Ote kertomuksesta Opetuslapsi
Pojat istuvat upottavalla sohvalla katsellen kunnioittavasti
öljyvärimaalauksia. Ne ovatkin hämmästyttäviä.
Isoimmassa on kuvattu unenomainen maisema ja palatsi, joka
ei ole kiinalaista tyyliä sen enempää kuin
intialaistakaan mutta jotain vierasta kuitenkin. Yksityiskohtien
pikkutarkkaan kuvaamiseen on nähty paljon vaivaa. Toinen
maalaus puolestaan on hutaistu muutamalla tökeröllä
vedolla. Se esittää rantaa, jolla kulkee pitkähelmaisia
tyyppejä. Yksi mieshahmo istuu onkimassa kuun paisteessa.
Kolmas työ on suttuinen hiilipiirustus, sivukuva erittäin
ruman, pystynokkaisen ja ulkonevahampaisen naisen päästä.
Maalausten värit hehkuvat turkoosia,
oranssia ja keltaista. Keittiössä näyttää
olevan vielä enemmän töitä ja varmaan
niitä on muissakin huoneissa. Niiden tekijä todellakin
haluaa, että jokainen vieras näkee ne ja reagoi.
Luultavasti hän pitää itseään maailman
parhaana maalarina.
Muuten olohuone on järkyttävän
paljas ja katettu huonokuntoisella kokolattiamatolla. Voi
kuvitella, että sen alla on homevaurioita ja entisten
asukkaiden aikaisia virtsatahroja. Raskaat samettiverhot on
vedetty kiinni. Seinää vasten tuetun kolmijalkaisen
lipaston päällä on linnunsulista ja luista
kyhätty taiderakennelma, joka levittää mätää
hajuaan. Hippi, joka päästi heidät sisään,
istuu keittiön pöydän ääressä
käärimässä sätkää. Kaikkein
yllättävintä arkipäiväisyydessään
on Vesan mielestä se, että radio on auki. Nyt sieltä
tulee joku rock-biisi, joka on yhtä vanha kuin kokolattiamatto.
Kuuluu kohahdus kun pönttö vedetään.
Saasta astuu vessasta naisten ohut aamutakki päällään.
Pojat siirtelevät hermostuneesti sandaalijalkojaan ja
nojaavat eteenpäin. Tukeva ruho romahtaa nojatuoliin.
Käsi kaivaa aamutakin taskusta tupakat ja pistää
palamaan. Aamutakin etumus on sen verran auennut, että
rintaan tatuoitu paksuilla renkailla ympyröity goottilainen
risti näkyy, samoin matalalla roikkuvat kivekset ja kurttuinen
muna, joista lähtevän makean epäpuhtauden hajun
voi tuntea. Ristin tatuointi on yhtä tökeröä
työtä kuin maalauksetkin, mutta Vesan mielestä
se on juuri sen takia hieno ja vakuuttava. Ei kai Kristian
Saasta kävisi ottamassa tatskaa jonkun motoristin liikkeessä.
Hippi alkaa julistaa keittiöstä.
- Krisu on älykkäin ihminen jonka
mä tiedän. Se on käyny 40. tasolla ja tavannu
Buddhan, Jeesuksen ja Zarathustran. Jonain päivänä
se menee vielä Suuren Syvyyden yli ja siitä tulee
yks Johtajista. Siis yksi Suurista Johtajista. Tajuuttekste
mitä mä puhun? Vittu, mä oon kävelly avojaloin
läpi Euroopan, Turkin ja Lähi-idän aina Intiaan
asti. Mä oon nähny monia tyyppejä, jotka on
omasta mielestään ollu jotain. Mutta Krisuun verrattuna
ne on ollu pelkkiä silmänkääntäjiä
tai aloittelijoita. Tajuuttekste? Nyt teidän edessänne
istuu mies, joka on hyvin lähellä sitä mitä
Jeesus oli. Nyt. Tänä päivänä.
Saasta heilauttaa väsyneesti kädellään.
- Ennen kuin aletaan mihinkään,
niin mä kysyn teiltä vain yhden kysymyksen. Oletteko
valmiit vastaamaan siihen kysymykseen?
Hänen äänensä on korkea
ja hieman pihisevä. Pojat nyökkäävät
varovasti.
- Te olette siis valmiita vastaamaan ja
niin ollen olette valmiit myös kantamaan vastauksenne
seuraukset eli toiminnallanne todistamaan vastauksenne paikkansapitävyyden?
Pojat nyökkäävät jälleen.
- Kysymys kuuluu oletteko leijonia vai koiria?
Pojat liikahtelevat epävarmoina upottavalla
sohvalla.
- Oletteko leijonia vai koiria? Vastatkaa,
sanoo hippikin keittiöstä.
Saasta tuijottaa heitä tylsistyneesti.
- Me haluttais olla leijonia, Vesa sanoo
hiljaa.
- Me haluttais olla leijonia, Saasta toistaa.
- No, siitä täytyy ottaa siis selvä. Alkajaisiksi
voitte siivota vessan.
Saasta nousee heidän eteensä valtavana.
Isonpuoleinen maha roikkuu ohuessa aamutakissa ja hän
hengittää niin kuin lihavat miehet, joita maa vetää
puoleensa raskaammin kuin laihoja.
Hän tarttuu Vesan rastakiharoihin ja kiskaisee hänet
ylös sohvalta. Lauri seuraa perässä kun he
menevät vessaan, joka on pieni, likainen vanhan talon
paskahuusi, hyvä jos yksi ihminen sinne mahtuu. Saasta
työntää heidät molemmat sisään.
