ISBN 951-20-5623-2, Gummerus 2000. Englanninkielinen alkuteos The Salaryman´s wife, suomentanut Titta Leppämäki. Sivut 207-211.

Luku 16

Kun puhelin soi jossakin yön ja aamun välisessä tunnelissa, se herätti minut hirvittävästä unesta, jossa herra Nakamurasta oli tullut esimieheni Nichiyulla ja Hughista oppilaani. Me kolme seisoskelimme luokkahuoneessa, joka oli täynnä jättiläiskokoisia mantelitikkuja, joiden tiesin romahtavan, mikäli joku meistä liikahtaisi.

   Usvan keskellä hapuilin puhelinta. "Moshirnoshi?"

   "Pahoittelen, Shimura-san. Täällä on Okuhara.

   Napsautin päälle vanhan tinalyhdyn, jonka olin sähköistänyt käyttökelpoiseksi, ja vilkaisin Seiko-herätyskelloa. Se näytti neljännestä yli kahta.

   "Soitan Mayumi Yogetsusta", poliisipäällikkö ilmoitti lyhyesti.

   "Siitä majatalonpitäjästäkö? Jos kysymys on siitä revenneestä shoji-paperista, niin olen kyllä halukas korvaamaan sen."

   "Ei ole. Rouva Yogetsu kuoli illalla ambulanssiin pudottuaan kello yhdeltätoista lähistöllänne olevalla Minami-Senjun rautatieasemalla."

   Pidättelin hengitystäni Okuharan jatkaessa. Veturinkuljettaja oli ollut kääntymässä etelään menevien junien laituriin ja pannut merkille laiturilla yksinään odottelevan keski-ikäisen naisen. Silloin varjoista oli rynnännyt toinen henkilö ja tönäissyt naisen raiteille. Kuljettaja jonka aikomuksena oli ollut pysäyttää juna ennalta sovittuun kohtaan, kauas laiturin toiseen päähän, ei mahtanut mitään vaan ajoi rouva Yogetsun yli. Kun juna sitten lopulta pysähtyi ja ovet avautuivat, se henkilö joka hänet oli raiteille työntänyt, oli kadonnut."

   "Siitä te ette voi syyttää Hughia."

   "En todellakaan. Hän vietti illan kävellen sellissään ympyrää ja valittaen, että meidän pitäisi palauttaa hänen kannettava tietokoneensa! Shunura-san, soittoni koskee teidän roolianne tapauksen suhteen."

   "Minun rooliani? En ymmärrä."

   "Kuolleelle kuulunut käsilaukku oli rusentunut litteäksi. Löysimme kuitenkin sisältä paperinpalasen, jossa oli teidän osoitteenne ja puhelinnumeronne."

   "Voi ei." Muistin viimeisen puheluni majataloon. Herra Yogetsu oli sanonut, että hänen vaimonsa halusi puhua kanssani, mutta minä olin nopeasti lopettanut puhelun.

   "Mihin aikaan tulitte illalla töistä kotiin? Voiko joku todistaa, missä te olitte?"

   "Lähdin uudelleen ulos." Änkytin jotakin päivällisestä Trader Vicissä iloiten siitä, että Joe oli marssittanut minut ja rouva Chapmanin niin monien ihmisten eteen. Hän oli välttämättä halunnut lähettää meidät taksilla kotiin; kuljettaja kyllä muistaisi meidät. Mutta Joelle poliisipäällikön ahdistelu tulisi olemaan koko lailla ikävä seuraus illasta. "Olkaa ystävällinen ja odottakaa aamuun ennen kuin soitatte seuralaiselleni. Olen varma että hän nukkuu parhaillaan -"

   "Tarkoitatteko että odottaisin kunnes te ehditte varoittaa häntä? Haluan hänen nimensä heti, jotta voin laittaa Tokion englantia puhuvan konstaapelin asialle."

   Poliisipäällikkö Okuharan lopetettua puhelun istuin hetken yrittäen sulatella tilannetta. Ironista kyllä minun ei olisi kannattanut kiirehtiä pois Shiroyamasta; vaikutti siltä että kuolema oli seurannut minua. Enää en voinut muuta kuin yrittää miettiä pääni puhki, mitä asiaa rouva Yogetsulla oli mahtanut olla minulle.

   Herra Yogetsu saattaisi tietää. Valitsin Minshuku Yogetsun numeron ja harjoittelin mielessäni kysymystäni. Puhelimeen vastasi poliisi, joten suljin luurin.

   Puhelin soi uudelleen, ja Richard ilmaisi seinän toiselta puolelta tyytymättömän vastalauseensa. Nostin luurin arvellen sen olevan jälleen Okuhara. Mutta kuulinkin jonkun sanovan niiskutusten keskeltä oman nimeni. Useamman kerran yritettyäni sain selville, että siellä oli Mariko Ozawa. Ilmeisesti tämä oli päättänyt hyödyntää minulta saamaansa käyntikorttia.

   Rei-san? Tarvitsen sinua", hän uikutti.

   "Mikä hätänä?" kysyin pahojen aavistusten vallassa.

   "Joku - joku yrittää tappaa minut."

   "Mitäh?" Kiedoin peitot ympärilleni. Huoneen lämpötila tuntui laskeneen rajusti.

   "Joku kävi minuun käsiksi baarin edessä. Hän laittoi päähäni pienen säkin tai jotain ja alkoi kuristaa minua. Jos baarin ovimies ei olisi sattunut tulemaan ulos, olisin kuollut."

   Erilaiset selitykset pyörivät päässäni, mutta pakottauduin rauhalliseksi ja kysyin, missä hän oli, Hän ilmoitti olevansa Naritassa, Tokion koillispuolella olevassa suurkaupungissa, joka tunnettiin lähinnä lentokentästään.

   "Oletko aikeissa lentää jonnekin?" minä kysyin.

   "Olen. Sen takia soitinkin, kysyäkseni voisitko lainata passia ja vähän rahaa."

   "Mariko, me emme muistuta toisiamme vähääkään ja ihmiset, joilla on amerikkalainen passi, puhuvat yleensä englantia. Ja mitä rahaan tulee, niin en usko että tienaan puoliakaan siitä mitä sinä!"

   "Tiedän, mutta vaikutat ihmiseltä joka säästää." "Säälittävän vähän. Kerropa missä sinä olet nyt."

   Näin mielessäni kauhukuvan hänestä nojailemassa puhelinkoppiin jonkin syrjäisen ja suljetun aseman edessä.

   "Violet Venuksessa."

   "Anteeksi missä?"

   "Tämä on rakkaushotelli. Olen täällä koska täällä on halpaa eikä täällä tarvitse ilmoittaa nimeään."

   "Kerropa mitä tarkalleen ottaen tapahtui." Vedin luurin peittojen alle varjellakseni vielä jäljellä oleva lämpöä.

   "Tasan kahdeksalta lähdin klubilta hakemaan litran kermaa valkovenäläisiä varten." Meni hetki eri nen kuin tajusin, että hän tarkoitti juomia eikä ihmisiä. "Takaovella oli joku odottamassa. Astuin ovesta ulos, ja hän kävi minuun käsiksi ja kietoi jotakin valkoista pääni ympärille. Pyörähdin ympäri iskeäkseni häntä munille, mutta hän alkoi kuristaa minua. Pitkä värisevä huokaus. "Silloin ovimiehemme avasi takaoven. Se tyyppi viskasi minut maahan ja katosi."

   "Ehditkö nähdä hänet kunnolla?"

   " Sanoinhan että hän oli takanani."

   "Entä se ulosheittäjä?"

   "Ei hän pystynyt näkemään kulman taakse, sinne missä me olimme."

   Ounastellen ikävää vastausta kysäisin: "Mitä poliisi sanoi siitä?"

   "En soittanut poliisille. Kikin mukaan on sitä parempi mitä vähemmän olemme tekemisissä poliisin kanssa. Jokin aika sitten meillä oli ongelmia anniskelulupien kanssa."

   "Mutta joku ajaa sinua takaa. Et voi riskeerata elämääsi sen takia että mama-sanillasi on ongelmia virkavallan kanssa!"

   "En aio enää palata sinne." Hän nyyhkytti taas. "En vaikka Kiki kyllä luultavasti laittaa ystävänsä etsimään minua."

   Kikin elinkeinon huomioon ottaen tämän ystävät olivat todennäköisesti rikollisia. Ymmärsin hyvin minkä takia Mariko ei halunnut kenenkään löytävän itseään.

   "Oli erittäin urhea ja älykäs teko lähteä tänään baarista", sanoin yrittäen saada itseni vakuuttuneeksi siitä. "Tulen hakemaan sinut heti kun junat alkavat kulkea. Ja sovitaanko, ettet murehdi mitään? Tästä lähtien me olemme yhdessä."

Muualla Verkkoliitteessä:
Rei Shimuran ensimmäinen tapaus -kirjan arvio (2.7.2000)

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][*Käännetyt*][Sarjakuvat][Unohtumattomat]