ISBN: 951-0-22712-9, WSOY 1998. Sivut 114-124.

Muualla Verkkoliitteessä:
Marjan ja Niilan arvio (22.4.1998)

Häät Koutokeinossa

Illansuussa Marja, Niila ja koko muu väki lähtivät uudestaan kirkkoon, sillä silloin Niilan serkkutyttö vihittäisiin norjalaisen kanssa. Majapaikan ukko jäi portaille seuraamaan pororaidon lähtöä. Se oli komea näky, kun ommalaiset silkkeineen, hopealle ja kullalle kimaltelevine riskuineen lähtivät hääjuhlaan.

   Tultiin aika kyytiä kirkon eteen. Nyt väkeä oli vielä enemmän kuin aamullisessa jumalanpalveluksessa. Eteisessä tungeksi myös joitakin turisteja valokuvauskoneineen. Hekin halusivat ikuistaa saamelaisten juhlan. Saattoivat anorakkipukuiset savukkeita polttavat miehet olla lehtiväkeäkin, eikä edes välttämättä norjalaisia tai suomalaisia. Koutokeino imi itseensä monenlaista väkeä pääsiäisen aikaan.

   Saamelaisten juhlat alkoivat ennen vanhaan oikeastaan jo kuukautta aikaisemmin Ruotsin Karesuvannon markkinoista. Sitten ne jatkuivat Marianpäivän juhlana Hetassa. Pääsiäiseksi tultiin Koutokeinoon. Siihen ajanjaksoon entisen elämäntyylin mukaan saamelaisen piti sovittaa kaikki vuotuisen poronhoidon kierron ulkopuoliset tapahtumat. Piti mennä vihille, haudata vanhukset, kastaa lapset ja tehdä tärkeimmät ostokset. Yhä pohjoisen väki jutasi juhlimaan perinteisille sijoilleen.

   Valo ja juhla yllättävät ihmiset sijoiltaan. Niin tapahtuu joka vuosi. Yhtäkkiä aika karkaa. Aurinko paahtaa viikkokaupalla pilvettömältä taivaalta, mutta Yliperän saamelaisille viikot tietävät kiireisiä juhlavalmisteluja. Ompelukoneet surisevat ja Koutokeinon lukuisissa hopeapajoissa sepät takovat koruja aamusta iltaan. On kuumin sesonki käsillä. Todellinen kulta-aika. Entisiä koruja ehostetaan ja uusia tilataan, joko itselle tai lahjaksi. Hanget säihkyvät, juhlaverat ja silkit kahisevat, korut kilisevät. On menossa saamelaisten soidinmenot, jotka ajan muutoksista huolimatta viedään läpi niin kuin aina ennenkin.

   Saamelaisten pukujen koristeiden sanotaan olevan peräisin keskiajalta. Niissä on nähtävissä renessanssivaikutteita. Norjaan tulevista kauppalaivoista ostettiin suoraan englantilaisilta ja flanderilaisilta kauppamiehiltä verkaa ja silkkiä sekä Euroopan parhaiden hopea- ja kultaseppien aatelisille ja porvaristolle valmistamia koruja. Koutokeino on saamelaisten muodin ehdoton mekka. Vuosisatoja se on näyttänyt suuntaa, miten Saamenmaassa tulee pukeutua.

   Jo maaliskuun alussa saattaa olla häitä, mutta suurin osa häistä keskittyy pääsiäisen aikaan. Tänä pääsiäisenä Koutokeinossa oli kolmet häät. Niilan serkun häihin oli kutsuttu 800 ihmistä, mikä tiesi saman verran syömävieraita. Juhliin kutsutaan vain sukulaisia. Ja saamelaisten suku on laaja.

   Missään muualla Marja ei ollut nähnyt niin sukutietoisia ihmisiä kuin Saamenmaassa. He tuntuivat muistavan helposti sukulaisensa neljänteen ja viidenteen sukupolveen, iäkkäämmät ihmiset vieläkin kauemmaksi. Marjasta tuntui, että kaikki saamelaisten maassa olivat jollakin tavalla sukua keskenään ja kaikki kutsuttiin tärkeimpiin juhliin kuten häihin ja nuoren väen rippijuhliin.

