ISBN: 951-31-1013-3, Tammi 1997.

Muualla Verkkoliitteessä:
Ammattimiehen arvio (21.9.1997)
Petteri Paksuniemen haastattelu (21.9.1997)

Hyrrä

Asuimme Nooran kanssa sillan eteläpuolella. Minä ensimmäistä, Noora ties kuinka monetta kertaa. Minä olin asunut sillan pohjoispuolella koko elämäni, milloin tuhannen milloin yhden kilometrin päässä, lähempänä en koskaan. Noora oli asunut elämänsä ensimmäiset viisitoista vuotta Seinen siltojen molemmin puolin; Helsingin vuodet niin lähellä merta kuin mahdollista. Minulle se oli yksi ja sama, sen verran eroa eteläpuolella kesäisin oli, että merituuli ei ehtinyt kadota kaupungin sokkeloihin.

    Kirjoitimme molemmat, tai Noora kirjoitti ja minä yritin. Nooralla oli oikea unelmateatterikäsisputki päällä, minulla harvemmin edes putkea. Parhaat teokseni oli julkaistu pornolehtien sivuilla. Asuntomme oli suuri yksiö, Nooran kuvanveistäjäisän entinen Suomen asunto, myöhempi pakopaikka. Vanhoilla päivillään hän oli asettunut taas vaimonsa hoiviin. Uskollista väkeä. Oli vaikea edes yrittää kirjoittaa toisen ollessa samassa huoneessa, puhumattakaan kun molemmat kirjoittivat. Minun koneeni nakutti, Nooran hurisi. Ja se jaksoi hurista.

   Me vuorottelimme, toinen kotona ja toinen ulkona. Ja koska Nooralla oli unelmaputkensa, ulkona olin useimmiten minä. Tapoin aikaa naapurikorttelin divarissa, ja Noora kirjoitti näytelmiinsä kohtauksia, joita Nouveau-teatterin loppujengi odotti kieli pitkällä kantiksessaan.

   Nooralla oli tapana nukkua aamuisin pitkään, minä taas poukkoilin ylhäällä lähes säännöllisesti seitsemän aikaan. Joten kyllä minullakin aikani oli, mutta en minä mitään aamuisin aikaan saanut, kävelin edestakaisin, tuijottelin ikkunasta ja jos yritin naputtaa, Noora älähti heti. Kynällä raapustin mitä aamutukkoisilla aivoillani ajateltua sain.

    Ja katselin Nooraa kun se nukkui.

   Sitä jaksoin tehdä tuntikausia. Sen suuret siniset rengassilmät näyttivät kiinni ollessaan vielä avonaisia kauniimmilta eikä niihin eksynyt niin helposti; hassu suu, paksut törröttävät huulet, ylähuuli pienellä rypytyksellä, ja nenä oli juuri sen verran iso ja hyppyrimäinen että rikkoi kokonaisuuden sopivasti.

   Minä katselin ja yritin kyhnyttää vieressä, mutta Noora tuuppasi minut takaisin lattialle. Istuin ikkunalaudalla kymmeneen asti, katselin ensin töihinmenijöitä, sitten Alkon aukeamista odottavia. Noora nosti päätään: hiuksia naaman täydeltä.

   Se nousi, ei puhunut mitään; ei koskaan puhunut mitään ennen rituaalejaan. Se meni keittiösyvennykseen, pani veden kiehumaan, poltti tupakan, kaatoi kuuman veden isoon ruskeankeltaiseen keramiikkakannuun, pani perään piparminttua ja painui suihkuun.

   Suihkusta se tuli valkeassa kylpytakissaan, ketään ei valkoinen pukenut niin kuin Nooraa, se tuli kannun kanssa pöydän ääreen, kaatoi teetä sihvilän läpi kuppiin ja sekoitti teehen lusikallisen valuvaa hunajaa. Lopuksi se kääri päivän ensimmäisen ruohosätkänsä. Sitten alkoi tulla puhetta.

   - Mä aion alottaa maalauskurssin, oikeestaan piirustuskurssin.

   - Minkä takia?

   - Miksen alottais?

   - Eikö sulla ole ihan tarpeeksi tekemistä muutenkin?

   - Ai mitä?

   - Kässäris tietenkin.

   - Nehän mä voin tehdä päivällä, tää kurssi on iltaisin.

   - Mitä siellä piirretään? Jotain kukka-asetelmia?

   - Niitäkin, ja mitä vaan, ruukkuja, ihmisiä, vaikka kiviä jos haluaa.

   - Se on siis näitä alastonmallikursseja?

   - Tottakai.

   - Onko siellä mies- vai naismalleja?

   - Mistä mä tiedän, varmaan kumpiakin, väliäkö sillä on.

   - Väliäkö sillä, olet sä jotenkin kaksneuvoinen?

