Neodyymistä tehomagneetteja
HS 6.6.2006
 |
Ruotsalainen Carl Gustav Mosander luuli vuonna 1839 erottaneensa ceriumista uuden alkuaineen. Hän nimesi sen didymiumiksi kreikan kaksosia tarkoittavan sanan didymos mukaan.
Myöhemmin kävi ilmi, että didymium sisälsi useita harvinaisiksi maametalleiksi kutsuttuja alkuaineita. Vuonna 1879 didymiumista erotettiin samariumia ja seuraavana vuonna gadoliniumia.
Wieniläinen Karl Auer löysi didymiumista vielä 1885 kahta uutta alkuainetta. Hän nimesi ne neodyymiksi (uusi didymium) ja praseodyymiksi (vihreä didymium).
Neodyymiä tuotetaan vain 7 000 tonnia vuodessa. Se on kallista ja sille on vähän käyttöä. Neodyymin, boorin ja raudan seoksesta voi kuitenkin valmistaa erinomaisia kestomagneetteja. Niihin kuluukin suurin osa neodyymistä. Seos keksittiin vasta 1983.
Magneetteja käytetään autoissa käynnistysmoottoreissa, sähköllä toimivissa ikkunoissa, tuulilasinpyyhkijöissä ja polttoainepumpuissa.
Neodyymioksidilla värjätään lasia purppuran väriseksi. Oksidi imee itseensä keltaisen ja vihreän valon, joten näemme niiden vastavärin.
Neodyymimagneetit ovat niin voimakkaita, että niitä käsittelevillä ihmisillä tulee olla suojalasit. Magneetit saattavat lentää toisiaan kohti niin suurella voimalla, että ne rikkoutuvat ja levittävät sirpaleita.
Yhdysvalloissa näitä magneetteja on käytetty väärennetyn rahan tunnistamiseen. Voimakkaat magneetit tunnistavat magneettisia hiukkasia musteessa, jota käytetään oikean rahan painamiseen.
Aikuisten lävistyksiä matkivat nuoret ovat joskus käyttäneet näitä teollisuusmagneetteja. He ovat kiinnittäneet metallikoruja poskiinsa panemalla magneetin posken sisäpinnalle, kertoo John Emsleyn Nature's Building Blocks.
Magneetti ja koru voivat joskus jämähtää kiinni. Joiltakin nuorilta kirurgin on pitänyt irrottaa sairaalassa koru ja magneetti toisistaan.
MARKO HAMILO / Helsingin Sanomat
 |
|
|
Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä