Alkuaineet


   HS.fi

Samariumin avulla yhä pienempiä mikrofoneja ja kuulokkeita
HS 23.5.2006

Alkuaineen 62 löysi Paul-Émile Lecoq de Boisbaudran Pariisissa vuonna 1879. Hän nimesi sen samariumiksi sen mineraalin mukaan, mistä uusi alkuaine saatiin erotettua.

Samarskiitti oli aiemmin nimetty venäläisen eversti V. E. Samarskin mukaan.

Samarium kuuluu niin sanottuihin harvinaisiin maametalleihin, mutta itse asiassa on melko yleinen alkuaine. Sitä on maankuoressa noin kahdeksan miljoonasosaa, eli se on neljä kertaa tinaa yleisempää.

Samariumia sisältäviä malmeja, tärkeimpänä monatsiittia, on Kiinassa, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Sri Lankassa ja Australiassa. Vuosittain samariumoksidia tuotetaan 700 tonnia.
     
Koboltin ja samariummetallin seoksista saa erittäin voimakkaita kestomagneetteja. Ne myös vastustavat demagnetisoitumista paremmin kuin mikään muu tunnettu materiaali.

Nämä magneetit ovat mahdollistaneet esimerkiksi mikrofonien, kuulokkeiden ja moottorien miniatyrisoinnin erittäin pieneen kokoon.

Ilman samariumia Sony ei olisi voinut tuoda 1970-luvun lopulla markkinoille henkilökohtaisia Walkman-stereoita pikku kuulokkeineen.

Viime vuosina samariumin on magneeteissa korvannut usein neodyymi.



MARKO HAMILO / Helsingin Sanomat

AIEMMAT OSAT