Viisitoista Elvistä
Yleisöystävällisesti pukeutunut nahkahameinen
nainen katsoi Varesta pitkään. Sitten hän kuitenkin
ilmeisesti päätteli, että Jussi ei ollut varsinaisia
rahamiehiä, sillä hän käänsi katseensa
toisaalle.
Vares nosti kyypparille etusormensa.
"Yksi Talonmiehen vapaapäivä,
kiitos."
"Jaa . . ." juomanlaskija vilkaisi
Varesta alta kulmiensa ja painui tekemään työtä
käskettyä. Ammattipokka piti, mutta se ei kertonut
aivan kaikkea kyypparin ajatuksista. Nämä junttimaiset
asiakkaat ja niiden aina yhtä helvetin vitsikkäät
itsenimetyt drinkit!
Jussi Vares unohtui tuijottamaan ohitseen
hiihtelevän yleisöystävällisen nahkahametta,
joka oli niin kireä, että aika monella miehellä
teki taatusti häijyä - jopa ilman sen suurempia
eläinsuojelullisia motiiveja.
Paikka oli Lahden kaupungin keskustassa
sijaitsevan hotellin aulabaari ja Jussi Vares oli työmatkalla
keskellä hiihdon MM-kisoja. Odotellessaan paukkuaan hän
kaatoi lopun Karhun lasiinsa ja teki tilaa äänekkäälle
ryhmälle arviolta 18-vuotiaita norjalaispaitoihin sonnustautuneita
MM-kisaturisteja, jotka olivat olemuksestaan ja esiintymisestään
päätellen kotoisin Kauniaisista.
Nulkit pitivät pahaa ääntä.
Sitten yksi porukasta keksi, että nytpä ei jätkät
tilatakaan mitään trendikästä Coronaa.
Tilataanpa kuulkaa Karhua. Kuten tuo pappakin tuossa noin.
Siis kun kerta ollaan täällä landella irrottelemassa.
Varekselta vei melkein sekunnin tajuta,
että sana pappa viittasi häneen. Jussi rypisti kulmiaan
ja aikoi jo huomauttaa asiasta kohtuullisen kovaäänisesti,
mutta järki kuitenkin voitti.
Vares tiesi, ettei mikään ole
vaarallisempaa kuin joutua Karhun ja pennun väliin.
Vares sai paukun eteensä ja ehti juuri
maistaa ensimmäisen pikku siivun jallustaan, kun kuuli
olkapäänsä takaa kummastuneen äännähdyksen.
Hän vilkaisi sivulleen ja näki suureksi hämmästyksekseen,
että hänen vierellään seisoi kovinkin
tuttu turkulainen laiheliini.
"Perkele! Itse Kyypakkaus!" "No
päivää."
"Jumalat kanssasi, Vares. Mitä
sinä täällä?" Kyypakkauksen naama
vääntyi tuttuun vinoon virneeseen.
"Samaa voisi kyllä kysyä
sinulta. Minä en tiennytkään, että sinä
olet näin suuri murtomaahiihdon ystävä."
Vares ojensi miehelle kouransa. "Että olet lähtenyt
oikeen paikan päälle MM-kisoihin."
"Mulla on pikkupoikana ollu Mäntyrannan
kuva seinällä. Linnassa kuvat hiukan vaihtuivat.
Kakolassa mulla oli helvetin tyylikäs Katariina Wittin
värikuva. Oikeen posterikokoa. Siinä oli olympialaisten
vapaaohjelman loppuliuku, silleen tosi taiteellisesti. Toinen
jalka ylös nostettuna. Kuvakulma takaviistosta."
Kyypakkaus yskäisi merkitsevästi nyrkkiinsä.
"Joo. Että olenhan minä suuri urheilun ystävä.
Mutta en mä nyt täällä ihan pelkästään
kisaturistina heilu. Eräänlaisella työkeikalla
ollaan, you know . . ."
"Jaa . . . sitten minä en kysele
yksityiskohtia. Parempi etten tiiä herran työkeikoista
sen enempää."
Kyypakkaus iski silmää ja kohotti
lasinsa.
Jussi Vares ja Kyypakkaus olivat hiukan
eripariset kaverukset. Kyypakkaus oli kerran pelastanut Jussin
hengen, mutta miehellä oli synkkä historia. Hänen
käsivarsiaan koristivat sinimustat, käärmemäiset
sahalaitatatuoinnit, jotka olivat peräisin erinäisistä
valtiovallan umpitiilisistä ateljeista.
Kyypakkaus karautti uudestaan kurkkuaan.
"Ei tässä mitään
sen kummempia. Tämä on ny ihan vaan tämmöinen
rutiinikeikka. Kuriiripostia . . . heh . . . oikeestaan mä
olen vähän niinku Tsaarin kuriiri." Kyypakkaus
hieraisi ovelan näköisenä nenänpieltään.
"Siis tää on semmonen juttu, että mä
poikkesin ihan pikaisesti Hesassa, kävin noutamassa yhden
paketin, jonka mä nyt sitten poikkeen pudottamassa tänne
eräälle tyypille. Piis of keik."
"Kenelle teet hommia?" Vares päätti
kuitenkin kysäistä.
"Kenelle kulloinkin." Kyypakkaus kohautti harteitaan.
"Mutta mitäs mies itte? Millä asioilla? Meekkö
oikeen paikan päälle tsekkaamaan kun Ahonen ottaa
isosta mäestä kultaa?"
"Sitäkin. Mutta kyllä minäkin
olen oikeastaan leipäreissulla. Isompi lauma varsinaisia
pässejä vartioitavana. Käy työstä."
Tyytymättömyyden pikku juonne ilmestyi Vareksen
suupieliin.
