Laskukausi
aloittaa kurjuuden kierteen. Työpaikkansa vielä
säilyttäneen näkökulmasta lamassa pahinta
on se, että työn etenemistahti hidastuu. Projektien
hajoaminen käsiin firmojen uudelleenorganisointien,
irtisanomisten tai konkurssien takia on masentavaa. Se laskee
työtehoa, mikä taas luo uusia perusteita irtisanomisille.
Otetaan täysin kuvitteellinen esimerkki.
Oletetaan, että julkaisu A haluaa myydä sisältöään
verkossa. Sisältö makaa valmiina tietokannassa,
mutta myyntiä varten tarvitaan rekisteröinti ja
maksujärjestelmät. Siispä julkaisu ottaa
yhteyttä uusmediayhtiöön B ja pyytää
ratkaisua.
Uusmediayhtiöstä B kerrotaan,
että moinen ratkaisu on tulossa ja sitä tehdään
tietotekniikkayhtiö C:n kanssa yhteistyössä.
Tarvitaan siis vain muutama palaveri, ja asiantuntija C:n
tätä tarkoitusta varten valitsema ohjelmistoyhtiö
D:n supertuote palvelisi myös julkaisun A tarpeita.
Aikaa projektiin varataan vuosi. Julkaisun
A edustajat istuvat monessa palaverissa ja määrittelevät
ahkerasti järjestelmää, jolla saataisiin
vihdoin myös tuloja pelkkien kehityskulujen sijaan.
Vuoden kuluttua mitään
ei ole saatu aikaan. Sen sijaan kuuluu huhuja, että
uusmediayhtiössä B ovat meneillään uudelleenjärjestelyt
ja yt-neuvottelut. Samoin tietotekniikkayhtiö C:n kurssi
on romahtanut, ja se uudelleenfokusoi toimintaansa. Ohjelmistoyhtiö
D ostetaan osaksi alan jättifirmaa X. Sen tuotteiden
kehitys pysäytetään, koska ne täytyy
pikimmiten liittää osaksi jättiyhtiön
X ohjelmistopakettia.
Loppujen lopuksi julkaisu A on täysin
tyhjän päällä. Entisten yhteistyökumppaneiden
palkkalistoilla ei ole enää ketään projektissa
alunperin ollutta henkilöä. Lisätulot ovat
edelleen vuoden projektin päässä, joten myös
A:ssa alkavat jakkarat heilua.
Joskus kyllä tuntuu masentavalta,
että Dilbert onkin totta.
Aiemmat kirjoitukset uusmedian kurjuudesta:
Humanistit
nörttiytyvät (11.7.2000)
Totuus
tietotekniikkatermeistä (23.3.2000)
Muualla
verkossa :
Dilbert.com
Karua toimistohuumoria IT-maailmasta.
