ISBN: 952-90-8896-5, Provosoft 1997.

Muualla Verkkoliitteessä:
Interfacen arvio (9.11.1997)

Yhdeksäntoista

Insinöörien ja arkkitehtien pöydillä, kemistien ja biologien laboratorioissa, markkinatutkimuksissa, käyttöohjeissa, sotilasstrategioissa ja pörssikursseissa sijaitsevat kaikki ne piilotetut ja tuntemattomat tarinat, joiden osiksi ihmiset tietämättään ja tahtomattaan joutuvat, joihin heidät vedetään mukaan olivatpa he tulleet asiaa ajatelleiksi tai eivät, ennustusten kaltaiset tarinat joita ei kukaan kartoita, surullisimmat tarinat joiden annetaan toteutua ennen kuin niistä kerrotaan.

   Ensin tulee keksintö, suunnitelma tai käyttöliittymä, sitten yleensä vuosien viive ennen täytäntöönpanoa, levitystä ja vakiintumista, jonka jälkeen paikalle rientävät itseään onnittelemaan historioitsijat, valtiotieteilijät ja kirjailijat ja toistavat helpoimman osan jo kerrotusta. Well, the work is always in progress but not theirs. Meille se ei vaan enää sopinut, me tahdoimme muuttaa tarinaa, halusimme muiden kertovan ja elävän meidän tarinoitamme koskaan edes ymmärtämättä sitä itse. Tyhjänpäiväiset kirjalliset ambitiomme kuihtuivat pois herätäkseen lihaa ja verta janoavina eloon Yhtiössämme, joka I Chingin lailla muutti kryptiset lauseet apua etsivien elämänkaariksi, prologeiksi ja nekrologeiksi. Pitääksemme kulissia ja habituksemme uskottavuutta yllä repsahtelimme aika ajoin takaisin vanhoihin paheisiimme ja kirjoitimme hypnodraamoja, jossa erityisen alttiit näyttelijät rakensivat sivupersoonistaan lisärooleja klassikkonäytelmien jatkonäytöksiin, kolmiodraamoja, joissa homo- ja heteropuristit taistelivat hehkeiden biseksuaalien sieluista ja ruumiista, jotka multiseksuaali, heteron ja homon äiti, oli hylännyt, koska ne eivät pitäneet kivusta eivätkä eläimistä, ja tv-elokuvan, jossa puhuttiin maailman yleisintä kieltä, vaillinaista mutta vain osittain toteutuneiden merkitysten kuormittamaa englantia, jolla neljä Nigeriassa syyttöminä vangittua turistia, gruusialainen, japanilainen, perulainen ja ranskalainen yrittävät selvittää välejään välttyäkseen yhä kolkommaksi käyvältä kohtaloltaan.

Kaksikymmentä

Olimme laiskuuttamme lykänneet terveyskeskuksessa käyntiä jo muutaman viikon kunnes eräänä aamuna heräsimme varhain mutta hieman huonovointisina, valo sattui silmiin ja rakasteluamme rytmitti yhtä paljon nautinto kuin pakko kauhoa keuhkoihinsa happea jotta jaksaisi loppuun, söimme pyyhkeet ympärillämme sikarasvaisen aamiaisen, munaa ja pekonia ja nauroimme aamulehden jutulle hallitukseen pyrkyröivän nuoren naiskansanedustajan suhteesta leskiministeriksi kutsuttuun niljakkeeseen, jonka ammattimme puolesta tiesimme pitävän vielä enemmän 14-vuotiaista, kyllä sokeakin kana munan löytää, normaalisti olisimme tämän jälkeen naineet keittiön pöydällä astioita rikkomatta mutta muuten elokuvaintohimoa teeskennellen, nyt vaan ei jaksanut ja niin pukeuduimme surkeimpiimme, työnnyimme alkavaan räntäsateeseen ja suuntasimme kohti läheisen terveysaseman odotushuonetta, jossa kärsivä massa kärsivällisesti odotti vuoroaan.

   Saimme ajan vasta kello kahdeksitoista, kiertelimme ilman päämäärää ihastelemassa lähiöbetonielementtien rapistumista kunnes sattumalta löysimme viihtyisänräkäisen keskiolutkuppilan, jossa vetäisimme muutaman tuopin ja soitimme läpi ikivanhan jukeboksin karmeimmat helmet kuten Abban version Otis Reddingin Try a little tendernessistä, jota hyräilimme palatessamme takaisin kylmänväriseen käytävään, jossa meidän lisäksemme vuoroaan odotti vain kaksi mormoninnäköistä vakavaa nuorta miestä melkein liian väljissä pitkissä takeissaan, jotka toivat Teran mieleen viikkoa aikaisemmin trashfestivaaleilla näkemämme Jeesuswesternin, jonka avainrepliikin hän kuiskasi korvaani samaan aikaan kun lääkäri palasi ruokatunniltaan ja kutsui meitä nimeltä. Samaan hengenvetoon nuoret miehet kysyivät lääkärin nimeä ja sen kuultuaan vetivät liepeidensä alta lyhytpiippuiset aseet ja ampuivat meitä kohti kaksi laukausta, joista ensimmäinen osui lääkäriin ja toinen Teraan, joka fanaatikkojen paettua kuoli paikalle rientäneiden elvyttäjiensä käsiin toisin kuin lääkäri, joka jo täysin fyysisesti parantuneena todisti pian tekonsa jälkeen kiinni jääneitä uskonnollisia mielipuolia vastaan. Nämä kuuluivat pieneen fundamentalistikristittyjen yhdyskuntaan, eräänlaiseen valtioon valtiossa, josta ennen tätä väkivallantekoa ei tiedetty juuri mitään. Teon syyksi paljastui abortti, jonka haavoitettu lääkäri oli tehnyt poikien sisarelle, jonka uskonveljet olivat myöhemmin pakottaneet tunnustamaan syntinsä kaikkien siihen osallisten nimiä myöten.