"Älä vaan sano, että
oot joutunut kyttäämään noita pilvee polttelevia
lumilautahemmoja, jotka määkii tossa kuin viimestä
päivää?" Kyypakkaus vilkaisi merkitsevästi
tiskin äärellä riehuvien Kauniaisten kakaroiden
suuntaan.
"No en sentään. Mutta jotain
melkein vielä pahempaa", Vares huokasi raskaasti.
"Tätäpä et ihan heti
usko, mutta minä olen liikkeellä jonkinmoisena peräänkatsojana
ja turvamiehenä viidelletoista Elvikselle."
"Siis näille TV:stä tutuille
Amerikan ihmeille? Niille Brylcreemi-häiskille?"
Kyypakkaus nielaisi ällistyneenä, kun Vares nyökkäsi.
"Sä siis tosiaan vahdit niitä naurettavia kolmen
taalan sekunda-Elviksiä."
"Sama porukka, joo. Arvaa vaan, kuinka
paljon olen viime päivien aikana joutunut ajelemaan tilatakseilla
pitkin Suomen lähiöitä, kun on pitänyt
koota sitä laumaa esiintymisvahvuuteen kaiken maailman
pensaskerttujen ja keltasirkkojen pesäkoloista. Hermot
menee!"
"Mutta . . . mutta . . ." Kyypakkaus
ei voinut olla purskahtamatta nauruun. "Nehän on
ihan perseestä reväistyjä jätkiä,
miten niillä voi muka käydä flaksi?"
"Ai miten?" Vares naurahti koleasti.
"Hitto vie. Kyllä vaan käy. Sen verran olen
Suki-Sukia näille Elviksille viime aikoina R-kioskeilta
kantanut, että tiedän kyllä mistä puhun.
Kyllä näille herroille kuksi käy."
"Käsittämätöntä."
"No on. Vitsikkäästä
mainoskampanjasta piti olla kyse." Vares pyöritteli
päätään. Herra Ainasojan idea oli rahdata
jenkeistä tänne parikymmentä kaikkein halvinta,
lihavinta ja surkeinta Elvis-jäljitelmää, mutta
nehän meneekin perkele täällä täydestä!
Siinä on kuule jo aika monelta suomalaiselta avo- ja
aviomieheltä hymyt hyytyneet."
"Mystinen olet, nainen." Kyypakkaus
huoahti. "Mutta mitä ihmettä te nyt sitten
oikein ootte porukalla tehneet? Te siis ootte vaan kiertäneet
pitkin poikin Suomenmaata, niin kuin markkinoimassa tätä
uutta kännykkäliikeketjua? Vai oonks mä ymmärtänyt
oikeen?"
"Oulu, Kuopio, Pori, Turku, Vaasa,
kolme päivää Hesassa, ja sitten Hämeenlinna,
Tampere, Jyväskylä. Ja grande finaalina nää
Lahden MM-kisat." Vares luetteli. "On tämä
työstä käynyt. Arvaa, onko niissä ollut
vahtimista. Jokainen Elvis on kuin ei olisi elämässään
naista nähny. Onneksi porukassa on sentään
yksi luottojehu. Tämä ystäväni George,
Minnesotasta. Siitä ei ole tarvinnut huolehtia."
"Ai yks edes hillitsee himonsa, vai?"
Kyypakkaus nyökytteli.
"Enpä sanoisi just niinkään.
Georgen elämän suuri ongelma on, että Janne
Ahonen käyttää hypätessään sitä
koko kauneutensa peittävää maskia naamallaan.
George-raasu menee joka yö pehkuihin Jannen valokuvan
kanssa. On rakastanut Jannea kuulemma kaukaa, salaa ja erittäin
kovaa jo neljä tai viisi vuotta. Mutta George ei siis
todellakaan juokse hameiden perässä. Siitä
miehelle pinnat. Edes siinä suhteessa on raidat kohdallaan
sen hiipparin tiikerikakussa."
"Vai että sellaisia faneja . .
." Kyypakkaus naureskeli. Ei ole kuitenkaan sukunimeltään
Michael tää George Minnesotasta?"
"Ei sentään. Minnesotan Ykä.
Se on sukunimeltään Malmsten. Minnesotan ruotsalaissiirtolaisten
sukujuurta. Agentin esitteessä luki Ykän kohdalla,
että hän on ulkoiselta habitukseltaan ilmiselvä
Las Vegasin kauden hiipuva ja traaginen Elvis, mutta syvällä
sisimmässään George on vieläkin kuin se
gospel-laulajan uraansa aloitteleva nuori poikanen Syvästä
Etelästä."
"Mielenkiintoista. Kerran kuoripoika,
aina kuoripoika." Kyypakkaus hymähti itsekseen,
pani tupakan palamaan ja vilkuili mietteliäänä
hotellin aulassa parveilevaa kansainvälistä turistimassaa.
"Onpa muuten jännää,
että sinä Jussi olet nyt Ainasojan vempulan palkkalistoilla.
Mistä tämä Ainasoja keksi palkata just sut?
Ootteko te vanhoja tuttuja ennestään?"
"Emme välttämättä.
Sattumallakin saattoi olla sormensa pelissä. En nyt oikein
muista keksikö herra viihdemanageri minun numeroni Keltaisilta
sivuilta, vai mistä löysi . . ." Jussi Vares
raapi mietteliäänä hiusrajaansa ja vilkuili
hieman poissaolevan näköisenä jonnekin sivummalle.
Todellisuudessa Vareksen palkkaamisesta
oli päättänyt Per-Jonathan Ainasojan vaimo,
Anneli-rouva, joka oli yrityksen perustajan ainoana perillisenä
ohjelmatoimiston todellinen omistaja.
