ISBN 951-0-23624-1, WSOY 2000. Ruotsinkielinen alkuteos Mina tolv politiska år - fragment, minnesbilder, drömmar (2000), suomentanut Leena Vallisaari. Sivut 19-24.

III

Minusta ei koskaan pitänyt tulla ammattipoliitikkoa. Olin ylioppilaaksi tultuani järkisyistä päättänyt lukea lääkäriksi sen sijaan että olisin ruvennut päätoimiseksi kirjailijaksi; en halunnut tehdä työkseni sitä, mikä oli minulle kaikkein rakkainta - kirjallisuus ja kirjoittaminen. Tajusin selvästi, että lääkärin ammatti takaisi tulevaisuudessa työpaikan ja kohtuullisen toimeentulon. Ratkaisuun vaikuttivat ehkä myös vanhempieni odotukset. Isä oli suunnitellut, että minusta tulisi liikemies ja menisin töihin hänen jääkaappifirmaansa; minusta pelkkä ajatuskin oli täysin älytön. Bisnes ei kiinnostanut minua alkuunkaan, ja yleensä tein huonot kaupat, oli sitten kyse vanhan vespan tai moottoripyörän hankkimisesta tai pimeän pullon ostamisesta öiseltä Albertinkadulta. Maksoin liikaa kelvottomasta tavarasta. Sitä paitsi minulla oli etenkin juovuspäissäni outo taipumus lahjoittaa parhaat vaatteeni ja viimeiset työllä ja hiellä hankitut lanttini tuiki tuntemattomille ihmisille.

   Kannoin kroonista syyllisyydentuntoa siitä, että olin ansiottomasti onnekas ja etuoikeutettu. Ehkä halusin lahjoa ympäristöni ja salata aggressiivisuuteni? Ehkä minussa piili pieni tekopyhä Jeesus?

   Vaikka olin jo kouluaikana kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä, tietämättömyyteni politiikasta ja taloudesta oli vielä ylioppilaaksi tullessani mahtava. Varsinaisen yhteiskunnallisen koulutuksen sain Marraskuun liikkeessä, johon osallistuin 60-luvun lopulla aktiivisesti kolme, neljä vuotta, viimeiset kaksi puheenjohtajana. Olin tuolloin työssä Helsingissä Hesperian sairaalassa teho-osastolla, jonne tuotiin itsemurhaa yrittäneet ja kaduilta ja rannoilta löytyneet puoleksi tai kokonaan paleltuneet asunnottomat.

   Oli vuosi 1967. Olin vähän aikaisemmin eronnut ensimmäisestä vaimostani, jolle jäivät kolme lastamme. Päivystin väliaikaisessa yömajassa, jonka olimme saaneet järjestetyksi niitä varten joilla ei ollut mihin talvipakkasia paeta. Siellä tutustuin energiseen ja tuittupäiseen Ritvaan, jonka kanssa muutimme jo parin viikon kuluttua yhteen. Hän luki lakia ja oli Marraskuun liikkeen aktivisteja. Saimme Töölöstä vuokrakaksion, josta sitten tulikin koko liikkeelle jonkinmoinen toimisto ja kokokoontumispaikka.

   Marraskuun liikkeessä opin jotakin meidän yhteiskuntamme syrjäyttämisen ja tukahduttamisen mekanismeista. Näin kuitenkin esimerkkejä myös siitä, että moniin asioihin saattoi vaikuttaa ja niitä muuttaa, kun ryhtyi määrätietoisesti ja optimistisesti toimimaan samanmielisten kanssa. Vierailimme vankiloissa, järjestimme ohjelmailtoja ja keskustelutilaisuuksia vankiloissa, mielisairaaloissa, radiossa ja televisiossa. Pidimme mielenosoituksia ja järjestimme tempauksia kiinnittääksemme huomiota mielenterveyshoidon ja vankeinhoidon ilmeisiin epäkohtiin. Julkaisimme luettelon sadasta mielenterveyshoidon, vankeinhoidon ja asuntopolitiikan vakavimmasta epäkohdasta. Kun kaupungin vankiloissa tapaamiamme vankeja vapautui, toimimme heidän valvojinaan.

   Se oli kiihkeää ja värikästä aikaa. Moni asia tosiaan muuttui, osa niistä meidän painostuksemme vuoksi. Psyykenpotilaiden oikeusturvaa parannettiin ja koko mielenterveyshuolto inhimillistyi. Käsitys psyykkisistä sairauksista suhteellistui ja näkökulma muuttui yhteiskunnalliseksi. Asunnottomille järjestettiin ajan oloon parempia yösijoja ja oma lääkäriasema.

   Kaksi vuotta myöhemmin Ritvan ja minun suhde kariutui. Oli 70-luvun alku. Marraskuun liike oli tehnyt tehtävänsä. Liikkeen aktiivisimmat jäsenet, jotka olivat olleet paljon esillä, kirjoittaneet, keskustelleet, agitoineet ja provosoineet, vedettiin nyt puolueiden ja valtion komiteoiden byrokraattiseen koneistoon. Ulospäin suuntautunut dynaaminen 60-luku vaihtui sekteristiseen ja dogmaattiseen 70-lukuun. Tapasin Katriinan, nykyisen elämänkumppanini.