   Jalkapuuhun kahlittu tyttö oli paljastanut lääkärin henkilöllisyyden vasta tajuttuaan ettei ennen sitä saisi ruokaa eikä vaatteita. Sovittaakseen sukurutsaisen suhteensa sisareensa ja kostaakseen sikiönlähdetyksen veljekset suuntasivat kohti suurkaupunkia passittaakseen Saatanasta seuraavan lääkärin suoraa päätä helvettiin. Minäkin todistin oikeudessa yrittäen estää mieltäni edes sinä aikana lipumasta sairaalloisiin kostofantasioihin ja loputtomiin jossitteluihin ja itsesyytöksiin ja kai onnistuinkin. Pojat tuomittiin kymmeneksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen, josta he nuorina rikoksentekijöinä vapautuisivat noin kolme ja puoli vuotta kaikessa hiljaisuudessa raamattua runkattuaan. Se aika ei riittänyt minulla mihinkään, ei suruun eikä vihaan saati sitten toipumiseen. Ei auttanut sekään, että löysin jonkinmoisia kohtalotovereita Skandinaavisen tietoisuuden terapiaryhmästä, jossa työstäni irtisanottuna tai irtisanoutuneena aikani ajelehdin. Meitä oli ollut kaksitoista, mutta nyt peruuttamattomasti yksi vähemmän. Se riittäisi lopulta kääntämään kaiken sen missä olimme olleet osallisina ja minkä edistämiseen kohdistin pian kaiken energiani vääjäämättömäksi tragediaksi. Omasta henkilökohtaisesta surustani kieltäydyn kertomasta, koska menettämäni onnellisuus on onnettomien suurelle enemmistölle sekä vierasta ja torjuttavaa että mahdotonta ja uskomatonta. Tekoni puhukoot puolestaan.

Kaksikymmentäyksi

Kesken nousun jumbo alkaa yht´äkkiä heittelehtiä rajusti ja jo muutenkin liikaa piinatut matkustajat kirkuvat ja huutavat kaappaajien kielloista huolimatta kunnes kapteeni saa taas koneen hallintaansa. Sama toistuu kuitenkin pian uudestaan ja tällä kertaa muutama matkustaja nousee spontaanisti paikaltaan ja käy kiinni mieheen, jonka ovat nähneet näpelöivän pikkutakkinsa povitaskuun piilottamaa kännykkää. Kaappaajat suuntaavat konetuliaseensa kohti pahoinpitelijöitä, jotka jo ovat ehtineet murskata uhrinsa kallon, joten heillä ei enää ole syytä olla palaamatta paikoilleen. Ennen kuin he ehtivät tehdä niin tilanne riistäytyy lopullisesti käsistä kun hermostuneet kaapparit avaavat tulen matkustamossa luultuaan vastaavansa laukaukseen, jota muistuttavan äänen saavat todellisuudessa aikaan eturivissä selin terroristeihin istuvan blondin paineenvaihtelun räjäyttämät silikonirinnat.
    - Vieläksä katsot näitä?
    - Pakko. Neljä kasettia on vielä jäljellä, mutta vastaukset täytyy saada lähtemään tänään.

   - Arvotaan tai katsotaan pikakelauksella. Meillä on parempaakin tekemistä kuin katsoa kaikki se roska joka me esitetään.

   - Mutta jos näissä on jotakin.

    - Mitä muka? Sama se kunhan saadaan julkisuutta,katsojia, lipputuloja ja nekin ovat vain edellytys sille, että jotain muuta ja tärkeämpää voi tapahtua, että sillä on tilaa tapahtua.

   - Siis mitä?

   - Siitä meidän just täytyis puhua. Et kai sä luule että me saatiin kaikki se raha vain sen vuoksi että me voitais näyttää trashfilmejä ja keskeneräisiä tai kadonneeksi luultuja mestariteoksia ja niiden jäljitelmiä ja väärennöksiä. Hei, tuon mä olen nähnyt. Se me otetaan.

   - Säästä multa puolitoista tuntia ja kerro.

   - Se on erittäin pienen budjetin Vietnamelokuva, joka todellakin on kuvattu tuottajan takapihalla. Siinä neljä pariskuntaa pakenee kutsuntoja Kanadaan, vuokraa perustoimeentulon takaavan maatilan, juovat, vetävät kamaa, tanssivat ja naivat ristiin rastiin mutta ennen kaikkea leikkivät ruohikollaan Vietnamin sotaa television tarjoamien kuvien perusteella, terroripommituksia, napalmia, siviilien joukkomurhia, myöntävät toisilleen sankarikuolemista Purple farteja ja tulevat siinä sivussa kuin vahingossa parodioineeksi tuhat kertaa kalliimpien Vietnamfilmien keskeisiä kohtauksia.

   - Jotenkin mä haistan tiettyjä yhtäläisyyksiä festarin ja tuon filmin välillä.

    - Etkä pelkästään yhden filmin.

Kaksikymmentäkaksi

Kävin läpi ensimmäiset seitsemän nimeä ja löysin ensimmäisen yhdistävän tekijän: kaikki kadonneet olivat käyneet psykoanalyysissa tai -terapiassa. Niin ikään jokaisen ensimmäinen terapeutti oli viimeistään kolme vuotta aikaisemmin kuollut, jolloin potilaskertomukset oli vallitsevan käytännön mukaisesti lähetetty sen terveydenhoitopiirin arkistoon, jonka alueella potilaat sillä hetkellä olivat ilmoittaneet asuvansa. Kolmas yhdistävä tekijä sai epäilemään neljättä: yhtäkään potilaskertomusta ei enää löytynyt vaikka ne aikanaan olikin piinallisen tunnollisesti luokiteltu ja mapitettu, sillä yksityisyyden suojaamiseksi niitä ei ollut tapana siirtää virastojen tietokoneiden muistin kätköihin, mitä selitystä kyllä jo silloin osasin vähän epäillä. Potilaskertomuksia ei liioin ollut tilattu tai lähetetty minnekään, ensimmäinen, ainoa ja viimeinen merkintä koski aina vain niiden vastaanottamista.
   Siivousfirmojen työntekijöillä ei ollut pääsyä arkistoihin, terveyskeskusten henkilökunta sai myös puhtaat paperit, mutta toisaalta murtoja tai ulkopuolisten tekemiä varkauksia oli ilmoitettu poliisille vain kaksi, kummallakin kerralla kyse oli samasta valkoisiin vaatteisiin viehättyneestä kleptomaanifetisististä. Jäljet eivät vieneet minnekään mutta sitten tulin ajatelleeksi että entäpä jos etsimäni materiaali olikin vain osa paljon laajemmasta kokonaisuudesta. Pian tajusin olevani keskellä kuviota joka toimi niin hienosti ja niin omilla säännöillään, että en haluaisi jauhautua sen rattaisiin. Ilmoitin toimeksiantajilleni etten kyennyt selvittämään mitä heidän omaisilleen oli tapahtunut. Purin turhautumiseni muihin tutkimuksiini.

