Telluurista hirveän hajuinen hengitys
HS 1.8.2006
 |
Hapen, rikin, seleenin ja poloniumin kanssa samaan ryhmään kuuluvalla alkuaineella telluurilla ei ole biologista roolia. Kehossa sitä on ihmisillä noin 0,7 milligrammaa.
Telluuri ei ole alkuaineena järin myrkyllistä, mutta sillä on inhottavia sivuvaikutuksia. Telluurin parissa työskenteleville kehittyy usein äärimmäisen pahanhajuinen "telluurihengitys".
Telluurin yhdisteet voivat olla perin juurin myrkyllisiä. Kaksi grammaa natriumtelluriittiä riittää tappamaan.
Telluurin löysi Franz Joseph Müller von Reichenstein Romaniassa vuonna 1783.
Hän tutki harvinaista mineraalia, jonka ensin arveli olevan antimonia. Testien perusteella Müller päätteli, että se olisikin vismuttisulfidia.
Myöhemmät tutkimukset kuitenkin osoittivat, että näytteessä ei ollut sen enempää vismuttia kuin rikkiäkään. Müller päätteli, että kyse olisi kullan ja jonkin tuntemattoman alkuaineen yhdisteestä.
Kolme vuotta Müller tutki tätä salaperäistä ainetta, jota hän kutsui nimellä metallum problematum (ongelmallinen metalli) tai aurum paradoxum(paradoksaalinen kulta). Hän lähetti mineraalista näytteen saksalaiselle kemistille Martin Klaprothille Berliiniin.
Klaproth vahvisti, että kyse oli uudesta alkuaineesta, onnistui eristämään sitä puhtaan näytteen ja päätti kutsua uutta alkuainetta telluuriksi. Nimi tulee latinan Maata tarkoittavasta sanasta tellus.
Puhdasta telluuria löytyy harvoin. On joitakin telluurimineraaleja, mutta mitään niistä ei louhita telluurin tuottamiseksi.
Kaupallinen telluuri onkin kuparinlouhinnan sivutuote. Maailman vuosituotanto on noin 220 tonnia. Suurin osa siitä tulee Yhdysvalloista.
Telluuri on puolimetalli. Sitä käytetään seoksina kuparin ja ruostumattoman teräksen kanssa parantamaan näiden metallien työstettävyyttä.
Lyijyyn telluuria taas lisätään lisäämään sen kovuutta ja haponkestävyyttä.
MARKO HAMILO / Helsingin Sanomat
 |
|
|
Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä