ISBN: 951-796-109-X, Atena 1998. Sivut 33-39.

Muualla Verkkoliitteessä:
Welaatta -kirjan arvio (11.11.1998)

Welaatan maa

Juuse Jokinen
Postireitti halkaisi kylän.
Eletty elämä ja elämätön meno
liukuivat molemmin puolin,
kun Volga rullasi ahteesta alas.
Takalasissa maailma pieneni,
edessä suureni. Ajoimme yhdessä
kaiken ylitse ja jaoimme
Welaatan postin.

Peräpenkillä otti vatsanpohjasta,
kun pehva upposi jousien vällin.
Minun ei tarvinnut pysähtyä.
Vain vihreät mittarit heiluttivat
keltaisten piikkien välistä: 120.
Se oli menoa, Mooseksen ikä.

Kuskilakin lippa suolasi auringolta.
Juuse ei tehuyt työtä, vaan ajoi autoa.
Peltojen heinäseipäät vilisivät
ajajan silmissä ja selän takana
narahti viinapullo auki.
Musta huntu suojasi takapenkillä
punehtavaa, itkevää naista.
Käsi mönki vyötäröllä.
Hän näki elämän peilistä,
minä Welaatan ihmisistä.

Ohjastaja polki kytkimiä sinne
missä hevosen kavio oli ennen
iskenyt kiveen: kirkolle, kihloihin,
kaupalle, kaupunkiin, käräjille,
kauas Kaanaan maahan.
Peräpeilistä näki Welaatan
hyppivän ylös ja alas,
kun osasi oikein painaa.

Svantte Kukkanen
Vastaan ajoi vihreä Commer,
ruskean kaareva säiliö ja
nokkamaski naurussa.
Ratissa istui lyhyt ja pullea
mies kuin tankkiautonsa.
Äpäränä syntynyt.

Svantte teki työkseen kesää kaupungissa.
Piti pölyä paikallaan
aina asfaltin reunasta järven rantaan.
Hän tunsi suven tien, koska oli syntynyt
Welaatan Kiimajoen kylässä töyräällä,
jonka aurinko ensimmäisenä kuivasi.

Ykkönen ja kaasua,
niin liveauto nousi pystyssä,
kolme koskea perässä. Svantte päästeli
flanellipaidan ylimmät napit auki:
luo'olta luo'olle, kadulta kadulle,
päässä siniraitainen nenäliina solmussa
neljästä kulmasta.

Tankin lopun hän kaatoi
kotimatkalla Ruoska-ahteeseen.
Lipeä pursusi varpaiden välissä.
Pikku pojat ohjasivat litiseviä virtoja
koukuilla kepeillä. He tekivät yhdessä tietä
mustille vaahtopäille maalaisten asfaltille.

Harald Salmesvuori
Ohitimme miehen, jonka hevosen kärryjen alle
jalkani oli edellisviikolla jäänyt.
Mustan hevosmiehen posket imeytyivät sisään,
suu supistui, niska taipui taaksepäin.
Pehmeä, ystävällinen, kehottava mulaus ja ohjasten
kiristäminen saivat tamman ottamaan
varovaisen askeleen. Jalkani oli painosta vapaa.
Hevonen ja mies pienenivät peräpeiliin.
Näin vain leveän konepellin ja
hopeisen hirven juoksevan edellämme.
Sanoin Juuselle:

   - Seurataan tuota.

Kukonharjan Jussi
Kukonharjan Jussi oli tuonut varpusenvoita
sillipurkissa

   - Anna pojalle.
Mies kyhnytti pirtin keinussa kyljellään,
pyöritti kaljantippaa lasinpohjalla ja
kippasi kurkkuunsa. Pyyhki viiksensä
kämmenselkämyksellä.

   - Hiukoo.
Rapistelin eväspaperin auki.
Olin voidellut pari kuivaa pullasiivua
karviaismarjahillolla punaiseksi,
mutta annoin olla, ettei varise penkille.

Hietasen Manni
Veteli tien varressa häntiä.
Äijänkäppyrä, hattu, ruudullinen pusero,
punainen tukka ja toistee naimisissa.
Nyt Hiltan kanssa.

Mies luikattiin kahveelle saran päästä.
Katselin häntä keinutuolista:
ääni oli aukeavan laarin kansi, silmät
rantakivet sateessa. Manni ei käyttänyt
voita, vaan läskiä leivän päällä
ja ryyppäsi kermakahvia tassilta.

   - Mennää miehissä venettä kääntään,
Kalle ehdotti. Mutta Mannilla ei ollut saappaita.
Minä 16 v., 180 cm, 55 kg lainasin omiani.

   - Mahtuuko, kysyin.

   - Päättää.

Kalle Eemeli Mäkelä

      Kalle oli roomissa töissä
ja kuallu ennen minua. Mutta
hänestä puhuttiin kuin tutusta:
sydämestä tulppa mottimettässä
Stalinin kuoleman jälkeen.
Teki mummulle kolme lasta ja minä
tunsin miehen tupakantuoksusta.
Työmiehen puruja taskunpohjalla.