Kaksikymmentäkolme

Sydäntalven ennätyspakkasten aikana vuokrasimme, epätoivoisina ja omilla rahoillamme, konkurssin partaalla kituuttavalta liikennöitsijältä kymmenen käytöstäpoistettua bussia, joissa tarjosimme kodittomille tilaisuuden lämmitellä ja aterioida. Asiakkaidemme ihmisarvoa loukkaavan täydellisen turvattomuuden ja kuolemanpelon näkeminen kävi ammatillisesta paatumisestamme huolimatta yö yöltä sietämättömämmäksi ja niin me sitten rohkaistuimme ottamaan yhteyttä Teatterikouluun, jonka toisella vuosikurssilla oli parhaillaan menossa opintojakso teatterista sosiaalisena omanatuntona. Vittuilun sijasta tarjosimme nälkäisimmille opiskelijoille valmiin suunnitelman, jolla voisi heidän kannaltaan olla myönteisiä tai ainakin varsin tuntuvia julkisuusvaikutuksia. Vain yksi uskovainen nössö kieltäytyi ja häneltä otimme juhlallisen vakuutuksen tukkia ikuisesti turpansa kaikesta kuulemastaan.
   Opiskelijatapaamista seuraavana iltapäivänä busseistamme purkautui 500 asunnotonta Oopperan pysäköintialueelle, josta teatteriopiskelijoiden johdolla tunkeuduttiin sisätiloihin vahtimestarien estely-yrityksistä välittämättä ja vallattiin rakennuksen kaikki tärkeät osat vajaassa tunnissa. Viranomaiset, lehdet ja televisio saapuivat kutsun saatuaan paikalle yhtä nopeasti kuin passiiviset tukijamme, jotka töllistelijälaumojen seasta vasikoivat meille poliisien liikkeistä. Kaikenlaisia kuumana käyviä karhuryhmiä rauhoittaaksemme kerroimme että valtaajat ovat aseettomia, mutta jokainen heistä on jo ehtinyt valita itselleen nimikkotuolin, -soittimen tai -ikkunan, jonka ehtisivät hyvin rikkoa mikäli poliisi yrittäisi ennenaikaista rynnäkköä. Esitimme aluksi vain yhden vaatimuksen. Valtaajien oli saatava ilman pienintäkään häiriötä yöpyä rakennuksessa vähintään yksi yö ja enintään siihen asti kun sää olisi lauhtunut riittävästi. Minkkiturkkeja luvattiin ottaa vastaan solidaarisuuden osoituksina.
   Vasta nähdessäni aulan televisiosta tempauksemme ylittäneen myös kansainvälisen uutiskynnyksen tajusin todellisen kutsumukseni sosiaalityöntekijänä.

Kaksikymmentäneljä

Potilas muisteli pilkallisesti lapsuuttaan ja nuoruuttaan, sitä kuinka äiti ja lapset suhtautuivat luontevammin isän kaappihomouteen kuin isä itse, joka ei koskaan suostunut puhumaan koko asiasta. Parikymppisenä potilas oli sisarensa kanssa suorastaan päivystänyt homokapakoissa voidakseen kohdata isänsä tilanteessa, joka tekisi lopun kiistämisestä ja turhasta salailusta ja korvaisi ne hyväksynnällä. Sellaista tilaisuutta ei kuitenkaan koskaan tullut. Muutamia vuosia myöhemmin potilas kertoi pilanneensa perhejuhlan kertomalla että isä oli silloin ja silloin ottanut häneltä suihin darkroomissa. Kaikki läsnäolijat kuulemma sekosivat hetkeksi vaikka potilas muistikin painottaa käyttäneensä kondomia koko aktin ajan. Ilmaistuaan näin huoltaan ja kiukkuaan isänsä pelkuruuttaan harrastamaa anonyymiä seksiä kohtaan potilas voi omien sanojensa mukaan selvästi paremmin kunnes tuli katumapäälle ja soitti äidilleen pyytäen tätä kertomaan isälle, että todellisuudessa ei ollut tapahtunut mitään ja kyse oli vain raa´asta pilasta. Isä ei joko uskonut tai ymmärsi väärin, koska ampui itsensä muutama päivä puhelun jälkeen.
   Myöhemmin potilas puolusteli tekoaan kostolla kai suurehkon perinnön aiheuttamia syyllisyydentunteita lievittääkseen. Pari kuukautta ennen isän itsemurhaa potilaan silloinen tyttöystävä oli ystävättärensä kanssa juhliessaan törmännyt tähän kuuluisassa gaybaarissa. Vain minuutteja tämän jälkeen potilaan isä oli yrittänyt kuristaa potilaan tyttöystävän parkkihallissa ja olisi luultavasti onnistunutkin, ellei jälkimmäisen budoa harrastava ystävätär olisi tullut väliin. Tämä tapahtuma puolestaan vaikutti potilaan mielestä ratkaisevasti tyttöystävän päätökseen muuttaa vuosikausia muuttumattomana jatkunut kolmiodraama yksinomaiseksi lesbosuhteeksi.