   Niila sanoi, että ne olivat tylsät häät, jotka kestivät vain päivän. Joitakin häitä on saatettu joikata kokonainen viikko, mutta silloin on ollut kysymyksessä tavallista mahtavammat häät.

   Tietenkin viimeiset häänpitäjät kärsivät siitä, jos häitä oli useampia. Viimeisille kun ei enää tahtonut löytyä yhtä arvokkaita lahjoja kuin ensimmäisille. Tosiasia nimittäin oli, että häiden piti olla suuret ja komeat sekä häälahjoja paljon ja näyttäviä. Rahalahjat ja lahjaporot ilmoitetaan häissä ja muu lahjatavara asetetaan nähtäville. Jos kukkaro ei perinnetapoja kestä, on parempi mennä vihille salaa.

    Soagnu eli kosiomatka kertoo, että häät ovat tulossa. Vielä 1960-luvun alussa soagnu tehtiin porolla ajaen, myöhemmin auto ja moottorikelkka korvasivat tämän ikivanhan riitin. Poika lähti riiuulle pitkässä pororaidossa vanhempiensa ja lähisukulaistensa kanssa. Mukaan otettiin kahvinkeittovehkeet, kakut, ruuat ja kihlakiisa eli soikea puuarkku kihlajaislahjoineen. Jos tyttö oli suostuvainen kosintaan, hän tuli päästämään poron valjaista. Myöhemmin tapa muuttui siten, että tyttö kävi sammuttamassa sulhasen moottorikelkan tai auton, joka oli sulhasen kotimaasta riippuen koristettu Norjan, Suomen tai Ruotsin lipuilla. Tyttö kutsui väen kahvistelemaan sisään. Seremoniat saattoivat alkaa.

   Sitten kun morsiuspari oli käynyt kirjoituttamassa itsensä Koutokeinon kirkossa kihlapariksi, aloitettiin häiden valmistelut. Häävalmisteluihin piti varata kolmesta neljään viikkoon. Se oli koko suvulle kuumeista aikaa, sillä oli leivottava kymmenet kakut. Suvun kunnia ei kärsinyt, että mitään ruokaa oli vähemmän kuin oli tapana. Kaikissa häissä tarjottiin samoja ruokia.

   Kaikki ruuat ja myös asusteet tehtiin itse. Kun morsiusparin lisäksi muullekin suvulle oli saatava uudet puvut, se merkitsi, että äidit, ahkut, sisaret, tädit ja serkut olivat ommelleet kymmeniä kilometrejä yksistään takkien taidokkaita helmikoristeisia nauhoja. Yhteen koutokeinolaisen naisen juhlatakkiin menee kaksi kilometriä ommelta ennen kuin takin helma on valmis. Mutta kyllä juhlapukuista hääväkeä kelpasikin katsella. Sitä loistoa ja koreutta ei muualta Pohjolasta asusteista löydy, minkä tarjoaa koutokeinolainen hääväki.

   Niila vei Marjan istumaan puoliväliin kirkkosalia morsiamen suvun taakse, sillä olihan Niila sukulainen. Niila sanoi, että oikeastaan heidän paikkansa oli tulla hääkulkueen mukana, mutta paremmin Marja ehtisi nähdä koko tapahtuman, kun oli valmiiksi kirkossa. Pian kirkon ovet avattiin ja kellot alkoivat soida.

   Morsiuspari käveli reippaaseen tahtiin alttaria kohti ja muu hääväki parijonossa. Morsian oli pienikokoinen ja hento niin kuin Lapin tyttäret ovat. Iältään hän ei varmasti ollut kovin paljon päälle kahdenkymmenen. Hänellä oli pyöreäsankaiset silmälasit ja ujo katse silmissään. Yllään hänellä samoin kuin sulhasella oli perinteinen lappalaisten juhla-asu. Tytön puvun etumus oli vuorattu niin täyteen riskuja, Lapin naisen koruja, että puvun kanssa kaikkine koruineen mahtoi olla jo hankala istua. Tytön liikkuessa kuului jatkuva hiljainen kilinä ja helinä, kun korujen osat heilahtelivat kantajansa mukana. Lakin päällä morsiamella oli pieni kruunu.