Minulle ojennettiin hänen takkinsa.
Ja olin hän Näsiselällä hinauksessa.
Metsämies ilman käsiä, kirvestä, sahaa,
koivujen piirittämä, kuusien kangistama.
Rintataskussa holkki, piirongissa
partaveitsi, joka ei leikannut,
kun ei ollut vielä mitä katkaista.

      Mutta vatsan kohdalta
takki laski ja nousi

      minun voimastani.
Mehän olimme samaa siementä.

      Keväällä punainen pekkuunia
haudallesi. Mummu sen halusi istuttaa
takapuoli pystyssä. Näin kaiken,
sillä seisoin lähellä

         aivan pääsi päällä.

Arvo Mantere
Mutta rannan kivet
olivat koskemattoman sileitä.
Hypit niiden päällä, käänsit ne ympäri,
maailmasi väärinpäin. Kiisket jäykistyivät
niiden alla, ravut vetäytyivät koloihin.

Sinun kohdallasi kallioseinä oli suora.
Muutama kivi ulompana, kuin haarat levällään.
Makasit perätuhdolla ja työnsit veneen kokan varovasti
pullottavaan onkaloon.

Halusit työntyä ruohoisen kosteisiin koloihin
aaltojen mukana. Miehusta märkänä kasvoit
rannasta ylös lahden mäelle.

Tenho Varonen
Nousit rinteestä kaloista tärisevä pärekori kädessä,
kun me muurasimme navettaa.

         Vehkojan Matti tuli alas tellingiltä.
Olli lopetti kuran vääntämisen. Kalle hieraisi päälakea
ja minä huusin mummulle keittiöön.

Kaikki me siunasimme sen suuruutta ja katsoimme
sinua, joka et puhunut mitään.

         Pärekori potki puolestasi.

Se oli niitä edellissuvena istutettuja,
joka silloin pysäytti työmaan, mutta

         uusi navetta jäi käyttöä vaille.

Lehmiä siellä ei ole, mutta on muurarikin mullassa,
kuranvääntäjä turpeessa ja pään silittäjä maan povessa
liki mummua.

Muistin sinut, kun seisoin Welaatan baarin pihassa.
Olutkori pulahteli vatsassani ja kuhanpoikaset hyppivät
silmissä.

Eino Jokinen
Ohitin näkemättä Eino Jokisen,
joka opetti minulle ruotsia kesällä.
Se oli yhtä inhottava kieli kuumalla kuin kylmällä.
Aan päällä oli reikä lämmössä vain pienentynyt.
En saanut soudettua onkivenettäni sen Lipi.
En työnnettyä heinäseipään nappulaa siitä sisään.

   - Selvisitkö ehtolaiskuulustelusta?

En pystynyt sanomaan Einolle, että tuplasin,
koska hän oli tehnyt parhaansa.
Halusin vain harjata Ihanaa ja Helunaa,
joiden pitkät kielet raapivat käsivarsiani.
Sen tehokurssin selvisin arvosanalla laudatur:
olin lopullisesti lehmän koulun laureaatti.

Olavi Joensuu

      Perkuuseen oli lyhyt. Pudotin
hautakiviliikkeen kirjeen laatikkoon.
Talossa oli lattiamatot rullattu
oven pieleen kerälle.

      Pitkän päivän hiertäneet kaulukset
kudottaessa napautettu paikalleen,
vain avonainen neppari oli jäänyt
loimeen odottamaan kiinnipanijaa.
Hijat oli sidottu toisiinsa loimilangoilla.
Penkkiä hiertäneet housut leikattu
ohuiksi suikaleiksi. Pyhäpuku vartosi pussissa
vintin pimeässä komerossa.

Yksinäinen isäntä
oli laittanut itselleen sijan kanalaan.
Talon hän oli vuokrannut Lomarenkaalle,
mutta tuupertunut saunassa häkään.

Kesäasukas pulisteli jo rappusilla.
Pitkät matot keinuivat laineilla.
Jämäkassä paukkeessa hyppivät
Olavin viimeiset jäännökset.

Johannes Pääskynen
Jatkoimme rannan rutakkoon.

      - Sinne vaan, kun on luvattu.

Puntit kastuivat, tikut syttyivät,
kurkku kostui. Silmässä oli vettä.
Juhannusruusu tuoksui sieraimista sisään,
kun tuore vihta hakkasi nuoruutensa
ihon sisälle.

      Keho kupli talven pahan pois.
Pantu olut teki tietä hyville ajatuksille. Täällä
vähäpukeiset ihmiset kokoontuivat
Suomen lipun ympärille.

      Kahluumatkan takana
kannatettiin Eskooteeällää.

Sitä ei muista kukaan; ei Pääskysjussia,
jonka vahva ote puristi yhä taloa.
Miestä, jonka tieto ei ole painunut ruumiin mukana ruohon alle. Osaamisen,
oppimisen nöyrä henki on Welaatan
ainoassa saaressa läsnä.

      Kaikki eteisen ihmiskuvat,
oudot kasvit, ilma ovat Suomesta,

      Euroopasta, kauempaa.

Kansojen sivistystä emme mekään
kykene ryyppäämään kurkusta alas
yhdessä yöttömässä yössä.

      Sitä on niin paljon ihmisessä,

      joka näkee kasvavan maan,
Juuse opetti.

[Alkuluku][Tietokirjat][*Esikoiset*][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]