   Aloitin seksiterapian välittömästi antamalla potilaalle muutakin kuin symbolisen mahdollisuuden kostaa tyttöystävälleen ja tämän tyttöystävälle, jonka roolia esitti ylihalukas suosikkipotilaani ilmaista hoitokertaa vastaan.

Kaksikymmentäviisi

Asianajotoimisto Snellman&Schweinhundin karikkoisen alkutaipaleen ensimmäinen suuri voitto liittyi Kvasin avaamaan klubiravintola Komeroon, joka erikoistui sadomasokistiseen kulinarismiin. Kiistaa käytiin siitä oliko se mitä Komero tarjosi asiakkailleen ruokaa vai ei. Jos olisi terveystarkastajat sulkisivat paikan välittömästi ja jos ei kysymys olisi sekä vähemmistöryhmän syrjimisestä että yksityisasiasta, johon viranomaisilla ei ainakaan perinteisin menetelmin olisi mahdollista enää puuttua. Oikeuden päätöksen mukaan Komero ei myynyt aterioita vaan aikuisten keskinäisiin sopimuksiin pohjautuvia rituaaleja. Oikeus ei liioin kieltänyt asiakkaiden houkuttelemiseksi päivittäin tarjottavaa hypnoateriaa, koska näki sen pelkästään viihteellisenä ohjelmanumerona ja niin Anna sai edelleenkin luvata tarjoavansa täyttävän ilmaisaterian ravintolan aulaan monitorien silmänruuaksi asettautuville uskalikoille ja lähettää heidät sitten hetken henkeä haukkoneina mutta kylläisinä takaisin kadulle.

   Viralliset tahot eivät tietenkään jättäneet asiaa suosiolla sikseen vaan häiritsivät Komeron toimintaa jatkuvilla ja aiheettomiksi kerta toisensa jälkeen osoittautuvilla etsinnöillä, jotka perustuivat nimettömiin ilmiantoihin, joiden mukaan klubilla syötiin ihmislihaa. Myöhemmin jopa väitettiin soittajien olleen Snellman&Schweinhundin palkkalistoilla, koska seuraavaksi tämä ohjenuoranaan postmodernismin mikropolitisointia pitävä toimisto kohdisti mielenkiintonsa ja jo tunnetun tarmonsa kuolemiseen ja sai tuotapikaa laadittavakseen asiakirjoja, joissa täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevat ihmiset testamenttasivat ruumiinsa nekrofiileille, ravintoloille, taide-esineiksi tai muumioituneina myytäviksi pyhäinjäännöksiksi, joita muotitietoiset new age -hörhöt kantoivat kaulassaan tai ripustivat korviinsa. Elinluovutuksen käsite laajeni huimaavaa vauhtia.

Kaksikymmentäkuusi

Sen lentolupakirja oli peruutettu ja sitä etsittiin vakavista rikoksista epäiltynä. En ensin uskonut, mutta rikosylikonstaapeli oli ilmeisesti päättänyt tehdä minuun vaikutuksen.

    - Näitä kuvia ei vielä ole päästetty julkisuuteen. Me mentiin jopa niin pitkälle että ostettiin ne takaisin rikoslehdiltä. - Mitä näistä? Kärventyneitä ruumiita keskellä metsää.

    - Koska sinun ystäväsi vai oliko se nyt tuntematon mies varasti ruiskutuslentokoneen ja pudotti sillä metsänomistajien niskaan omatekoista napalmia.

    - Sillä nyt on lapsesta asti ollut aika jyrkkiä ideoita, mutta en mä ole vuosiin ollut yhteydessä serkkuuni.

    - Meillä on hiukan toisenlaista tietoa.

    - Aiotsä pidättää mut koska mulla voi olla samoja asenteita kuin sillä?

    - Tämä on vielä täysin epävirallista. Meillä on toinenkin sarja kuvia.

    - Mä tykkään sarjakuvista. Niinkuin apina ja gorilla Mikkelin torilla, se minkä te veditte oikeuteen.

    - Vanha vitsi, me ollaan kuultu tuo ennenkin.

    - Kenen luvalla? On mulla vielä yksi tarina kerrottavaksi. Se ärsytti mielellään sekä pasifisteja että militaristeja. Asepalvelus voidaan sen ehdotuksen mukaan lopettaa kokonaan samoin armeija lukuunottamatta tuhatta hyvin palkattua ensi sijassa teknisen koulutuksen saanutta ammattisotilasta, jotka ulkoisen vaaran alkaessa miehittää maatamme tekevät kaiken arvottomaksi räjäyttämällä sekä itä- että länsirajalle rakennetut ydinvoimalat.

Kaksikymmentäseitsemän

Toimisto oli pieni mutta viihtyisä ja kaukana kaupungin melusta.

    - Te olette kuulemma hyvä tällaisissa jutuissa.

    - Jos te nyt kuitenkin ensin kertoisitte mistä oikein on kysymys.

    - Laittomasta uhkapelistä.

    - Eikö sellaisen selvittäminen kuulu enemmän poliisin toimenkuvaan.

    - Vähän myöhemmin voi kuuluakin jos se muuttuu murhiksi, pahoinpitelyiksi tai vahingonteoiksi kuten meillä on syytä pelätä.

    - Hyvä on. Aloitetaan alusta.

    - Vuosi sitten me vielä toimittiin kuin sudenpennut. Järjestettiin perinteisiä ja vakiomuotoisia sotaleikkejä, joissa kilpailevat ryhmät saivat ampua toisiaan väripanoksilla. Suosio kasvoi heti kun me ymmärrettiin monipuolistaa tarjontaa eli lisättiin epävarmuutta ja stressiä aiheuttavien elementtien määrää.

    - Siis henkistä rasitusta myös.

    - Aivan niin, sääntöjen rikkomisia ja tulkintaristiriitoja, ilmiantajia, pettureita, vakoojia, loikkareita, sooloilijoita ja kilpailevia johtajia, maltillisia ja radikaaleja, epäselvyyksiä pelin kulusta, vuoroista tai päättymisen seurauksista.

    - Ei varmaan oikein vakuutusyhtiön mieleen.

    - Me pyydämme luonnollisesti jokaiselta osallistujalta vastuuvapauden ennen pelin käynnistämistä, mutta sellaisen saaminen vaatii suurta luottamusta kummaltakin osapuolelta, koska yhteenkään virhearvioon ei kerta kaikkiaan ole varaa. Mutta nyt jotkut mulkut ja ääliöt ovat alkaneet lyödä omin päin vetoja pelien voittamisesta, nimenomaan tietysti sellaisten, joissa ne itse on mukana. Panosten suuruutta tai luonnetta on vaikea arvata, mutta mistään nappikaupasta ei ole kysymys.

   - Ymmärrän ja minun pitäisi hienovaraisesti selvittää ketkä sitä pyörittävät ennen kuin tulee ruumiita.

    - Jokseenkin niin. Hienovaraisuus on kaikki kaikessa. Täällä juoksee ja ryömii kansliapäälliköitä, kansanedustajia ja yritysjohtajia sen verran tiuhaan, ettei niitä oikein voi kuulustelemaankaan ruveta. Mutta ennen kaikkea me emme halua kenenkään tai minkään, teidän tai heidän, sotkevan kuvioitamme juuri nyt kun olemme saaneet mittavan määrän rahaa muutaman idean edelleenkehittelyyn.

    - Saanko olla utelias?

    - Se ei ole kovin hienotunteista. Sanotaan nyt sitä vaikka etnometodologisen peliteorian huvipuistoksi. Meillä on videolla kooste niistä ihmisistä, joiden arvelemme sotkeutuneen tähän. Aikaa on vain pari viikkoa, palkkiokin on sen mukainen, me aiomme olla valmiina kun ne tulevat kokeilemaan onneaan seuraavan kerran.

    - Sitä minä vain että mistä te keksitte palkata minut.

    - Te varmaan muistatte Annan, hypnoterapeutin, joka pestasi teidät tarkkailemaan potilaitaan päästäkseen selville oliko näiden kertomuksissa siteeksikään totta.

    - Ei Annaa voi unohtaa. Viime viikolla hänestä tehtiin minulle tarjous, josta katsoin viisaammaksi kieltäytyä.

    - Millainen?

    - Ei kovin diskreetisti kysytty. Yksityisyrittäjä ei tarvitse samoja valtuuksia kuin viranomainen, niin se esitettiin vaikkei se totta olekaan. No, minä sitten raportoin.

    - Videot voidaan katsoa tuolla sivuhuoneessa mutta muuten sähköposti on hyvä tapa myös niinä kertoina kun teille tarjoutuu mahdollisuus leikkiä leikkejämme hyvässä seurassa.

* * * *

Viisikymmentäkolme

Ei katharsista vaan paniikki. Muistan vieläkin kun kirjoitin juttua tanssijasta, joka loikki pitkin metsiä munasillaan käpy selän alla jumalan selän takana yleisön kulkiessa nöyränä perässä. Se oli niin taiteilijaa että. Paikallislehti oikein vaatimalla vaati kaiken mahdollisen ivallisuuden karsimista, koska performantikko oli omistajien etäistä sukua. Suurin järkytys ei sittenkään ollut itse esitys vaan se että jouduin tunteja kestäneen paluumatkan aikana kuuntelemaan yleisön ajatuksia, jotka olivat yhtä latteita kuin aina muulloinkin siitä huolimatta että kaikessa toisteisessa ikävystyttävyydessään teos tarjosi miltei ikuisuudelta tuntuvan ajan ajatella ihan omiaan. Minäkin siis ajattelin ja ajattelin vaikka metsään eksyminen olisikin ollut järkevämpi ja mielenkiintoisempi vaihtoehto ja lopulta nöyrryin hiljaa mielessäni kiittämään herra taiteilijaa päässäni virinneestä ajatuksesta.

   Pari vuotta myöhemmin me sitten pyörimme samoilla syrjäseuduilla suojapuvuissamme ja säteilymittareiden suristessa virkamerkkejämme väläytellessämme kerroimme tutkivamme säteilyvuotoa läheisestä ydinvoimalasta vaikka oikeastaan viittasimme siihen vain kiistämällä sellaisen tulkinnan oma-aloitteisesti heti kättelyssä. Levitimme epäluuloa kylästä kylään, suorastaan hekumoimme insinööriparodiamme onnistumisen asteella ja saimme lopulta aikaan jopa eduskuntakyselyn ydinvoimaloiden turvallisuudesta. Säteilyturvakeskus sai sekin syyttää vain itseaiheutettua huonoa mainettaan siitä että joutui viikkoja vakuuttelemaan ettei huolestumiseen ollut oikeaa aihetta. Epäilyt salaisista tutkimuksista kummittelivat sitkeästi lehtien lööpeissä. Aikamme odotettuamme astuimme kai nuoruuttamme ja tyhmyyttämme esiin ja kerroimme että tekomme oli osa ympäristötaideprojektiamme. Jatko-osat koetettiin estää sakoilla ja ehdollisella vankeudella ja niistä päivistä lähtien olenkin virallisesti ollut varaton ja vaaraton. Tapahtumien suunnitteluun osallistunut Retro risti minut Pseudoksi eikä sekään nimi minua enää pahentanut.

Viisikymmentäneljä

Kello 21. Olemme odottaneet Tiinaa töistä kotiin jo kolme tuntia, avanneet pullon viiniä ja päättäneet että emme aloita juhla-ateriaa ennen kuin me kaikki kolme istumme jälleen kerran saman pöydän ääressä niin kuin ensimmäisen kerran tasan kaksi vuotta sitten.

    Kello 22. Ovella on kaksi miestä. Ne ovat samalla kertaa sekä uteliaan että vakavan näköisiä nuorehkoja rikospoliiseja. He kertovat että Tiina on siepattu eikä ikävä kyllä rahan takia. Kaappaaja on poliisin vanha tuttu joka on ilmoittanut tappavansa Tiinan tasan vuorokauden kuluttua. Kysymme mitä muuta he tietävät.

