Kotiloiden bromista saatiin arvokasta purppuraväriä
HS 28.11.2006
 |
Tumman punaruskea bromi haisee tympeältä, eikä olekaan ihme, että sen nimi tulee kreikan kielen inhottavaa hajua tarkoittavasta sanasta bromos.
Bromi on muutenkin vastenmielinen alkuaine, sillä siitä lähtee limakalvoja voimakkaasti ärsyttäviä ja syövyttäviä höyryjä. Alkuaineen löysi ranskalainen Antoine-Jerome Balard vuonna 1826.
Kaikkina aikoina bromin maine ei ole ollut yhtä huono kuin nyt. Jo Raamatussa viitataan bromiin väriaineena, sillä Hesekielin kirjassa kerrotaan myyttisestä luksusjahdista, jonka aurinkokatokset olivat sinistä ja punaista Kyproksen purppuraa.
Tämä purppura oli foinikialaisten keksimä siniseen vivahtava punainen väriaine, jota saatiin Välimeressä elävistä Murex brandaris -purppurakotiloista. Kotiloissa on – kuinka ollakaan – paljon bromia.
Kyproksen purppuralla värjätyt kankaat olivat niin arvokkaita, että niitä saattoivat käyttää vain Rooman keisarit ja senaattorit. Vieläkin katolisen kirkon kardinaaleilla käytössä olevat viitat ovat purppuranpunaisia.
Kyproksen purppuralle löytyi synteettinen korvike vasta vuonna 1856, kun nerokkaaksi luonnehdittu kemisti William Perkin keksi 18-vuotiaana, miten tätä punaisen sävyä saattoi valmistaa.
Bromia on ennen kaikkea merivedessä ja maakerrostumissa suoloina.
Teollisuuden tarvitsema bromi erotetaan merivedestä kloorilla, sillä kloori hapettaa vedessä olevat bromisuolat. Bromin suurimmat tuottajamaat ovat Israel ja Yhdysvallat.
Israelin ja Jordanian rajalla sijaitseva Kuollutmeri onkin yksi maailman rikkaimmista bromin lähteistä. Litrassa Kuolleenmeren vettä on peräti viisi grammaa bromia.
Bromia käytetään lääke- ja väriaineissa, valokuvausfilmeissä sekä ennen kaikkea kemianteollisuudessa.
Kaikkein inhottavimpia kemianteollisuuden kehittämiä bromiyhdisteitä ovat kymmenet erilaiset palonestoaineet, joita on kaikkialla ympärillämme: autojen sisusmuoveissa, televisioissa, tietokoneissa ja tavallisissa vaatteissakin. Niitä löytyy myös ympäristöstä ja ihmisistä.
Suomessa tutkijat ovat löytäneet bromattuja palonestoaineita muun muassa äidinmaidosta. Näiden aineiden vaikutuksia elimistössämme voidaan vain arvailla, vaikkakin niitä tutkitaan ahkerasti eri laboratorioissa.
Iäkkäät autoilijat muistavat myös sen, että 1970-luvun lopulla valtaosa bromista käytettiin dibromietaanin valmistukseen.
Dibromietaania tarvittiin bensiinin lisäaineeksi, sillä sen ansiosta bensiinin sisältämä lyijy poistui haihtuvana bromidina pakokaasuissa. Lyijyttömän bensiinin käyttöönotto näkyi heti bromin käyttömäärien romahduksena.
Bromia on käytetty myös sammutusaineissa, kunnes huomattiin, että bromiyhdisteet käyttäytyivät ilmakehässä samalla tavalla kuin klooria sisältävät freonit eli CFC-yhdisteet.
Molemmat yhdisteet aiheuttavat otsonikatoa eli tuhoavat yläilmakehän otsonikerrosta, joka suojaa meitä Auringon liialliselta ultraviolettisäteilyltä.
Koska vaara oli todella konkreettinen, niin vuonna 1987 maailman maat pääsivät sopuun näiden aineiden käytön lopettamisesta. Nykyisin 187 maata on allekirjoittanut ympäristöalan menestystarinana tunnetun Montrealin sopimuksen.
Otsonikerrosta tuhoaa myös metyylibromidi, joka on yleinen torjunta-aine Suomea lämpimämmissä maissa.
Suomessa sen käyttö kiellettiin jo 1999. Kiellosta ei ole ollut kovin paljon haittaa, sillä Suomen etuna on valtaosan tuholaisista tappava kylmä talvi, kertoo ylitarkastaja Eliisa Irpola Suomen ympäristökeskuksesta.
Metyylibromidia käytetään muun muassa maaperän desinfiointiin kasvihuoneissa ja se sopii myös viljasiilojen puhdistamiseen.
Tuonti- ja vientikaupan kiemuroita harrastavat tuntevat myös tämän yhdisteen, sillä eri maiden karanteenimääräyksissä vaaditaan metyylibromidikäsittelyä mantereelta toiselle rahdattavalle puutavaralle.
Metyylibromidista luopuminen onkin osoittautunut vaikeaksi monissa maissa, sillä sille ei aina löydy hyvää ja tehokasta korviketta.
Varsinkin EU ja Yhdysvallat ovat kiistelleet metyylibromidin käytöstä.
Vasta äskettäin paljastui myös se, että Yhdysvalloilla on valtavan suuret metyylibromidivarastot, joita se on pitänyt salassa.
JOHANNA MANNILA / Helsingin Sanomat
|
|
|
Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä