Kupari sai ilmeisesti nimensä latinan sanoista Cyprium aes, joka tarkoittaa Kyproksen metallia. On myös väitetty, että Kypros, kreikaksi Kupros, saikin nimensä tällä Välimeren kauniilla saarella yleisestä metallista eikä toisin päin.

Kupari on kaikelle elämälle välttämätön alkuaine: yli kymmenen tärkeää entsyymiä on riippuvaisia kuparista. Sitä sisältää esimerkiksi sytokromi-c oksidaasi, jota on mitokondrioissa melkein kaikissa soluissa. Ilman sitä solu ei voisi hyödyntää energiaa.

Ei ole juuri pelkoa, että kuparia saisi ruokavaliosta liian vähän. Kuparia on eniten lihassa ja meren antimissa; kasviksissa eniten manteleissa, saksanpähkinöissä, auringonkukansiemenissä, sienissä ja leseissä. Kuparia voi joskus saada myös juomavedestä, jos vesi tulee kupariputkia pitkin.

Jopa kymmenen tuhatta vuotta vanhoja kuparikoruja on löydetty Pohjois-Irakista. Ne lienee tehty paikallisesta kuparimetallista. Maankuoresta joskus löytyvä metallinen kupari on oranssin- tai kullankeltaista. Sitä on helppo työstää ja siitä voi venyttää ohutta lankaa.

Kuparimalmin sulattaminen alkoi 5 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Mineraalina oli yleensä malakiitti, joka on kuparikarbonaattia. Siitä tehtiin aseita, työkaluja ja koruja.

Myöhemmin huomattiin, että kuparia saattoi huomattavasti vahvistaa lisäämällä yksi osa tinaa kahta osaa kuparia kohden. Tällaisesta lejeeringistä oli mahdollista valmistaa miekkoja ja veitsiä, joiden terät voitiin hioa todella teräviksi.

Tinan ja kuparin seos tunnetaan paremmin nimellä pronssi. Pronssikauteen siirtyminen alkoi noin vuonna 3500 eaa. Eurooppa alkoi siirtyä pronssikauteen noin 2300-luvulla eaa.

Pronssi levisi nopeasti. Ei tiedetä, miten se keksittiin, mutta ensimmäisinä sitä hyödynnettiin Egyptissä, Mesopotamiassa ja Indus-joella.

Jotkut varhaiset pronssiesineet olivat valtavia. Rodoksen kolossi, yksi antiikin maailman seitsemästä ihmeestä, oli ehkä jopa 35-metrinen auringonjumala Heliosta esittävä pronssipatsas. Se valmistui noin vuonna 280 eaa. Matkailuyrittäjien harmiksi se tuhoutui maanjäristyksessä puolisen vuosisataa myöhemmin.

Kupari johtaa hyvin lämpöä ja sähköä. Sitä käytetäänkin niin pannuissa kuin johtimissa.

Vaikka valokuitu on korvannut runkoverkoissa kuparin, laajakaistayhteyden viimeiset metrit kulkevat usein yhä kuparia pitkin. Helsingissä kupariverkon rakentaminen alkoi jo 1880-luvulla, kun Helsingin telefoniyhdistys perustettiin.

Valokuituverkon kannattajat ovat jo pitkään väittäneet, ettei kupariverkko riitä enää kotitalouksillekaan. Aikanaan kuitu pitänee vetää koteihinkin, mutta yllättävän hyvin 1800-lukulainen kupari-infra on palvellut vielä 2000-luvullakin.

Nykyään kuparia louhitaan lähinnä Chilessä, Indonesiassa, Yhdysvalloissa Australiassa ja Kanadassa. Vuosituotanto on noin 12 miljoonaa tonnia.

Kuparista 60 prosenttia kuluu elektroniikkaan, 20 prosenttia rakentamiseen, esimerkiksi putkistoihin, ja 15 prosenttia teollisuuslaitteisiin, esimerkiksi lämmönvaihtimiin.

Loput viisi prosenttia kuluvat seoksiin, esimerkiksi messinkisiin trumpetteihin. Messinki on kuparin ja sinkin seos.

Kuparin ja nikkelin seoksesta taas valmistetaan esimerkiksi Yhdysvaltain viiden sentin kolikko, tuttavallisesti nickel.