    - Aikaisempia tapauksia on kaksi. Runsaat kymmenen vuotta sitten se kaappasi teinitytön naapuristaan ja piti tätä vankinaan perunakellarissa neljä vuorokautta. Sillä kertaa kukaan ei kuollut. Kahdeksan vuotta sitten samantapainen tilanne johti uhrin kuolemaan. Siitä kirjoitettiin aikanaan melko paljon. Tällä kertaa se on lähettänyt viestejä myös toimituksiin joten ehkä se haluaa tehdä itsestään kuuluisan luvun rikoshistoriaamme.

    Tuntui kuin ne olisivat nauttineet puheistaan. Ehkä niiden pieni miehenmieli saisi vahvistusta maailmankuvalleen jos lesbo saa ennen kuolemaansa edes rikollista kyrpää. Suuremman palveluksen ne olisivat tehneet jos olisivat suostuneet kertomaan sieppaajan nimen.

    Kello 23. Löysimme etsimämme lehdet ja luimme kiihtyneinä tiedot ruudulta. Vuosia vanhasta valokuvasta ei voinut erehtyä. Tekijä oli sama jätkä joka muutamia kuukausia sitten oli kiivennyt parvekkeellemme tirkistelemään ja jonka olimme lievän pahoinpitelyn jälkeen pakottaneet kiipeämään alastomana takaisin.

    - Sehän asuu vanhempiensa kanssa.

    - Mitä sä oikein suunnittelet?

    Kello 24. Sieppaajan psykiatri menee ansaan päästäessään kaksi apua arasti pyytävää kaunista nuorta naista omakotitaloonsa soittamaan poliisille kuvaustaan rattijuoposta. Istutamme minifreudin nopeasti kuumenevalle sähkölevylle eikä lässytyksestä tule loppua ennen kuin uhkaamme tehdä saman hänen vaimolleen, joka tietysti pelkää myös kuolemaa pahempaa kohtaloa.

Viisikymmentäviisi

Para oli syrjäänvetäytyvin ihminen jonka tunsin, todellinen seinäkukkaislapsi, joka ei pitänyt yhteyttä kuin sisareensa ja tämän alle kouluikäiseen poikaan. Kuinka paljon se niistä todella välitti saattoi olla ihan eri asia. Ilman etätyötä Paraa luultavasti hoidettaisiin jossain tarkoin vartioidussa laitoksessa, josta se silloin tällöin päästettäisiin tokkuraisena ohjatuille retkille ulkomaailmaan. Minun ja Paran ystävyys juontui kouluajoilta, jolloin yritin parhaani mukaan estää kiusaajia vahingoittamasta Paran heiveröistä mielenterveyttä. Para lopetti koulun heti kun voi ja suuntasi kaiken mielenkiintonsa ja mielikuvituksensa tietotekniikkaan.

    Yksityisen ja julkisen väliin vähitellen kasvavasta digitaalisesta maailmasta tuli pelastus ihmiselle joka oli kertakaikkisen kyvytön luomaan sosiaalisia suhteita ja jonka arki koostui säännöllisesti toistuvista rituaaleista ja rutiineista, joista mieluisin oli siskon kissan hoitaminen silloin kun tämä oli matkoilla, joilta lähetetyt kortit täyttivät Paran yksiön seinät.

    Paran sisar oli veljensä täysi vastakohta, ennakkoluuloton ja hypersosiaalinen energiapakkaus, joka tuli kaikkien kanssa toimeen. Eräänä kohtalokkaana iltana sisar sitten istui miesystävänsä kanssa lähiökapakassa samassa pöydässä kuin heille puolituttu hivpositiivinen pikkudiileri, joka maksoi takaisin parin tonnin velkansa. Tietämättään pariskunta joutui tästä hyvästä tekemisiin ammatti- ja taparikollisia tarkkailevan poliisiyksikön loogisten päättelyketjujen kanssa.

   Seurauksena oli kolme perusteetonta pidätystä, joille yritettiin jälkikäteen saada oikeutusta tekemällä tulokseton etsintä Paran asunnossa. Virkavallan töykeäntörkeä tunkeutuminen Paran yksityiseen maailmaan suisti tämän akuuttiin psykoosiin, josta toivuttuaan Para oli muuttunut mies. Osa sisäisistä vihollisista oli Annan hoitamina korvautunut ulkoisilla. Para teki toki edelleen työtä hänen ammattitaitoaan arvostaville yrityksille, tapasi ehdollisen tuomion saanutta sisartaan ja minuakin joskus, mutta käytti kaiken muun aikansa, luultavasti osan unistaankin, kehitelläkseen ennennäkemätöntä peliä, jonka avaussiirto oli hajottanut hänen siihenastisen kotinsa. Ei voi sanoa että olisin varastanut hänen ideansa, koska hän tarvitsi jonkun toteuttamaan sitä siinä mitä taas kehdattiin kutsua todellisuudeksi. Minulla oli tekemisilleni ja ottamilleni vapauksille Paran niin täysi hyväksyntä, että vähitellen kasvoimme yhteen kuin kolikon vastakkaisiksi puoliksi, joita kutsuttiin samalla nimellä riippumatta siitä kumpi niistä oli katsomishetkellä paremmin näkyvissä.

   Peliä pelattiin siis myös meidän välillämme: minä pelasin Paran protyyppiä sosiaalisilla taidoillani ja ay-ajoiltani peräisin olevalla järjestelykyvylläni ja avasin kertomuksillani Paran silmät mahdollisuuksille ja mutkille ja matkoille, joita hän ei ollut voinut tulla ajatelleeksikaan, mutta jotka hän otti huomioon laatiessaan pelistään seuraavia versioita, joita valmistui noin vuoden välein. Ensimmäisessä omassa siirrossani hankin 10 000 hamppukasville hyvän kodin kannabisyhdistyksen tuella ja ihastelin ikkunalautanäkymiä kapinallisten murkkujen ja vanhojen hippien kansoittamissa kerrostaloissa, joita oli liikaa minkään instituution hävitettäväksi. Snell-man&Schweinhund auttoi myös seuraavalla kerralla, jolloin meitä puhtaasti sattumalta osattiin epäillä Yhtiön mielellään rahoittamasta hankkeesta, jolla huumepoliisista tehtiin entistäkin suurempi naurunaihe. Ripeät pikkukätöset jakoivat yhden iltapäivän aikana valittujen palojen ilmaisjakelukuorissa keskustan koteihin 50 000 ekstaasipilleriä, yhden kuhunkin asuntoon. Paran voitonvarmuus hipoi jo itselleni tuttua hybristä.