    Majapaikassa Marjan juhla-asu oli näyttänyt kaikkine Niilan lahjoittamine koruineen pramealta. Täällä hääkansan joukossa hän tuskin erottui muista. Niin komeasti pukeutuneita sekä naiset että miehet olivat.

   Aikaisemmin iltapäivällä, kun he olivat kumpikin pukeneet ylleen juhla-asujaan, Niila oli vähän hämillisesti hymyillen ojentanut hänelle rasian, jonka päällä oli tunnetun koutokeinolaisen hopeapajan nimi. Rasian sisältä löytyi kaksi riskua. Toinen oli suuri ja kimalteleva kuin auringonkehrä eikä toinenkaan ollut kooltaan kovin vaatimaton. Marjalla oli entuudestaan pieni risku, jonka hän oli ostanut matkamuistomyymälästä.

   - Minun naisellani pitää olla juhlassa kultaa ja silkkejä, Niila sanoi katsellen Marjaa sellaisella katseella, että Marjan kasvoja rupesi kuumottamaan. Nainen sopersi kiitokset, sillä korut olivat paitsi hienoja myös arvokkaita.

    Mies oli halunnut itse kiinnittää ne Marjan lapinpukuun kuuluvan silkkihuivin etumukseen. Korujen kiinnittämiseen oli kulunut aikaa, kun miehen kädet olivat viipyneet Marjan povella.

   Lopuksi mies oli kohottanut vähän juhlapuvun silkin reunaa ja puraissut naisen rinnanpäätä suoraan verkavaatteen läpi. - Minä merkitsin sinut vaatimekseni mies ilmoitti leikkisästi. Mutta Marja tunsi, että hänen nänninsä koveni miehen kosketuksesta.

   Iltapäivän kisailu tuli Marjan mieleen vielä kirkossa. Hän soimasi itseään maallisista ajatuksista ja rupesi tehostetun tarkkaavaisesti seuraamaan alkanutta hääjuhlaa. Morsiamesta hänen silmänsä siirtyivät tutkimaan sulhasta.

   Sulhanen ontui toista jalkaansa. Kuiskittiin, että sulhanen oli toissailtana ystäviensä kanssa viettänyt railakkaita viimeisiä poikamiesiltoja. Oli ajettu reellä jokea pitkin niin, että yksi seurueesta oli ollut vähällä hukkua. Törmällä sulhasen reki oli kovassa vauhdissa kaatunut ja poro oli vetänyt ajuriaan pitkän matkaa maata pitkin.

   Sulhanen oli lyhyt ja hoikka mies, ei oikeastaan kovin paljon morsiantaan pitempi. Kauempaa katsoen he näyttivät niin samannäköisiltä, että he olisivat voineet olla veli ja sisar. Sulhasen silmät olivat kyllä huomattavan punaiset, mutta muuten hän käveli alttarille ryhdikkäästi.

   Sulhasella oli valkoinen leveähkö vaatenauha, joka kiersi niskan takaa ristiin rinnan ympäri ja kainaloiden alta. Puvun takin selkä oli koristeltu niin runsaasti kirkkailla nauhoilla, että vain kapea suikale sinistä verkaa pilkotti koristenauhojen reunasta näkyville. Lakki oli korkea ja kovasti koristeltu sekin. Nuorukaisen säpikkäät ulottuivat juuri polven alapuolelle.

   Morsiuspari asettui istumaan papin eteen tuotuihin tuoleihin. Samassa seurakunta aloitti saamenkielisen virren. Hääväki veisasi niin heleällä äänellä, että siinä olisi suomalainen seurakunta tullut kateelliseksi.

