Theognis
Megaralainen Theognis (500-luku eKr.) oli konservatiivisen
mietelmärunouden edustaja. Keskellä yhteiskunnallista
kuohuntaa hän puolusti vanhaa valtaa, rikkaita maanomistajasukuja,
ja joutui lopulta katkeraan maanpakoon. Jälkipolville
on säilynyt noin 1400 säkeen kokoelma, Theognidea,
josta ehkä noin puolet on Theogniin omaa tuotantoa, jossa
hän tyypillisesti antaa elämänohjeita poikarakastetulleen
Kyrnokselle. Muu aineisto on lähinnä tuntemattomiksi
jääneiden runoilijoiden symposiastista runoutta.
Useimmat tämän valikoiman runot eivät todennäköisesti
ole peräisin Theogniilta, mutta yksittäisen runon
kohdalla rajanveto on vaikeaa.
Jos rakastat minua,
jos
olet sydämessäsi uskollinen,
älä puhu hempeitä sanoja
kun
mielessäsi on joku toinen.
Valitse:
joko
puhdas ja aito rakkaus
tai ero ja ilmiriita
Petollista kieltä en siedä, Kyrnos,
valehtelija on vihamies,
ystävä ei milloinkaan.
• • •
Meleagros
Syyrian Gadarassa syntynyt Meleagros (n. 140-70 eKr.) eli
Tyroksessa ja vetäytyi vanhuudenpäivillään
Kosille. Erityisesti hänet tunnetaan varhaisimman tunnetun
epigrammiantologian, Stefanoksen (´seppele´),
kokoajana, joka oli Kreikkalaisen antologian tärkein
yksittäinen lähde ja esikuva. Meleagroksen antologiaan
sisältyi epigrammeja varhaisesta klassisesta ajasta
hänen omaan aikaansa ja mikä parasta, n. 130 hänen
omaa runoaan, joiden aiheena on lähes yksinomaan rakkaus.
Antologian toimitustyön ansiosta Meleagros hallitsee
välineensä täydellisesti, hän kirjoittaa
taitavasti eri tyylilajeja vaihdellen ja usein suurella
tunteella. On ehkä syyrialaisen syntyperän ansiota,
että muusta aikakautensa rakkausrunoudesta poiketen
Meleagros on romantikko, hän uskaltaa kirjoittaa myös
aidosti intohimoisia runoja. Meleagros ei kuitenkaan tyytynyt
yhteen rakastettuun, vaan osoitti runonsa sukupuoleen katsomatta
Heliodoralle, Myiskokselle ja Zenofilalle sekä lukuisalle
joukolle satunnaisempia tuttavuuksia.
Kadonnut: Eros
Lensi pois varhain tänä aamuna,
jäi vain kylmä sänky
Tuntomerkit:
siivekäs, vikkelä, peloton,
koko ajan lörpöttää ja virnuilee
ja nauraa silmät kyynelissä.
Isästä ei tietoa, ilma, maa ja taivas
kiistävät osallisuuden.
Aseistettu ja vaarallinen.
Tavattaessa varottava
ettei sydän jää sen satimeen.
Siinä paha missä mainitaan! Omassa pesässään!
Pikku jousumies, näen kyllä missä piileskelet:
Zenofilan silmissä!
• • •
Markos Argentarios
Markos Argentarios (1. vuosisata jKr.) on mahdollisesti
sama henkilö kuin Senecan mainitsema teräväkielinen
kreikkalainen reetori. Yhdessä Filodemoksen kanssa
hän on Filippoksen kokoaman antologian taitavimpia
runoilijoita, ja häneltä on säilynyt 36 nokkelaa
epigrammia. Hänen runoudelleen on tyypillistä
hyväntahtoinen ironia ja hän on saanut runsaasti
vaikutteita aleksandrialaisesta runoudesta, varsinkin Meleagrokselta.
Se ei ole rakkautta
että uskoo vain silmiään
ja himoaa sellaista
jolla on hyvät muodot.
Se on rakkautta
jos hullaantuu ja on kuin pistoksissa
kun näkee jonkun ruman.
Silloin palaa tosi liekki.
• • •
Sulpicia
Roomalaisen kirjallisuuden klassiselta kaudelta ei ole säilynyt
muita naiskirjailijoiden runoja kuin tähän kokoelmaan
otetut, Sulpician nuorena kirjoittamat kuusi elegiaa. Sulpicia
oli ensimmäisellä vuosisadalla eKr. elänyt
oppinut nainen, jonka elinvuosia ei tunneta ja joka kuului
merkittävään roomalaiseen poliitikkosukuun
(isä oli poliitikko Servius Sulpicius Rufus, maineikas
juristi, Ciceron ystävä, ja eno oli Marcus Valerius
Messalla Corvinus, Augustuksen ystävä).
