ISBN 951-0-24266-7, WSOY 2000. Kääntäneet ja toimittaneet Jukka Koskelainen ja Tarja Roinila. Sivut 15, 96, 189-190.

José Lezama Lima (1910-76), Kuuba

Pimeä niitty kutsuu minua

Pimeä niitty kutsuu minua,

sen vakaat ja ihonmyötäiset liinat

kieppuvat minussa, vaipuvat parvekkeellani uneen.

Ne hallitsevat aukeaa, sen hahmoton

alabasterikupoli syntyy uudelleen.

Peilin vesien yllä,

satojen polkujen keskellä lyhyt ääni,

muistini valmistaa yllätyksen:

peura taivaalla, leimahdus, kaste.

Tuntematta niiden kutsua

käyn niitylle verkkaisesti, ylpeänä

astun uuteen, sulaan labyrinttiin.

Siellä näkyvät maineikkaat jäänteet:

sata päätä, kornetteja, tuhat tointa

avaa taivaansa, hiljaisen auringonkukan.

Kummallinen yllätys tällä taivaalla,

jonne askeleet palaavat, tahtoivat tai eivät,

ja äänet kaikuvat sen turpeassa keskuksessa.

Pimeä niitty kulkee ohi.

Välissämme tuuli tai ohut paperi,

tuuli, tämän maagisen kuoleman

haavoittama, yhden ja syrjään sysätyn.

Yksi lintu ja toinen eivät vapise enää.

Alvaro Mutis (s. 1923), Kolumbia

Lyhyt matkaruno

Kun tulit viimeisen vaunun sillalta,

maiseman pako oli sinut lumonnut.

Jos kulkiessasi eukalyptuskatua pitkin

huomasit kuinka juna näytti liukuvan

yrteiltä ja kuumeelta tuoksuvaan katedraaliin;

jos ylläsi on pusero jonka avasit

helteen takia

jättäen rinnat vain osaksi peittoon;

jos juna on jo laskeutunut

kuumiin savanneihin missä ilma

seisoo ja vesi heijastaa kirkkaanvihreää kermaa,

joka paljastaa sen äärimmäisen tyyneyden

ja sen olemisen hyödyttömyyden;

jos uneksit viimeisellä asemalla

kuin kuultavien kiteiden seudulla

missä äänillä on

klinikkojen kerkeä kaiku;

jos olet heittänyt radan varrelle

aamunkoiton hedelmien kuihtuneen kuoren;

jos virtsatessasi jätit punertavalle ratapenkalle

haihtuvan nestevanan jota kiiltomadot hamuavat;

jos matka vain jatkuu päiviä ja viikkoja,

jos kukaan ei puhu sinulle ja

vaunuissa täynnä kauppamiehiä ja pyhiinvaeltajia

sinua kutsutaan maailman kaikilla nimillä,

jos niin on,

en liene odottanut turhaan

kapealla kloroformikamanalla

ja astunen sisään suojanani edes jonkinlainen toivo.

Blanca Varela (s. 1926), Peru

Kesän kaikkein mustimmassa

Sinun kasvojesi vesi

puutarhan nurkassa,

koko kesän pimeimmässä,

laulaa niin kuin kuu.

Aave.

Keskipäivän kauhistus.

Kuolema hymyilee

liljojen korkeudella.

Pienenpienessä lammikossa

jumalan silmä,

hyönteinen kelluu selällään.

Hunaja viheltää sen vatsassa

joka on suven sormelle avoin.

Kaikki laulaa kasvojesi korkeudella

ja ne leijuvat kuin jokin ikuinen valo

yön ja yön välissä.

Suo laulaa,

puut palavat,

ei ole etäisyyttä,

ei ole aikaa.

Kesä tuo kaiken menetetyn,

maailma on tämä tulinen katu

missä kaikki ruusut putoavat ja syntyvät uudestaan,

missä kaksi ruumista riutuu

ikuisesti yhteen kietoutuneina

kesän kaikkein mustimmassa.

Puutarhan nurkassa

kiven alla laulaa kesä.

Kaikkein mustimmassa,

sokeimmassa ja valkeimmassa,

missä kaikki ruusut putoavat,

siellä leijuvat kasvosi,

aave,

keskipäivän kauhistus.

Muualla Verkkoliitteessä:
Aavistuksia rituaalipuvussa -kirjan arvio (18.6.2000)

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][*Käännetyt*][Sarjakuvat][Unohtumattomat]