   Kun Marja ei osannut laulaa tarpeeksi hyvin saamenkielistä virttä, hän tyytyi ihailemaan ihmisten pukuja ja sitä luontevaa tapaa, jolla he niitä kantoivat. Suurin osa hänen ympärillään olevista kasvoista oli lappalaisia tai koutokeinolaisittain saamelaisia. Muutamia valkotukkaisia norjalaiskasvoja näkyi myös joukosta ja suomalaisen uudisasukkaan jälkeläisen leveitä, vankkoja kasvoja.

   Täällä lapin kieli vaihtui helposti norjaksi, mutta suomea Marja ei Koutokeinossa juuri kuullut puhuttavan, vaikka suomalaisten Ruijaan muuttaneiden jälkeläisiä tässä joukossa oli varmasti runsaasti. Heidän suomea puhuvat isoisänsä tai -äitinsä lepäsivät luultavasti kirkkomaalla. Norjan kieli oli tunkenut voimalla tilalle, kun Norjan valtio ei tuntunut erikoisemmin arvostavan suomenkielisiä Ruijan asukkaitaan.

   Häätoimitus oli lyhyt ja koruton. Kun oli laulettu alkuvirsi, pappi piti lyhyen ja voimallisen puheen vihkiparille, jossa hän muistutti heitä avioliiton velvollisuuksista ja iloista. Lopuksi seurakunta lauloi päätösvirren. Sen jälkeen lähdettiin kulkueena kohti häätaloa.

   Häätalo oli aika lähellä kirkkoa ja varsin pienen näköinen. Hämmästyttävän paljon sinne kuitenkin mahtui ihmisiä. Talon pirtti oli laitettu täyteen penkkejä ja pöytiä. Marja pääsi Niilansa kanssa pöydän ääreen ja heidän eteensä kannettiin käristyslihasta tehty keitto, jolle saamelaisten kielessä löytyy nimi pirus. Suomalaisesta lihakeitosta se erosi siinä, että keitossa oli vain vettä ja lihaa. Perunat olivat Koutokeinossa kalliita, joten niitä oli vain maun vuoksi usean kymmenen litran keittopadassa muutama. Sen lisäksi tarjottiin vaaleaa norjalaista leipää, joka maistui makealle. Pöytiin tuotiin tietenkin kahvia. Kahvin joukkoon miehet kantoivat takkinsa alla pitämistään pulloista finnspriitä, raisilaista pontikkaa, olipa muutama koskenkorva- ja jaloviinapullokin.

   Morsiuspari istui pöydän takana yhä ujon näköisenä. Heidän vieressään istui pitkänokkainen laiha lappalainen, joka hakkasi harvakseltaan nyrkissään olevalla rahapussilla pöydän kantta ja sanoi saameksi hääväelle jotain kehottavaa. Häälahjoista nimittäin suurin osa vanhan tavan mukaan annettiin rahana. Laiha mies oli morsiusparin puhemiehenä huolehtimassa häälahjojen asianmukaisesta vastaanottamisesta.

   Kovin humalaiselta hääväki ei Marjasta vaikuttanut, mutta hän joutui kyllä illan mittaan korjaamaan käsityksiään. Sitä mukaa kun kirkasta juomaa upposi miesten sisuksiin, helähti joiku räväkämmin ympäri häätaloa, sen kaikissa kamareissa, vintissä ja pihamaalla.

   Veli Antti aloitti joikaamalla Niilan joiun. Se oli komea, polveileva joiku, jonka yksinkertaista nuottia suomalaisen on vaikea jäljitellä. Antilla oli kimakka korkea ääni. Kun illan mittaan joikaajia alkoi olla kymmeniä, Antin joiku kaikui äänekkäimpänä. Saamenmaassa on suomalaisia ja saamelaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia, on poromiehiä ja maanviljelijöitä, mutta vain merkittävät miehet saavat oman joiun.

   Myöhemmin Marja ihmetteli Niilalle, miksi pororosvoista oli entisaikaan tehty melkein komeimmat joiut. Niila siihen vain hymähti ja sanoi leikkisästi, että eivätkö ne sellaiset miehet joka tapauksessa olleet merkkimiehiä: heidät muistettiin sekä hyvässä että varsinkin pahassa.

   Pienet, muutaman kymmenen markan lahjoitukset morsiuspari puhemiehineen otti vastaan istualtaan, mutta mitä isommasta lahjoituksesta oli kysymys, sen vikkelämmin pöydän takaa noustiin ylös. Kaikkien lahjoittajien kanssa kuului kilistää lasia. Niilan serkun häissä kallisteltiin Marjan laskujen mukaan niin paljon laseja, että sitä vauhtia sulhasen ja puhemiehen piti olla penkin alla jo alkuillasta. Hän ei kuitenkaan huomannut, että sen enempää morsiusparin kuin puhemiehenkään into olisi illan mittaan laskenut. Päinvastoin kun Niila melkein viimeisten häävieraiden joukossa kävi pudottamassa puhemiehen kukkaroon 500 Norjan kruunua, puhemies rupesi melkein karjumaan innosta. Niilan ja Marjan kanssa kallisteltiin parikin lasillista. Noin ne Enontekiön pororikkaat, kuiskuteltiin norjalaisten pöydissä.

    Tuvan ovensuupöydässä istui äänekäs lapinpukuinen seurue. Marja ihmetteli, kun paikkakuntalaiset kaihtoivat tätä pöytää. Kukaan ei tullut istumaan seurueen kanssa. Puheesta nämä viisi miestä paljastuivat suomalaisiksi. Niila tunsikin heistä muutaman.

   - Lantalaisia. He ovat tulleet katsomaan Koutokeinon pääsiäisjuhlia, hän totesi lyhyesti. Vaikka paikkakunnan saamelaisväestö ei halunnut jutella suomalaisten kanssa, omaseuraisuus ei tuntunut pahemmin seuruetta vaivaavan. Pullo kiersi pöydässä melko tiheää tahtia. Aina kun pullo loppui, kaivettiin repusta uusi.

   Suomalaisia häälahjojen jako ja maljojen kallistelu tuntui suuresti kiinnostavan. Yksi otti tämän tästä valokuvia.

   Viimein sulhanen ja morsian häipyivät yläkertaan parhaimpien ystäviensä saattelemana. Hetken päästä yläkerrasta alkoi kuulua ankara joikaaminen ja sellainen rytinä ja ryske niin kuin hevonen olisi kävellyt rautakengässä. Ihmisiä kuului tulevan portaita alas. Marja arveli, että yläkerta oli tyhjennetty hääparille.

   Suomalaisseurueen nokkamies oli aikansa katsastanut häätaloa. Nyt hänen hiukan harittavat silmänsä kääntyivät Niilan ja Marjan pöytään päin. Mies oli aika lailla humalassa, mutta pysyi ihailtavan suorana seisomassa.

   - Eikhös ole hienot juhlat, hän hihkui iloisena. - Thäällä on kyllä tunnelmaa eri lailla kuin koti-Suomessa.

   Marja ja Niila eivät ennättäneet ottaa minkäänlaista kantaa suomalaismiehen puheisiin, kun hän jo arvokkaasti vajosi lattialle. Ensin polvilleen, sitten istualleen, kellistyen lopulta makaamaan tyytyväisenä penkin alle.

   Marja ja Niila jättivät häätalon jatkamaan juhlimista. He kävelivät tähtikirkkaassa yössä koko matkan majapaikkannsa. Sielläkin nukuttiin jo sikeästi. Veli Antti oli jäänyt vielä häätaloon, mutta Niilan serkut olivat jo tulleet nukkumaan.

   Yö oli kai kulunut jo aamupuolelle, kun Marja heräsi siihen, että Niilan kädet tutkivat hänen vartaloaan joka paikasta. Suu hamuili Marjan kaulaa, poskia, huulia, hipaisi otsaa ja kulmakarvoja. Lopulta koskettelu ei enää riittänyt. He rakastelivat, kun aamuauringon ensimmäiset punaiset säteet osuivat vinosti vinttikamarin ikkunaan.

