Jakutian aurinko

ISBN 951-31-1785-5, Tammi 2000.

Astu vaunuun,

astu mahorkan ja keinonahan tuoksuun.

Tunne kone, sen iskut, kun manner nelistää jalkojesi ali,

tunne piennar, tunne loputtomat öljyiset hanget.

Ja kun kukkaverho rypistyy, terälehtiä sataa.

Baarivaunu keinahtelee. Kuka itkee,

itkeekö kukaan.

Kyllä kansa saa mitä tilaa,

kaksitoista miljoonaa politrukkia ja yhden herran,

metsätraktorit satoa korjaamaan. Taukopaikoille vodkarekat,

ämpäreittäin kirkasta verta

se saa vaikkei tilaa.

 

•

 

Krasnojarskin Voima pyöräyttää turbiinin käyntiin.

Pectopahin seinällä sammenranka heilahtaa. Ostjakki nukkuu

toinen silmä auki. Älä juo vettä. Älä juo, hyvä tavaton.

Peltimuki kilkkaa ja saapasnahka soi, sillä nyt on joulu,

nyt on hanat auki. Sähkö surahtaa voimalinjaa pitkin

halki tundran ja metsien, mantereen halki Euroopan sydämeen.

Helsinki, Varsova, Bryssel. Siellä väki toimii kuten käsketään.

Sytytä valo. Leikkaa paperi sieviin paloihin ja riihikuivaa palat,

Somista toimisto. Tästä lähtien nuku yöt sen pöydällä.

 

•

 

Tämä on valtava maa,

Eisenstein mutisee, kun kameranjalka vispaa. Horisontti täynnä suota ja tundraa,

suota ja tundraa, mutta aina lopussa

suun täyttää karvas maku. Ja kun on jotenkin kuhmuinen,

vodkalasin läpi kuin punaposkinen babushka.

Eikä kuvauspaikalle saada lämmintä teetä.

Mutta mitäs me näistä, Sergei,

pojat ovat aina poikia, ja ensi vuonna

poltetaan jo filmiä.

 

•

 

Kun kahviautomaatti valuttaa

moottoriöljyä kuppiin, ja päivä on muutenkin saranoiltaan,

nousevat miehet mopojen selkään.

Ulan Bator, he laulavat,

sillä nyt on tekojen vuoro ja suussa rikin maku.

Ulan Bator, jos viisisakarainen tähti on nouseva merkki, kivi keskellä toria,

kaupungin kivi, kansamme kivi, minun kivi.

Ulan Bator, he laulavat.

 

•

 

Yks kaks maasto alkaa kohota, ilma käydä kirpeäksi.

Voimalinja surisee. Hullu uzbekki ripustaa johtoihin kreppipaperin riekaleet,

pioneeriliinan ja vettävaluvat paidat. Päässä keikkuu musta telpek

kun kipuamme rinteen askelmat.

Ja vuodet kuin laulurastaat

mätkähtävät maahan.

Vaan yks hullu tässä ikävöi

arkisia asioita, villan ja mahorkan tuoksua,

tuulessa roiskivaa liinaa.

Muualla Verkkoliitteessä:
Olli Heikkosen Siperia-runot vuoden paras esikoiskirja (17.11.2000)

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][*Käännetyt*][Sarjakuvat][Unohtumattomat]