   - Idiootti. Malli kun malli.

   - Väität sä että sä voit tuijottaa jotain alastonta kundia tuntikausia niin ettei tunnu missään?

   - Mitä sä haet?

   - Sut tietäen sä olet siellä vittu märkänä alta aikayksikön. Eikä se siihen jää.

   - Merde, mitä sitten. Mutta eihän se ole pääasia.

   - Mitä sitten, mitä sitten...

   - Mulle se on ihan yks paskan hailee. Suoraan sanottuna: jos mä kattelen tuntikaudet jotain alastonta jätkää tai kiveä, niin kyllä se kivi vie, miten se meni... sen pitemmän korren, tiedätsä?

   Se oli sillä selvä. Noora joi teen loppuun, sytytti jointtinsa ja haki peilin. Se veti hiukset korvien taakse, tumppasi sätkän parin henkosen jälkeen, pani ripsiin väriä, huuliin punaista. En koskaan tajunnut miksi sen täytyi pitää huuliaan niin tahmaisen punaisina. Noora heilautti hiukset levälleen ja kääntyi minuun päin.

   - Lähetään kirpputorille, se sanoi.

   - Eikö sulla ole kohtaukset kesken.

   - Olkoot, mä haluan kirpputorille, ja sä tulet mukaan.

   - Ei mentäs sänkyyn ensin.

   - Ei kun kirpputorille.

   - Ja sitten sänkyyn.

   - Kyllä me sinne ehditään. Se ei karkaa mihinkään. Noora sujautti jalkansa vihreisiin tennareihin, minä pysyin uskollisena tohtori Martenille. Haimme sisäpihalta fillarit ja polkaisimme kadulle. Noora ajoi muutaman metrin edellä, huuteli taaksepäin jotakin mistä en saanut selvää, kaivoi taskustaan aurinkolasit ja pani ne silmilleen, osoitteli milloin minnekin ja pysähteli keltaisella pyörällään divarien ikkunoiden kohdalla. Ei Noora oikeastaan ajanut muutamaa metriä edellä, minä vain tulin sen verran perässä. Jotakin olin oppinut.

   Kirpputorit saivat minut aina pakokauhun valtaan. Nyt kun ne olivat huudossa, niillä ei pystynyt kunnolla liikkumaan. Tori oli täynnä. Minä kuljin keskiväyliä pitkin ja tähyilin levy- ja kirjakasoja. Noora pysähtyi jokaisen tiskin luona ja räpläsi jokaista nallea, jojoa, puuhelmeä, kangasta, kuppia, hattua, takkia ja kenkää, jonka silmiinsä sai. Eikä siltä paljoa jäänyt näkemättä. Jos se jotakin halusi, se kävi kinuamaan ja tinkimään ranskaksi, ja minun piti tulla apuun tulkiksi.

   Syyskuun aurinko paistoi, ei vielä kovin kaukaa muttei enää liian paahtavana. Noora halusi meren rantaan. Poljimme hiekkarannalle rantateitä pitkin. Rannalla makasimme pelastusveneessä, aurinko paistoi, aallot läpsivät laidoille, veneen pohjalla maatessa ei hyvällä tahdolla nähnyt kuin preussinsinisen taivaan. Noora riisui tennarit jalastaan ja hyppeli pitkin hiekkaa. Minä katselin aaltoja Herra Palomarin silmin, mutta ei siitä mitään tullut. Sellaisina hetkinä oli varma että elettiin jumalten aikaa, tuuli lepatti ja aivot lepäsivät, Noora paineli pitkin vedenrajaa, enkä minä voinut kuin katsella. Silloin olin tyytyväinen, edes toinen meistä onnistui tavoitteissaan, painoi eteenpäin; Noora, niin paljon nuorempi, sillä oli kaikki avoinna eikä sitä näyttänyt mikään pysäyttävän. Minun olisi täytynyt omistautua asialleni täyspäiväisesti, mutta tapani oli omistautua huomaamatta kaikelle muulle. Tunsin tyytyväisyyttä pornosepustajan urastanikin: tein tuhannet tyytyväisiksi.

    Ja Noora rimpautti pyöränkelloaan. Je viens, huutelin, ja se nauroi ja matki: sö viöns, sö viöns, mitä se on olevinaan? Ja Noora halusi vaniljaa, vaniljaa sillä oli parfyymikin. Menimme rantaravintolaan, annos jäätelöä kotiranskattarelle, iso olut pornomestarille.

   2

   Noora tuli maalauskurssiltaan kymmeneltä. Päivällä se oli ostanut itselleen tarvittavat välineet ja häipynyt teatteriin ja sieltä suoraan kurssilleen. Minulle oli jäänyt iltapäivä ja ilta aikaa rustailla, mutta päätin makoilla ja katsella pari pornoelokuvaa videolta, tarvitsin uusia ideoita tarinoihin.