Viisikymmentäkuusi

Jean-Paul ja Simone olivat jättäneet sähköpostiini melkein liian läpinäkyvän viestin, jonka poistin heti luettuani sen. Kutsuin heidät illalliselle Komeroon ja parin tunnin kuluttua istuimme kasvokkain miettimässä mitä tehdä vahingolle, jota olin jo kauan odottanut tapahtuvaksi ei kello vaan kahle kaulassa. Keiton ja kaviaarin aikana keskityin tosiasioihin, pääaterian ajan leikittelin pariskunnan periporvarillisilla peloilla kunnes jälkiruokakirsikka suussani ehdotin sopimusta, jonka he rohkaistuivat hyväksymään vasta kahvin ja konjakin voimistamina. Esiinnyin vähemmistön nimissä vaikka vankkana tukenani olikin Yhtiön osake-enemmistö.
   - Te tilaatte aterian meiltä näiden sikarien jälkeen ja pian ovikelloanne soittaa kokkimme ja kaksi tarjoilijaa. Me valmistamme tavallista opiskelijaruokaa keittiössänne ja viemme tarjoiluvaunuissamme pois sen mitä ette jaksa kerralla syödä. Mitä tähteille sen jälkeen tapahtuu ei kuulu teille vaan on pelkästään meidän ja hiljaisten koiriemme välinen asia. Aivan ensiksi tahdon autonne avaimet. - Mitä takeita meillä on?
   - Ei mitään, ei minun eikä teidänkään filosofianne mukaan. Jos haluaisin olla oikein paha tyttö teitä odotettaisiin jo kotonanne, jota ette näkisi noin kymmeneen vuoteen sen jälkeen. Kiitos.
   - Kuka se toimittaja on?
   - Tuskin tunnette. Sillä on hyvä maku ja te sovitte kivuttomasti sen marsipaanimuottiin. Kuten sanoin meillä on menossa kampanja, jota myydään keskivertofoobikoille sillä että kun homojen ja lesbojen jälkeen jaksaa vielä hyväksyä sadomasokistit niin sitten ei enää tarvitse hyväksyä mitään eikä ketään. Teistä tulee hyvää mainosta kun te tulette rohkeasti esiin esittelemään valtanne ja loistonne.

   Ne nyökkäilivät tyytyväisinä toisilleen kunnes tyrmäystipat löivät ne veltoiksi lattiaan. Paljon myöhemmin ne löydettiin samasta asennosta alastomina ja kuolleina makuuhuoneestaan opiskelija huolellisesti peitettynä välissään ja tunnustus näpyteltynä kämmentietokoneelleen. Käytimme heitä mainosiskuissamme salassa ympäristön paheksunnan pelossa harjoitetun S/M:n vaaroista, jotka voitaisiin poistaa tekemällä kielletystä hedelmästä taas pelkkä omena.

Viisikymmentäseitsemän

Työläisen asekauppaa ei olisi saanut perustaa. Viranomaiset hylkäsivät lupa-anomuksen toisensa jälkeen kunnes vaihdoimme nimeä ja löysimme hyväksyttävän omistajan. Valitsemamme bulvaani oli menestyvä rakennusurakoitsija, jota Niko oli kuvannut hieromasauvan molempiin päihin asennetuilla kameroilla firman pikkujouluissa kahden lapsiprostituoidun kanssa. Samoissa otoksissa esiintyvät pikkutekijät taas luulivat sovittaneensa tekonsa polttamalla luottamusmiesystävämme siihen tarkoitukseen osoittaman kiinteistön, jonka hänen työnantajansa oli vuokrannut voidakseen hajasijoittamisen jälkeen potkia helpommin ihmisiä kadulle ja kortistoon ja lisätä näin voittojaan entisestään.
   Luottamusmies jota myös confidence maniksi kutsuttiin oli päättänyt vastata työnantajansa amerikkalaisiin unelmiin virittelemällä yhteyksiä ammattiyhdistysliikkeen ja järjestäytyneen rikollisuuden välille. Hänen aloitteestaan perustettiin myöhemmin ainakin MC Unemployed, joka saavutti täysjäsenyyden yhteenliittymässämme kaappaamalla kainaloonsa paikkallisschleyerin lapsenlapset ja heittämällä heidät täydestä vauhdista lähimmän sillankaiteen yli. Tarkoituksena oli kuulemma Snellmanin ja Schweinhundin siistimän version mukaan kokeilla sisältyisikö vittupäisiin oikeistolaisgeeneihin mahdottomuus vajota pohjalle.
   Urakoitsijan liekanarua löysättiin ja kiristettiin tarpeen mukaan kunnes kuva-arkistomme täyttyivät otoksilla hänen pikkupoliitikkoystäviensä pervoiluista, minkä jälkeen urakoitsija sai kuvansa takaisin, mutta kiristäminen jatkui nyt uhkaamalla paljastaa vapaamuurariveljille kuka heidät vasikoi valvovalle silmälle.
   Ajatus työläisen asekaupasta kyti silti pinnan alla. Viimein Snellmanin ja Schweinhundin järjestämässä videokonferenssissa meidän, Yhtiön, Paran ja puolittain vapaaehtoisessa maanpaossa bailaavan käsitetaiteilijan kesken löydettiin sille toteuttamiskelpoinen muoto. Avajaispäivänä poliisi sitten ryhtyi ripein ottein sulkemaan runsaasti ennakkomainosta saanutta liikettä kunnes havaitsi ettei lupaa tarvittu koska myynnissä ei ollut käsi- eikä konetuliaseita eikä muutakaan säännösteltyä tavaraa. Ulkomainoksessa komeili ihmemies MacGyver.