- Nuolkaa.
Hän nappaa vessapaperirullan ja tahraisen
käsipyyhkeen pois ettei niitä voi käyttää
ja työntää oven kiinni. Pojat seisovat kuin
sillit purkissa. Putket korisevat. Vanha paska haisee.
- Täällä loppuu ilma, Lauri
sanoo hiljaa. Oven ulkopuolelta kuuluu jotain puhetta. Vesa
avaa lukon oikein hiljaa ja kurkistaa ovenraosta: Saasta on
kadonnut, mutta hippi kuljeskelee keittiössä.
- Meinaatsä ruveta nuolemaan? Lauri
kysyy. Pöntössä on kellertävä vana
ja tahmeat reunat. Lattialla näkyy häpykarvoja sekä
nurkkalistoihin juuttunutta töhnää, jota ei
varmaan ikinä ole pesty. - Mä en ala.
- No mene sitten pois, Vesa kuiskaa.
Lauri vinkaisee hiljaa, he ovat sentään
olleet parhaat kaverit. Ovi käy. Hän on todellakin
mennyt. Vesa kostuttaa paidanhihansa ja yrittää
hangata sillä töhnää. Silloin Saasta tempaisee
vessanoven auki.
- Sun piti nuolla.
Hän tarttuu Vesaa niskasta ja painaa
hänen kasvonsa ruskearaitaista pönttöä
vasten.
- Nuole nuole nuole . . !
Vesa nuolee.
Vesa työntää kärryssä kaikkien matkalaukkuja.
Joissakin ovat kulmat ratkenneet ja rivat poikki ja kaikki
ne ovat pullollaan tavaraa niin, että pari laukkua on
pitänyt sitoa nahkaremmeillä ja naruilla kun niitä
ei muuten saanut kiinni. Vesan selässä on haulikko
vihreässä asepussissa ja toisessa kädessä
on häkki, jossa kujertaa kolme kyyhkystä. Raskaan
kärryn työntäminen yhdellä kädellä
on hankalaa, mutta turha luulla että Saastan perheestä
kukaan rupeaisi häntä auttamaan.
Saasta menee edeltä olkihattu päässä
taluttaen pientä tytärtään. Vaimo Birgit
on pikku pöhnässä jo nyt, vaikka kello on vasta
kymmenen.
Junassa Vesa istuu kyyhkyshäkki sylissään
ja katselee ohikiitäviä maisemia. Saasta lukee jotain
paksua, englanninkielistä pokkaria ja pikkutyttö
lastenkirjaa. Birgit nappaa vaivihkaa huikan taskumatistaan.
- Juoppo, Saasta sanoo.
- Huorapukki, vastaa Birgit.
Vaunu on aivan täynnä kesälomalaisia,
asevelvollisia ja muuta porukkaa.
- Jos mä rakastelen jotain naista,
olkoonkin se joku muu kuin oma vaimoni, niin se on vain osoitus
siitä että mä olen vitaalinen mies. Mutta juoppous
on sairaus. Juoppo nainen on erityisen masentava ilmestys,
varsinkin jos hän on pienen lapsen äiti.
Birgit kiertää korkin kiinni ja
pistää taskumattinsa piiloon, koska aika moni kuuntelee.
- Matkaliput, sanoo konduktööri
osaston ovella.
Saasta ja Birgit tuijottavat toisiaan inhoten.
- Matkaliput, sanoo konduktööri
kun tulee heidän kohdalleen.
- Onko herrasväellä matkalippuja?
- Ei ole, Saasta vastaa.
- Jaaha, semmoiset pitäis olla. Ja
nuo linnutkin pitäis siirtää konduktöörivaunuun.
Onko nuo kaikki laukut teidän? Olisi pitänyt panna
menemään matkatavarana.
Saasta kohottaa katseensa kohti miestä,
jonka liivinnapit ovat auki että maha saa roikkua rauhassa.
- Etkö sä osaa sanoa mitään
muuta?
- No löytyykö niitä lippuja
vai ei?
- Kato ympärilles.
Kato näitä ihmisiä. Mitä sä näät?
Henkistä tyhjyyttä, alemmuutta, arvojen ja uskon
puutetta. Näillä ihmisillä ei ole mitään
minkä vuoksi elää.
- No ainakin niillä on matkaliput,
sanoo konduktööri. Joku järkimies kääntyy
hekottamaan. Saasta esittää hämmästynyttä.
- Lopeta jo tuo jankutus. Onneton, vanha
mies. Kolkyt vuotta sä oot kahlannut näitä
käytäviä kysymässä matkalippuja.
Onks sulla ittelläs lippua?
Konduktööri vilkuilee ympärilleen
epätietoisena.
- Nyt mun kärsivällisyys alkaa
olla lopussa. Matkaliput!
- Mä voin viihdyttää tätä
porukkaa, Saasta sanoo yhtäkkiä ja hymyilee. Vieressä
istuu ryhmä sotilaita.
- Saiko pojat lomilla pimppaa? Ja herra
siellä . . . rouva ainakin on niin saaneen näköinen
että . . .
Sotilaat punastelevat ja äsken hekottanut
herra saa yskänkohtauksen. Joku äiti vie pienen
tyttärensä pois.
- Pitääkö tilata poliisi
seuraavalle asemalle? sanoo konduktööri kaksoisleuka
tutisten.
- Hetkinen, meillä on pieni lapsi mukana.
Erittäin, erittäin vastahakoisesti
Saasta kaivaa lopulta pankkikorttinsa.
