Eräs
bulimiaa sairastava ystäväni ei saanut yli puoleen
vuoteen aikaa terveyskeskuspsykologilta. Sen sijaan hän
sai kouraansa psykiatrin kirjoittaman masennuslääkereseptin.
Lääkekuuri meni, meni toinenkin.
Vierestä olen seurannut, kuinka Millan helvetti jatkuu
jo 15:ttä vuotta. Opinnot eivät entiseltä
kympin keskiarvon oppilaalta ja huippu-urheilijalta sairauden
vuoksi suju. Yhtenä iltana laskimme, että hän
on oksentanut jo 100 000 markkaa opintolainaa suoraan alas
vessan pöntöstä.
Aikana, jona sosiaalisia ongelmia on alettu ratkaista
lääkkein, Millan tapaus on vain yksi esimerkki
ilmiöstä nimeltä medikalisaatio. Levitessään
se tekee yhä useammasta elämänalueesta lääketieteellisen
ongelman.
Vaikka syömishäiriöitä
jo osataankin hoitaa terapialla, resurssit eivät yleensä
riitä. Silloin reseptiä tarjotaan kuuntelijan,
pillereitä ryhmä- tai yksilöterapian tilalle.
Lehtien sivuilla lääkefirmat
mainostavat depressiolääkkeitä apuna yksinäisyyteen.
Kielteiset tunteet ovat pimeää maaperää,
jolle varotaan tarkkaan astumasta. Pillereiden avulla tunteet
lääkitään pois elämän suorittamista
haittaamasta. Yhä harvempi selviää unettomuudesta,
eron jälkeisestä masennuksesta tai läheisen
kuolemasta ilman lääkereseptiä.
Miksi sosiaalisista ongelmista tehdään lääketieteellisiä?
Filosofi Timo Airaksinen on kirjoittanut
informaatioyhteiskunnan ihmiskuvasta, joka muuttuu yhä
enemmän konekuvan suuntaiseksi. Ihminen, jolle koneiden
kehittely on tärkeää, ei voi olla alitajuisesti
vertaamatta itseään koneeseen, joka on niin monessa
asiassa häntä parempi.
Eikä se tähän jää.
Historian muistissa on vielä Amerikan "orjien
karkailutauti" ja "hiipivä skitsofrenia",
joka riitti diagnoosiksi sulkea entisen Neuvostoliiton toisinajattelijat
mielisairaaloihin. Molemmat sairaudet, kumma kyllä,
katosivat yhteiskuntien mukana.
Puuttumatta geeniteknologian mahdollisuuksiin
tai poliittisiin kiistakysymyksiin väitän, että
kun ihmisen ja koneen välinen ero tästä vielä
vähän hämärtyy, myös terveitä,
mutta "liian persoonallisia" persoonallisuuden
piirteitä aletaan hoitaa lääkkein.
Tärkeintähän loppujen lopuksi
on suorittaa yhteiskunta.
Esimerkkihenkilön nimi on muutettu.