70- ja 80-luvulla osallistuin kirjallisuuspolitiikkaan. Olin vuosikausia ruotsinkielisen kirjailijaliiton hallituksessa ja viisi vuotta samaisen liiton puheenjohtajana. Muutaman vuoden istuin valtion kirjallisuustoimikunnassa ja kirjastokorvauslautakunnassa. Poliittinen ja kulttuuripoliittinen toiminta ei siis ollut minulle vierasta, kun syksyllä 1986 suostuin Uudenmaan vaalipiirin kansandemokraattien kansanedustajaehdokkaaksi.

   Kansanedustajaa minusta ei suinkaan pitänyt tulla. Lars D. Eriksson, joka pani ehdokkuuteni vireille, vakuutti, ettei valituksi tulemisesta ollut pienintäkään vaaraa. Olin istunut vuosia kirjailijankammiossani kirjoittamassa romaaneja, näytelmiä ja runoja. Halusin ihmisten joukkoon, olin saanut tarpeekseni omaehtoisesta eristyneisyydestä. Vaalikampanjani oli vaatimaton eikä maksanut juuri mitään, mutta hyödyin varmasti siitä, että olin esiintynyt melko usein julkisuudessa sekä kirjailijana että oppositiossa olevana "antipsykiatrina", Laingin, Cooperin ja Franco Basaglian uusien ajatusten kannattajana.

   Koin melkoisen - mutta iloisen - järkytyksen, kun minut sitten valittiinkin, vieläpä varsin selvällä äänten enemmistöllä. Olin 50-vuotias ja halusin vielä kerran kokeilla jotakin uutta, saada lisää tietoa siitä, mitä lainsäädännön labyrinteissä oikein tapahtui. Olin myös utelias näkemään, millaiset kummitukset vallan käytävillä vaanivat.

   Monien niin sanottujen intellektuellien tavoin minäkin yliarvioin omat kykyni ja pidin itseäni ilman muuta pätevänä eduskunnan lainsäädäntötyöhön. Elin sen harhaluulon vallassa, että hallitsin varsin hyvin sekä terveydenhuollon että sosiaalialan kysymykset, koska olin toiminut psykiatrina ja ollut neljännesvuosisadan erilaisissa luottamustehtävissä. Pian paljastui, että olin aloittelija ja varsin rajallisesti perillä terveydenhoito- ja sosiaalialan lainsäädännöstä. Olin kuvitellut itsestäni liikoja.

   Ensimmäisen suuren ahaa-elämyksen koin, kun minulle yhtäkkiä ja hyvin konkreettisesti selvisi, miten monitahoinen oli se suomalainen yhteiskunta, jonka sotien jälkeen olimme rakentaneet. Lainsäädännön ryteikössä menetti helposti suuntavaistonsa, eikä sinne tunkeutunut ainuttakaan valonsädettä neropattien taivaalta. Lyhyesti sanoen: aluksi en käsittänyt juuri mistään mitään! Saatoin lukea sivukaupalla lakitekstiä ilman että ymmärsin - todella ymmärsin! - tekstistä sanaakaan. Kielellisesti lakiteksti oli kaikkea muuta kuin helppotajuista. Etenkin kymmenissä eri käsittelyissä paikatut eläkelait olivat täysin mahdotonta luettavaa. Ne olivat kuin parodia saksan kielestä, niissä oli lukematon määrä sivulauseita, sivulauseiden sivulauseita ja sivulauseiden sivulauseiden sivulauseita, niin ettei lopulta enää muistanut sitäkään, mistä koko laissa oli kysymys.

Olin ollut eduskunnassa vasta muutaman viikon, kun Tarja Halonen ennen täysistunnon alkua tuli istuntosalissa luokseni, halasi minua ja sanoi: Tervetuloa, Claes. Sinulle varmasti valkenee pian, että vasemmistossa oli pulaa kahdesta s:stä: sosialismista ja seksistä! Ja sitten hän heläytti iloisen naurunsa. Siitä lähtien olemme olleet ystäviä, ja yhteistyö hänen kanssaan sujui aina helposti ja luontevasti myös myöhemmin, kun meillä kummallakin oli ministerinsalkku Lipposen ensimmäisessä sateenkaarihallituksessa.

   Varsin pian eduskuntaan valituksi tultuani minulle oli siis selvinnyt, etteivät tietoni ja valmiuteni suinkaan riittäneet lainsäädäntötyöhön, joka kysyi paljon nippelitietoa ja lakien käytännön vaikutusten konkreettista tuntemusta. Ja vaati lisäksi - eikä suinkaan vähiten - niissä olevien porsaanreikien tuntemista. Verkossa, jonka läpi aikaisemmin olin tarkastellut maailmaa, oli yksinkertaisesti liian suuret silmät. Nyt tarvittiin paljon tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa tietämystä.

   Sen opin ensimmäiseksi, ja se muutti yhdellä iskulla käsitykseni sekä eduskuntatyöstä että kansanedustajien työstä ja pätevyydestä. Eduskunnassa oli paljon pystyviä ihmisiä, jotka usein uurastivat julkisuuden hälyn tavoittamattomissa. Kunnioitukseni tavallista kansanedustajaa kohtaan kasvoi.

Muualla Verkkoliitteessä:
Claes Anderssonin muistelmien arvio (4.11.2000)

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][*Käännetyt*][Sarjakuvat][Unohtumattomat]