Uudenvuoden tina on melkein puhdasta lyijyä
HS 22.8.2006
 |
Alkuaine indium löytyi vahingossa ja aiheutti kahden tutkijan välirikon.
Professori Ferdinand Reich luuli vuonna 1863, että hän oli eristänyt sinkkivälkettä sisältävästä näytteestä äskettäin löydettyä alkuainetta, talliumia. Aineen spektrin viivat näyttivät kuitenkin oudoilta.
Koska Reich oli värisokea, hän kutsui avukseen kollegan Hieronymus Richterin.
Richterin huomio kiinnittyi välittömästi spektroskoopin tuottamaan kirkkaansiniseen viivaan aallonpituudessa 451 nanometriä.
Indigonsinisen värisestä spektriviivastaan alkuaine sai myös nimensä.
Tutkijoiden välit viilenivät, kun Reichille selvisi että Richter omi löydön itselleen kun hän esitteli indiumia Pariisin tiedeakatemiassa.
Indium on pehmeä, hopeanvaalea metalli, joka on vakaa ilmassa ja vedessä, mutta liukenee happoihin.
Siperiasta on löytynyt indiumia sisältävä mineraali, indiitti, mutta kaupallisesti indiumia saadaan sinkinlouhinnan sivutuotteena. Varannot ovat yli 1 500 tonnia ja vuosituotanto 75 tonnia. Suurimmat tuottajat ovat Kanada ja Kiina.
Indium liimautuu helposti lasiin. Syntyvä peilipinta on yhtä kirkas kuin hopealla päällystetyissä peileissä ja lisäksi kestävämpi.
Yleisempi indiumin kahdesta isotoopista on heikosti radioaktiivinen indium-115. Sitä käytetään ydinreaktoreiden aktiivisuuden mittarina. Isotooppi imee tehokkaasti itseensä neutroneita. Niitä vangitessaan se tuottaa muita radioaktiivisia isotooppeja, jotka kertovat reaktorin aktiivisuudesta.
Joskus tarvitaan metalliseoksia, joilla on erittäin alhainen sulamispiste. Indiumin ja galliumin seos suhteessa 24/76 -prosenttia on nestemäistä jopa huoneenlämmössä.
Indiumilla ei ole todettu mitään biologista merkitystä. Se ei kuitenkaan ole estänyt terveystuotteiden myyjiä. He toitottavat, että tälläkin aineella on maagisia parantavia voimia.
Indium kuulemma "vähentää unentarvetta, antaa energiaa ja parantaa useita kroonisia tauteja".
Viime vuosiin asti indiumin kysyntä oli vaatimatonta. Kuluneen kolmen vuoden aikana aineen kilohinta on kuitenkin kymmenkertaistunut. Kyseessä ei ole mikään hetken muoti-ilmiö. Indium on nimittäin korvaamaton aine nykytekniikalla valmistetuissa plasma- ja nestekidenäytöissä. Ilman indiumia ei siis olisi taulutelevisioita eikä litteitä tietokonenäyttöjä.
Indiumtinaoksidia tarvitaan näyttöihin johteeksi. Se kiinnitetään kahteen lasi- tai polymeeripintaan menetelmällä, jota kutsutaan sirotushöyrytykseksi.
Wall Street Journal esitti äskettäin arvion, jonka mukaan indiumin tuotantoa tulisi lisätä 20 prosenttia, jotta kasvava kysyntä saataisiin tyydytettyä.
Japani on indiumin suurin markkina-alue. Uhkaava pula indiumista ei ole jäänyt siellä huomaamatta. Maa kierrättää valtaosan kaikesta indiumista.
Tästä huolimatta alalla jo pohditaan, miten tekniikkaa voisi muuttaa. Mustesuihkukirjoittimista mukautetulla tekniikalla voisi myös pinnoittaa litteitä näyttöjä.
Uusi menetelmä mahdollistaisi indiumtinaoksidin korvaamisen antimoni-tinaoksidilla. Antimoni on huomattavasti halvempaa ja sitä on riittävästi saatavilla.
Myös EU lisää harvinaisen metallin kysyntää. Alhainen sulamispiste tekee indiumista oivan juoteaineen. Kun unioni kielsi lyijypitoisten juotteiden käytön elektroniikassa heinäkuun alusta, indiumin kysyntä on yhä lisääntynyt.
SUSANNE BJÖRKHOLM / Helsingin Sanomat
 |
|
|
Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä