ISBN: 951-0-22593-2, WSOY 1998. Sivut 7-15.

I

Se on yksin, se menee kalliolle,

osaa jo harjata itse hampaat, kastaa harjaa mereen,

kyykkii matalassa, sylkee veteen.

Elokuu-ilta. Märässä niskassa hyttysiä.

Se on pieni, kun katson kaukaa

miten se nousee rantapolkua,

en voi enää auttaa, pieni, yksin,

läpsii kädellä itikoita. Alkaa sataa.

Miten en saa täällä kestään kiinni.

Teen tulet saunaan, kuumaan luolaan,

halaan pimeässä hikipolvia rintoja vasten,

heijaan, keinutan kauas. Se raapii unessa

puremaa pohkeesta, imee nyrkkiä rikki,

yö on jo sakeaa ja mustaa huopaa,

taas ja taas yökkönen törmää

kuistin myrskylyhtyyn

---

Ihoon jäi vaaleiksi paleltuneita

sormen ja kämmenen jälkiä,

vieläkin katson maailmaa

pinnasängyn kalterin takaa.

Niin sääli lapsia. Ne imeksivät

kiiltäviä kiviä. Syövät lapasista

kokkareina koiranpissalunta.

Nivelten sitkas kudos kasvaa,

joku karjuu kahareisin kurapuistossa,

punainen huutomerkki tihkusateessa.

Etsin aidan takaa linjaa avoimiin silmiin.

Puiston portista lapset nostetaan

ylämäkeen, kumisaappaat,

kankeat haalarit, ne kulkevat pariletkana ylös,

tukkivat tien, katse kadun hiekassa,

jäätelöpapereissa, kymmenpennisissä

---

Lapsi voi solahtaa itkun mukana ulos

ja pudota polvilleen saviseen peltoon

jota sade piiskaa, piiskaa, täyttää

pienet kumisaappaat, voiko olla niin pienet

kylmät varpaat. Niiden alla syysmultien paino,

talvijuuret, täydet salaojat. Se ymmärtää vasta vähän,

muistaa mustalaisen ennustusta:

lakeus imee huudon, sammutushuopa,

ja lapsi sen keskelle pudotettuna

oppii puhumaan yksin, matkii itseään,

saappaanjälki tulvii täyteen vettä.

---

Olen kaiken armoilla täällä.

Minussa ei ole seiniä, ei rakentunut koskaan.

Tuuli kieputtaa roskia sisään, sahanpuruneuloja,

hopeapapereita. Tuo tervapastillintuoksuinen vanhus,

olen kasvojen verkon joka säikeessä. Pian ohi.

Ei suojakilpiä; sanasi sihahtavat minuun

kuin sula tina veteen, kun istut vastapäätä,

silmäni auki ja sinisiksi säpsähtäneet

levottomat tädykkeet, imevät imevät

---

Ja hetkessä hänen kasvonsa aukesivat

kuin laatikon salapohja: viuhkavuodet, naurulapsi,

mitä minä pelkään? Tätäkö peiliä kammosin

enemmän kuin syntymääni, jumala-kipu, tule vielä

tule, käännä nurin nylje, puhu-kuule-pure,

verisylkeä, käsi reidellä ristilukki, minä elän

---

Nousee pintaan kaloja vatsa ylöspäin,

lokinnokkimia, verta ja lionnutta lihaa,

purin kalalta silmät, revin selkäruodon irti:

aika oli pitkää ja minun oli nalkä.

Istuin laiturilla, suomuja kalanlimaa kuivui ihoon,

rinnat täydet kireät kuut, odotin sadetta,

nuolin kämmenten märkää suolaa.

Hiki kihoaa pintaan, vesi poukamassa seisoo,

mutta tuulta on luvattu, sadetta luvattu,

kierto kierrolta veri valuu mereen;

kaloja suu auki, suomuvatsan täyttyvä kuu

---

Unen rajalla kellun,

liikkuvat levävedet,

keijusto. Valo paistaa läpi vihreänä.

Vesi täynnä muistia, planktonia:

käsiä, suita, sanoja, suksia seinää vasten,

kasvoja tuvassa takan loimussa,

hankeen sulaneita kynttilöitä.

Älkää herättäkö. Hiihdän pitkään

vetistä jäälatua, väsyn, väsyn, vajoan.

Hiihdän mykkänä pitkään hartiat kireinä.

Hiihdän, tuuli käy avoimeen suuhun.

Kuka kannattelee, talvituulissa, yksin,

vesikäsivarsin unessa

kannan itse itseäni.

---

Minkä varassa, en minä tiedä,

talutan lasta kadun yli.

Hän kertoo teräväsakaraisia surujaan,

kuhmutähtiä, avaimenreikiä. Ikkuna heiluu auki, virtaa

tuttu pianosävel, jonka nimeä en muista,

en tahdo tietää, kevät puskee roudasta kaljua päätään.

Katson jokaista vastaantulijaa,

minkä varassa tuo kulkee.

---

(Credo)

Niin halusin puhua

kuin tuo lapsi käveli soratien poikki,

vähän kömpelösti, horjahtaen, ensimmäistä kertaa

kahdella jalalla,

yhteen keskittyneenä

ja ilme kun se saavutti portinpielen,

kokonaan aito

hämmästys

[Alkuluku][Tietokirjat][*Esikoiset*][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]