Alkuaineet


   HS.fi

Punainen vihreiden metalli
HS 20.6.2006

Alkuaine cerium sai nimensä vuonna 1803 vain pari vuotta aiemmin löydetyn asteroidi Cereksen mukaan. Asteroidi taas oli nimetty saman nimisen roomalaisen maanviljelyksen jumalan mukaan.

Ceriumin löysivät kemisti Jöns Jakob Berzelius (1779–1848) ja geologi Wilhelm Hisinger (1766–1852) Ruotsissa talvella 1803–1804. Saksalainen kemisti Martin Klaproth teki heistä riippumatta saman löydön samoihin aikoihin.

Berzelius on yksi kemian isistä ja Ruotsin tieteen suurmiehiä. Hänen patsaansa on keskellä Berzelii Parkia Tukholman keskustassa, aivan Norrmalmstorgetin vieressä.

Vaikka cerium kuuluu lantanoideihin eli ns. harvinaisiin maametalleihin, se löydettiin muista lantanoideista erikseen. On mineraaleja, jotka ovat melkein puhtaita ceriumsuoloja. Yksi näistä on seriitti.

Vuonna 1880 Alfonso Fossa päätteli, että koska ceriumia löytyy usein kalkkiesiintymistä, sitä saattaisi löytyä myös luusta. Hän analysoi luita ja löysikin niistä pieniä määriä ceriumia.

Cerium voi matkia eliöissä kalsiumia. Sitä kertyy ravintoketjuun kuitenkin niin pieniä määriä, ettei sitä pidetä terveydelle haitallisena.

Ceriumia tuotetaan vuodessa noin 23 000 tonnia. Tuotanto on kasvussa, koska ceriumille keksitään uutta käyttöä.

Jo 1900-luvun alussa ceriumnitraattia lisättiin pieniä määriä kaasuvalon sukkaan. Se tuotti miellyttävämpää valoa ja kaasu paloi puhtaammin.

Ceriumoksidia lisätään lasiin suojaamaan lasia röntgen- ja ultraviolettisäteilyltä. Tällaista lasia on esimerkiksi ydinvoimaloissa, röntgenlaitteistoissa ja televisioissa.

Ceriumoksidia käytetään myös autojen katalysaattoreissa. Itse ceriummetallilla on vähän käyttöä.

Ceriumsulfidin avulla voidaan värjätä punaiseksi erilaisia säiliöitä, leluja, kotitaloustavaroita ja laatikoita. Muita harvinaisia maametalleja lisäämällä voidaan tuottaa myös muita värejä, aina syvästä kastanjanruskeasta kirkkaanpunaisen kautta kirkkaan oranssiin.

Ceriumia käytetään myös taulutelevisioissa, matalaenergialampuissa ja cd-levyissä.

Cerium on ympäristön kannalta hyödyllistä monesta syystä. Sitä hyödynnetään katalysaattoreissa. Se korvaa raskasmetalleja värjäyksessä ja se on keskeinen osa pitkään kestävissä matalaenergialampuissa. Tulevaisuudessa cerium voi ehkä vähentää myös dieselmoottoreiden päästöjä.



MARKO HAMILO / Helsingin Sanomat

AIEMMAT OSAT