Juhannusyön aamuna sataa laupiaita hyönteisiä
Kaiken Järjen rakennelmille.
Minä herään ja minun vereni on valtatie,
ruumiini vapisee kuin silta.
Pellavaliivini kastuvat tulipadan luona,
takin olen kadottanut, ja housut,
paidan jonka rintataskuun sulloin sukat.
En muista, kuka on riisunut minut,
milloin kapusin nukkumaan,
kuka laittoi lampaantaljan päälle.
En tiedä mihin olen hukannut kenkäni
mihin murheeni.

•  •  •

Puut hajoavat latvoja kohden,
suoraryhtiset ja mustat,
kaarnattomia ja keventyneitä sitten
pinossa seinänvierellä,
yksikään niistä ei jää tänne jälkeeni,
aion kuolla silmät kiinni.
Katseessa ruohonmallinen kirja,
opettelen sen, osaan ulkoa
sen lauseet luen, lainaan äänen,
ja sanon kaikesta itselleni, hullu, hullu,
miksen ymmärtänyt aikaisemmin.
Minä kulun, kynä, paperi, pöytä, muste,
mutta elämää ei ole vieläkään menetetty,
pullot täyttyvät verannalla,
sade herättää pellinpalan kivikehän päällä.

•  •  •

Hitaasti pitää puhua että unohtaa mitä sanoo.

Kaikkien huoneiden poikki vie hiekkakuja,
ajatusten tuoksu on liikkeitä selvempi.

Olen jättänyt tämän pimeän kalustamatta,
olen tehnyt tarjouksen Venäjän markkinoille,
aion vallata sieluni.

•  •  •

Muisti haluaa kertoa meille
kuinka todentuntuisia olivat vuodet,
vaimo kuin kuolema katselee talossa
monen vuoden ajan askareitasi,
mitähän tuo oikein tekee.

•  •  •

Pöydällä maksamattomia laskuja, eilisen
tupakansavun tukehduttaman paidan vedän päälleni,
päätä särkee, tuuli pelaa tähdillä sulkapalloa auringon takana,
vaimo seisoo töissä museossa ja toivoo sateisia päiviä,
vähiä kävijöitä, kun avaan puolukkahillopurkkia ruuvimeisselillä.
Minun pitäisi irrottaa ylimääräiseltä ruokapöydältä jalat,
kantaa se vintille ja laittaa tiskit koneeseen,
polkupyörä nojaa lipastoon, sen takapyörään pitää vaihtaa laakerit,
rakas vaimoni vaatii minulta mahdottomia,
kuvun mikrouuniin, rupattelua ja hellyyttä.


Lisää aiheesta muualla Verkkoliitteessä:
Joni Pyysalon taskut ovat täynnä runolappusia
Kirjan arvio (7.4.2001)