* * * *

Kolmas osa
Lukijan Interface

Interfacen osat 1 ja 2 muodostavat romaanin julkisen ja kaikille lukijoille yhteisen osan. Niiden lisäksi jokainen lukija voi muokata Interfacea mieleisekseen jopa kahdellatoista eri tavalla ja luoda siitä siten itselleen yksityisen ja henkilökohtaisen version, aivan uudenlaisen uniikkikappaleen. Tähän kirjallisuuden historiassa ainutlaatuiseen hankkeeseen pääsee osalliseksi vähällä vaivalla ja halvalla hinnalla täyttämällä ja postittamalla oheisen tilauskupongin.

Tarjolla ovat seuraavat mahdollisuudet:

1. Vaihto. Lukija saa haluamiensa jaksojen tilalle uudet (enintään 10 jaksoa).

2. Laajennus. Lukija saa valitsemiensa jaksojen tilalle niiden laajennetut versiot (enintään 10 jaksoa) Tämä voi tarkoittaa keskustelujen jatkumista, yksityiskohtien tarkentumista, uusia henkilöitä, käänteitä tai näkökulmia.

3. Muunnelma. Tämän vaihtoehdon avulla lukija voi luoda eräänlaisia solmuja tai risteyksiä haluamiinsa kohtiin romaania. Muunnelmajakso ei korvaa alkuperäistä vaan molemmat sisältyvät romaaniin, ne elävät enemmän tai vähemmän ristiriitaisina ja toisensa pois sulkevina rinnakkain samassa tarinassa. Esimerkiksi jaksossa 20 Tera kuolee, mutta muunnelmassa ei. Muunnelmia voi tilata enintään 10.

4. Linkki. Jos näyttää siltä, että kahdessa jaksossa käsitellään samaa tapahtumasarjaa, mutta on hieman hämärää mitä jaksojen välillä on ehtinyt tapahtua, lukija voi tilata kolmannen jakson, joka luo ymmärrettävyyttä lisäävän sillan jaksojen välille ja näyttää siis jotain aiemmin piiloon jäänyttä tai jätettyä. Linkkien avulla saa yhdistää enintään kuusi paria jaksoja.
   Niitä saa vetää Interfacesta myös trilogian aikaisempiin itsenäisiin osiin eli romaaneihin Nonstop ja Semtext. Nonstopin (lyhenne N) ja Semtextin (lyhenne S) jaksot yksilöidään ilmoittamalla kirjan lyhenne, sivu jolta jakso alkaa ja jakson ensimmäinen sana, esim. S, 41, Pilvi. 5. Henkilö. Lukijan valitsemasta henkilöhahmosta kerrotaan lisää 5-10 jakson verran. Kyseeseen voivat tulla myös eläimet ja ihmisen ja koneen yhteenliittymät.

6. Tarina. Lukijan valitsemasta, ehkä vain maininnalla sivuutetusta sivujuonesta tai sisäkertomuksesta kerrotaan lisää 5-10 jakson verran. Esimerkkejä: Retron sadut ja sarjaunet, Annan terapiakokeilut ja potilaiden varjostamiset, leivänpaahtimet, presidentin salamurha.

7. Teema. Lukijan löytämää tai nimeämää teemaa syvennetään 5-10 jakson verran.

8. Toivomus. Lukija saa sijoittaa haluamansa henkilön ja tapahtuman romaaniin. Molemmat voivat olla niin todellisia kuin kuviteltujakin.

9. Kysymys. Kirjailija vastaa enintään viiteen asialliseen Interfacea koskevaan kysymykseen.

10. Jatko. Lukijalla on tilattavanaan kolme 10 jakson mittaista jatkoa Interfacelle. Ensimmäinen niistä sijoittuu aikaan ennen romaanin alkua, toinen sen ensimmäisen ja toisen osan väliin ja kolmas romaanin lopun jälkeen.

11. Mesenaattiversio. Sisältää jaetun copyrightin. Kts. hinnasto.

12. Kirjoittaminen. Edellyttää vähintään yhden muokkausvaihtoehdon (eli jonkun kohdista 1-11 ) tilaamista. Jokaisella tilaajalla on oikeus lisätä Interfaceen itse kirjoittamiaan jaksoja siten että ne julkaistaan kirjailijan kotisivuilla (http://koti.kolumbus.fi/~mareske/) joko anonyymeina tai kirjoittajansa nimellä varustettuina (tilaajan tahdon mukaisesti). Tilaajan tilauskupongin mukana lähettämien jaksojen yhteenlaskettu laajuus saa olla enintään 1500 sanaa (eli noin kuusi konekirjoitusliuskaa kakkosrivivälillä). Tämä ei maksa lukijalle mitään eikä liioin kirjailijalle: jaksoista ei makseta julkaisu- eikä tekijänoikeuspalkkioita eikä niitä palauteta lähettäjälle.
13. Interfacen 2.osa kasvaa 1.osan laajuiseksi kirjailijan kotisivuilla. Tämä tapahtuu kolmessa erässä kirjan julkaisuvuotta seuraavan kolmen vuoden aikana joka maaliskuun ensimmäisenä päivänä (1.3.1998, 1.3.1999 ja 1.3.2000).
   Tilaaja saa kieltää tilaamiensa muutosten julkaisun kirjailijan kotisivuilla (http://koti.kolumbus.fi/~mareske/), jonne lukijoiden kirjoittamat ja tilaamat jaksot muuten sijoitetaan. Tilaaja voi tehdä ehdotuksia muutosten tarkemmasta luonteesta ja sisällöstä, mutta nämä ehdotukset eivät sido kirjailijaa. Yksilöidyt tilaajatiedot ovat ehdottoman luottamuksellisia, niitä ei luovuteta tutkimukseen, markkinointiin eikä viranomaisille.

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][*Kotimaiset*]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]