   - Haluatko sinä sellaiset häät kuin tänään? Niila kysyi suu vasten Marjan kaulaa, kun he uupuneena makasivat sylitysten.

   - Kositko sinä minua? Marja kysyi.

   - En minä ole uskaltanut, kun pelkään, että vastaat kieltävästi.

   - Mutta minähän vastaan myöntävästi. Enkä minä näin suurellisista häistä välitä, Marja sanoi. Hänen mielensä oli tyyni ja rauhallinen. Hän tunsi, että hän oli tehnyt oikean päätöksen. Tuolle miehelle hän halusi kuulua elämänsä loppuun asti.

   He kuiskailivat saameksi toisilleen. Rahkis, rakas -sanaa piti toistaa uudestaan ja uudestaan, kun Marjan ääntäminen kaipasi muka korjausta. Aurinko paistoi jo korkealla, kun he nukahtivat toistensa syliin.

   He nukkuivat seuraavana päivänä yli puolen päivän. Marja kuuli, kuinka talon vanha isäntä yski vanhan miehen yskää ja jutteli Niilan serkkujen kanssa. Alakerrassa oltiin äänistä päätellen juomassa kahvia. Marja pukeutui taas lapintakkiin, sillä tänään hääjuhlat jatkuisivat. Niilakin oli herännyt ja makasi kaikessa miehisessä komeudessaan. Niilan mulkku sojotti ylöspäin ja hän teki kutsuvan liikkeen vuoteeseen päin. - Älä vielä laita vaatteita päälle. Naidaan vähän. Aamulla se vasta tuntuu mukavalta.

   He puhuivat kuiskaten, sillä alakerran puoliääneen käyty keskustelu kuului hyvin vintille, joten yhtä lailla yläkerran äänet kantautuivat alakerrassa istuvien korviin. Marja vähän esteli ja sanoi, ettei hän kehtaisi vieraassa paikassa päiväsaikaan, jos toiset sattuvat kuulemaan. Mutta Niila kaappasi hänet pitemmittä puheitta sängyn päälle ja auttoi Marjaa ulos lapintakista. Sitten hän kierähti sängyn päällä aivan Marjan selkään kiinni ja tuli sisään takaapäin. - Emme pidä kovaa meteliä. Minä vähän liikuttelen. Tunnetko, miten minun mulkku paisuu sinun sisälläsi?

   He yrittivät rakastella ääneti, mutta heidän varovaisuudestaan huolimatta sänky narahteli ja alakerrassa keskustelu vaikeni.

   Kun he aikain päästä tulivat alakertaan, talon isäntä tervehti heitä myhäillen ja rupesi keittämään uutta kahvia. - Hetassako teidän häät pidetään? hän kysyi kuin itsestään selvän asian. Niila ja Marja eivät vastanneet, vaan hymyilivät ja sanoivat, että he eivät ole vielä päättäneet, vaikka olivatkin.

    Kesällä vasanleikkuun jälkeen Rovaniemen kirkkoherranvirastossa oli koruton vihkimistilaisuus, jossa Marja Terttu Helena Saarinen ja Nils Johan Omma lupasivat rakastaa toisiaan myötä- ja vastamäessä. Todistajina olivat Marjan vuokraemäntä ja opettajatoveri. Vanha kirkkoherra puhui lempeästi rakkaudesta, joka on tärkeintä ihmisen elämässä. Marjaa itketti, kun hän ajatteli, osaisiko hän olla Niilalle hyvä vaimo. Marjan vihkisormus oli tehty kullasta, jonka hän oli yli kymmenen vuotta aikaisemmin ensimmäisellä Lapin matkallaan huuhtonut Lemmenjoelta.

   Seuraavana syksynä Marjan oli määrä aloittaa opettajan työ Hetassa.

[Alkuluku][Tietokirjat][*Esikoiset*][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]