   Noora viuhahti sisään saparot keikkuen, naama lyijystä tai hiilestä mustana. Kainalossaan sillä oli muutama rullalle kääritty paperi. Se levitti ne lattialle.

   - Tule kattoon mun töitä, se sanoi vaativaan sävyyn.

    Mumisin lehden takaa, kömmin kuitenkin pystyyn. Noora katseli piirustuksiaan tupakkaa poltellen, toinen käsi lanteilla ja pää kallellaan.

   - Nää nyt on vaan tällasia harjoitelmia. Muutamalla vedolla tehtyjä, se sanoi ja puhalsi savut kattoon.

   Ensimmäisessä piirustuksessa joku poninhäntäinen tyyppi istui sivuttain penkillä, jalat näytti omituisen kulmikkailta ja reiden pituus oli kaksi kolmasosaa koko jalan mitasta. Käsi oli jäänyt kesken, tai sitten mallilla ei ollut kämmentä ensinkään. Toisessa kuvassa tyyppi oli naama eteenpäin. Kolhonnäköinen pärstä, vino nenä ja huulia tuskin lainkaan.

   - Toi ei nyt ihan hirvee ole, Noora ilmoitti ja tumppasi savukkeen tuhkakuppiin.

   Silloin huomasin sen. Mallin haaroista roikkui valtava kalu. Se oli piirretty ihmeen tarkasti verrattuna muihin vartalon yksityiskohtiin. Minusta se oli kohtuuton, kenelläkään noin isoa ole. Se näytti lähes elävältä, sykkivältä. Kolmannessa kuvassa malli seisoi, ja nyt kalu roikkui ihan selvästi lähes polven tietämille. Se oli piirretty pehmeän kaarevalla viivalla, tummennettu, kun koko muu vartalo oli pelkkää hahmotonta möykkyä.

   - Mitä helvettiä toi on? kysyin Nooralta.

   - Mikä?

   Osoitin mallin kapistusta.

   - Mitä arvelet? Noora kysyi.

   - Sehän on ihan kohtuuttoman kokoinen.

   - Täysin normaali. Sellanen kun sillä oli.

   - Olet ainakin uhrannut siihen aikaa. Sehän erottuu täysin tosta muusta.

   - Ei mun mielestä. En mä nyt voinut olla piirtämättäkään sitä. Miltä se olis sitten näyttänyt?

   - Mikä helvetin pukki teillä on mallina?

   - Kyllä se ihan mies on, näethän sä, kaks jalkaa, munat ja kaikki. Muistaakseni sullakin on jonkinlainen vehje haaroissa, Noora sanoi ja yritti kahmia kourallaan haarojani. Peräännyin askelen.

   - Jonkinlainen? Mitä sä sillä tarkotat? Miten niin jonkinlainen?

   - Älä viitsi jauhaa paskaa. Mulla on nälkä. Oletsä tehny mitään safkaa?

   - Missä välissä? Kai mulla nyt on tärkeämpääkin tekemistä.

   - Niin kun mitä? Noora sanoi ja pujahti keittiösyvennykseen. - Mä keitän teetä.

   En saanut koko iltana rauhaa Nooran töiltä. Tarkkailin Nooraa kun se istui sohvalla kylpytakissaan kädet ristissä ja tuijotti teeveestä jotakin typerää ranskalaista elokuvaa. Yritin päätellä sen kasvoista, missä sen ajatus vaelteli. Se vilkaisi välillä minuun, irvisti ja lopulta nuokahti sohvalle. Herätin sen.

   - Tule sänkyyn.

   Ja Noora tuli, hyppäsi kylpytakistaan ja syöksyi peiton alle. Luikahdin sen viereen, menin selälleni ja Noora nousi päälleni. Se ohjasi heposeni sisäänsä ja alkoi ratsastaa. Pieni valkea perse pyöri niin että järki oli lähteä, veri pakeni päästä ja Noora ei kun lisäsi vauhtia. Olin valmista kamaa ruiskumestarini kanssa. Kun Noora lopetti, se hyppäsi pois päältä ja meni itse selälleen. Hyppäsin sen päälle ja aloin takoa kuin kolme seppää kuumaa rautaansa.

   - Halkaise mut! Noora kuiskasi. Taoin ja taoin, jyskytin minkä jaksoin.

   - Halkase mut! Noora huusi.

   Ponnistelin ja panin kaikkeni peliin.

   - Halkase mut! Halkase! Noora ulvoi ja repi minua hiuksista.

   - Millä? kysyin ja rojahdin patjalle kyljelleni. Näitä ranskalaisia.

[Alkuluku][Tietokirjat][*Esikoiset*][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]