Sulpician säilyneet kuusi runoa ovat
toisiinsa liittyvä kokonaisuus, kuusi kohtausta eräästä
rakkaustarinasta. Runon rakastavaiset ovat Sulpicia ja Cerinthukseksi
kutsuttu nuori mies, josta emme tiedä, onko kyseessä
joku todellinen, salanimeen mahdollisesti kätketty
henkilö. Kyseessä on siis eräänlainen
Cerinthus-sarja, jonka ensimmäinen ja viimeinen runo
kytkeytyvät toisiinsa ikään kuin kehäksi,
rakkauden pyöräksi. Runot ovat näennäisen
keveitä, vailla sitä mytologisten viittausten
painolastia, jolla runoilijoilla on ollut tapana osoittaa
oppineisuuttaan. Sulpician runojen minä puhuu suoraan
ja kainostelematta, tietäen tarkkaan ja ehdottoman
jyrkästi mitä haluaa ja mitä ei, eläen
vain tätä hetkeä ja tuoden vakuuttavasti
esille juuri tämänhetkiset tunteet. Hänen
runoissaan puhuu elämä itse.
Hyvä niin ettet piittaa
että sallit vapauksia itsellesi
etkä tunteistani huoli
enpähän enää sorru typeryyksiin
Pidä vain se naikkosesi
pukeutuukin kuin naikkonen
ja sopii sinulle paremmin kuin Sulpicia, Serviuksen tytär
Suvussa onkin jo ehditty murehtia
että aion naida alempaan säätyyn.
• • •
Martialis
Marcus Valerius Martialiksen elämästä tiedämme
vain sen, mitä on pääteltävissä
hänen runoistaan. Hän syntyi noin vuonna 40 jKr.
Bilbiliksessä, Hispaniassa (nyk. Espanja), loi runoilijanuran
Roomassa ja palasi sitten synnyinkaupunkiinsa Bilbilikseen,
jossa kuoli pian vuoden 100 jälkeen. Martiliaksen kirjat
koostuvat lyhyistä, vaihtelevin mitoin kirjoitetuista
runoista. Hän kirjoitti onnittelurunoja, rahankerjuurunoja,
muistorunoja, kiitosrunoja, pilkkarunoja, ystävyysrunoja,
lahjarunoja, ylistysrunoja sekä runoja Colosseumilla
järjestetyistä näytännöistä.
Hänen esikuvansa oli Catullus, jonka hän sitten
ylittää ainakin runojensa ronskiudessa ja jolle
hän pärjää hyvin myös säkeiden
taituruudessa. Varsinkin hänen epigramminsa ovat ihailtavan
tiiviitä ja taidokkaita, ja usein niissä on henkilökohtaisuuksiin
menevä mietelmä terävine loppuhuipennuksineen.
Häneltä on kieltämättä vaikea löytää
herkkiä runoja, sillä valtaosa hänen runoistaan
ja lahjakkaan ja terävä-älyisen satiirikon
piristävän pistäviä pilkkarunoja.
Tähän kokoelmaan valitut Martiliaksen
rakkausaiheiset runot antanevat kuvan machomaisesti kukkoilevasta
runoilijasta, jonka esineellistävä asenne naisiin
ja miehiin tekee hänestä suorastaan säälittävän.
On syytä kuitenkin muistaa, että valtaosa hänen
runoistaan on sellaisia, joiden tarkoitus on naurattaa,
mutta emme tiedä tarkalleen, millainen narri milloinkin
on äänessä. On lukijan epäkiitollinen
tehtävä päättää, milloin runossa
pilkan kohteena on se josta puhutaan, milloin se jolle puhutaan,
milloin se joka puhuu.
Filainis on melkoinen lesbonroikale,
poikia panee perseeseen ja yksitoista
tyttöä päivässä höylää
ahnaammin
kuin hanakka ukkomies, pelaa palloa
pelkässä lannevaatteessa, hiekasta keltaisena,
muhkeilla lihaksillaan nostelee jopa voimailijoille
raskaita painoja, ja öljytyn valmentajan piiskatessa
hän painii kentän pölyssä yltä
päältä,
ei syö illallista, ei edes käy pöytään,
ennen kuin on seitsemän korttelin verran
juonut viiniä, lisää ottaa kunhan ensin
ahmii lihakimpaleita kuusitoista.
Sitten maistuu seksi, mutta kyrpää
hän ei ime, se muka ei ole miehekästä,
vaan pilluja ahmii. Filainis, suokoot
jumalat sinun pitää uskosi
että vitun nuoleminen on miehekästä.
