Jäämies Ötzissä on paljon arseenia
HS 12.12.2006
 |
Useimmille suomalaisille arseeni on tuttu arsenikki-nimellä. Arsenikki on kuitenkin vain arseenin yhdiste, arseenitrioksidi.
Saksalainen yleisnero, "doctor universalis", skolastikko Albertus Magnus kuvasi 1200-luvun puolivälissä ensimmäisenä, kuinka arsenikkia valmistetaan. Roomalainen Gaius Plinius vanhempi (23–79 jKr.) sanoo arsenikin nimen johtuvan kreikan kielen sanasta arsen (miehekäs, vahva).
Metallien parissa työskentely altistaa arseenille. Siitä on todella vanhoja todisteita.
Itävallan ja Italian rajalla sijaitsevalta jäätiköltä löydettiin 15 vuotta sitten Ötziksi-nimetty jäämies.
Ötzin arvioidaan kuolleen 5 300 vuotta sitten taistelussa vuorilla. Hänen uskotaan olleen kupariseppä, koska hyvin säilyneestä ruumiista on löytynyt poikkeuksellisen paljon arseenia.
Monia arseenin yhdisteitä on käytetty myrkkyinä ja lääkkeinä vuosisatojen ajan. Arseenia on perinteisesti hyödynnetty hyönteisten ja rottien torjuntaan.
Valkoinen arsenikki on mautonta ja sitä saa helposti. Siksi se on vuosisatojen ajan ollut murhaajien ja itsemurhaajien suosikki.
Arseenia varastoituu elimistössä ihoon, kynsiin ja hiuksiin. Ihoa ja kynsiä tutkitaan, kun myrkkyä todennetaan sekä elävillä että kuolleilla.
Arsenikkimyrkyttäjien työ vaikeutui olennaisesti 1836. Brittikemisti James Marsh (1790–1846) julkaisi silloin menetelmän ja laitteiston vähäisenkin arseenin osoittamiseksi kudoksista.
Pitkäaikaisen arsenikkimyrkytyksen uhreiksi joutui 1800-luvulla myös vauraita helsinkiläisiä. Seinien vihreällä väreillä värjätyistä tapeteista näet irtosi arseeniyhdisteitä, jotka sairastuttivat potilaan.
Nykyisin kroonisen arsenikkimyrkytyksen voi saada työpaikoilla, jos työskentelee malmien tai puunkyllästyksen parissa, tai joissakin hiilikaivoksissa. Arseenia on luonnostaan kallioperässä malmiesiintymissä.
Teollisuus käyttää nykyään arseenia lisäämään metalliseosten kovuutta ja kirkastamaan lasia. Lisäksi sitä on transistoreissa ja lasereissa.
Maailman suurimpia arseenin tuottajia ovat Kiina, Chile ja Meksiko. Yksi maailman suurimmista esiintymistä sijaitsee kuitenkin Suomen naapurissa, Bolidenin malmikentällä Pohjois-Ruotsissa.
Lääkkeenä arseenia on käytetty vaikka minkälaisten oireiden ja sairauksien hoitoon, kuten yleiseen heikkouteen ja ruuansulatuksen vaivoihin.
Myös tuberkuloosi, syöpä ja pilkkukuume olivat tauteja, joita hoidettiin arsenikkiyhdisteillä. Arseenista valmistettiin ensimmäinen kemoterapeuttinen, eli bakteereja ja mikrobeja tuhoava synteettinen lääke, Sillä pystyttiin hoitamaan syfilistä. Lääkkeen keksi 1900-luvun alussa saksalainen, nobelilla palkittu Paul Ehrlich.
Hän tutki työtovereineen satoja kemiallisia yhdisteitä löytääkseen sen, joka osuisi suoraan taudinaiheuttajiin aiheuttamatta haittaa muuten.
Lopulta 606. tutkimusyritys tärppäsi: hän löysi arseenin johdannaisen arsfenamiinin.
Ehrlich nimesi aineen salvarsaaniksi 1909. Lääkkeen ansiosta pahat kuppaepidemiat saatiin talttumaan. Arseenin lääkekäyttö päättyi 1960-luvulla.
Suomessa arseeni on radonin ohella pahimpia yksittäisten porakaivojen pilaajia. Talousvedessä arseenin määrä juomavedessä ei saa ylittää ohjearvoa, kymmentä mikrogrammaa litrassa. Tampereen ja Hämeenlinnan seuduilla porakaivoissa on pitoisuuksia, jotka ylittävät arvon satakertaisesti.
Bangladeshissa ja Intian Bengalissa rakennetut porakaivot ovat osoittautuneet vaarallisiksi.
Laajojen pohjavesivarastojen seinämien huokoisissa kivissä on arseenista rikkikiisua. Se rapautuu helposti, jolloin kiisuun sitoutunut arseeni vapautuu pohjaveteen.
Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että lähes sata miljoonaa ihmistä sairastaa kroonista arseenimyrkytystä. Sen näkyvin oire on ihon ruma sarvettuminen.
JOHANNA MANNILA / Helsingin Sanomat
|
|
|
Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä