerkiksi hedelmien säilytykseen. Nestetyppeä käytetään jäähdyttämiseen ja jäädyttämiseen varsinkin lääketieteessä. Typen kiehumispiste on –196 celsiusastetta.

Kemian teollisuus tarvitsee typpeä lukemattomiin yhdisteisiin, joista se tekee tuotteita salmiakista nailoniin.

Typpi jalostetaan yleensä ensin ammoniakiksi ja sitten typpihapoksi ja siitä edelleen muiksi aineiksi. Yksi tärkeimmistä tuotteista on ammoniumnitraatti, josta suurin osa menee lannoitteisiin.

Niin viljelykasvit kuin muutkin eliöt tarvitsevat typpeä. Vain harvat eliöt pystyvät hyödyntämään suoraan ilman typpikaasua.

Typen sitomisesta ammoniakiksi vastaavat luonnossa lähinnä bakteerit, jotka elävät kasvien kanssa symbioosissa.

Lannoitteiden typpi ja fosfori valuvat Suomesta lähinnä Itämereen. Sinileväongelman kannalta fosforipäästöt ovat ratkaisevia. Sinilevä kun kuuluu niihin eliöihin, jotka pystyvät sitomaan ilmakehän typpikaasua.

MARKO HAMILO / Helsingin Sanomat