30. luku 1981
Tyhmyyttäni menin letkauttamaan jotain pääsihteerin
lyhyydestä, ja vielä SKDL:n liittohallituksen kokouksessa.
Huomasin liian myöhään, että hän
loukkaantui sydänjuuriaan myöten. Kyllä hän
itse oli aina sanomassa jotain toisista, mutta koostaan hän
ei kestänyt leikinlaskua. Me pohdimme, miksi Koivisto
ei totellut Kekkosen eroamiskäskyä ja ihmettelimme
Kivistöä, joka oli asettunut Koiviston kannalle
eikä nähnyt mitään syytä hallituksen
eroon.
Sitten tuli SKP:n edustajakokous, joka oli
kuin entisten tuhannes uusinta. SKP:ssa oli kehitys pysähtynyt.
Saarisen pyynnöstä tilasin ulkomaisille vieraille
saunan, että he saisivat mukavamman kuvan Suomesta. Janajevkin
oli valtuuskunnassa mukana. Myöhemmin ilmeni, että
hän yritti selvittää missä kunnossa Kekkonen
oli, ja puoluekokous oli luonteva hetki käydä vierailulla.
Hän kävikin Kekkosen luona perjantaina, mutta ei
sanonut mitään. Saunaideastamme hän piti.
Heti kun edustajakokous oli loppunut, johdattelin
ulkomaiset vieraat Merihotellin saunaan talon ylimpään
kerrokseen. Janajev ei ottanut enää esiin edes sitä,
miksen vieläkään ollut liittynyt SKP:hen, häntä
kiinnosti vetäjän vaihto niin Suomessa kuin Neuvostoliitossakin.
Ensimmäisen kerran me kuulimme Merihotellin saunassa,
että Brezneviltäkin alkoi tiimalasi olla tyhjä,
vallanvaihtoon oli Moskovassa jo ryhdytty. Sen sijaan Kekkosesta
hän ei sanonut halaistua sanaa.
Olin tyytyväinen kun minut oli Janajevin
pyynnöstä otettu mukaan. Kun sitten oli saatu pukuhuoneessa
muutama moukku, niin innostuttiin laulamaan kaikenlaisia kansanlauluja
Janajev ylimmäisenä esilaulajana. Ilta oli kaikin
puolin hauska. Aamulla en kuitenkaan ollut saattamassa heitä
junalle. Minulla oli työni.
Pikkuhiljaa paljastui miksei Koivisto enää
totellut presidenttiä. Kekkonen lähti kuuluisalle
kalastusmatkalleen. Islannin rouva presidentti oli häntä
lentokentällä vastassa. Kekkonen ei edes tuntenut
häntä. Adjutantit kuljettelivat häntä
kuin postipakettia eikä hän tiennyt mitä hän
Islannissa teki, ennen kuin adjutantti pisti vavan hänen
käteensä.
Meni kuitenkin syyskuulle ennen kuin ilmoitettiin
että Kekkonen oli sairastunut. Koivisto hoitaisi väliaikaisesti
presidentin tehtäviä. Meni vielä viikko kunnes
sanottiin, että Kekkonen oli estynyt hoitamasta presidentin
tointa pysyvästi ja maahan oli valittava uusi presidentti.
Nyt päästiin viimeiseen näytökseen,joka
ei ollut kovinkaan kunniakas.
Lähdimme oitis pohtimaan Kaareen mitä
ryhtymyksiä asian tiimoilla pitäisi tehdä.
Miten me voisimme olla aallon harjalla niin kuin viidenkymmenenkuuden
valitsijamiesvaaleissa? Se riippui siitä, kuka demareista
ehdokkaaksi tulisi. Minä pyöritin kysymyksilläni
yhtä vähäriä, jonka mielestä meidän
olisi pitänyt mennä Ahti Karjalaisen taakse, koska
Koivisto oli liian oikeistolainen. Sanoin hänelle, että
oletko todella sitä mieltä että Karjalainen
on vasemmistolaisempi kuin Koivisto.
- Entä Kivistö sitten? Sun mielestä
se on kai Koivistoakin oikeistolaisempi. Noin ajateltuna kaikki
muut on kykenemättömiä paitsi Karjalainen.
- Niin se taitaa olla.
- Kyllä on sitten asiat huonosti, jos
rapajuoppo on ainoa, joka kelpaa pressaksi.
- Juo ne muutki.
- Ei kuitenkaan sillä tavalla että
mennessään tilaisuuteen ne menee suoraan naulakolle
puristamaan naulakkojen kättä, jonkinlainen roti
täytyy olla, sanoin ja siihen loppui debattimme, sillä
portsari tuli hakemaan minut puhelimeen. Minua pyydettiin
tulemaan hotelli Klaus Kurjen saunaan. Joillain ay-miehillä
oli minulle asiaa. Ajattelin että tätä menoa
minun kannattaisi ruveta saunottajaksi. Viime aikoina saunareissut
olivat tulleet tavaksi.
Ay-miehillä todella oli asiaa. Sanoin
olevani heidän kanssaan samaa mieltä, että
Sorsa oli sopivin presidentiksi. Ay-miesten mukaan Koivistolla
ei ollut edellytyksiä. Koko ay-liike tuki Sorsaa. Koiviston
kansansuosio oli kuitenkin sitä luokkaa, ettei mikään
puolue voinut olla sitä käyttämättä.
Kivistöä ay-miehet eivät ottaneet edes vakavalta
kannalta. Metalliliiton Mäntynen kävi hakemassa
salkustaan pullon Stolisnajaa, joka juotiin saunan lauteilla
Sorsan kunniaksi. Nämä kai tiesivät jotain,
mitä me muut emme tienneet, joten oli hyvä että
olin osunut tähän joukkoon.
Saunomisen jälkeen vedimme hynttyyt
niskaan ja laskeuduimme toisen kerroksen ravintolaan. Meitä
oli siellä odottamassa kaksi naista. Kuulin, että
toinen heistä oli Irmeli Karppinen jostain liitosta.
jäi epäselväksi mistä liitosta, mutta
sillä ei ollut väliäkään, koska Irmeli
Karppinen oli oikein sopuisa nainen, kauniskin, ja tuli kauniimmaksi
jokaisen lasillisen jälkeen.
Valomerkin jälkeen kysyin häneltä
hiljaa, missä hän asui. Olin kuullut ettei hän
ollut stadilaisia vaan asui Salossa. Huomasin mahdollisuuteni.
Ehdotin hänelle yötä luonani, säädyllisissä
merkeissä tietenkin, niin että hän nukkuisi
sängylläni ja minä sohvalla.
Taksissa hän ei suostunut järjestelyyn
lainkaan, hän ei toki voinut sallia minun olla koira
omassa kodissani. Hän intti että sänkyyn vain,
eikä mitään muttia. Minun oli pakko myöntyä,
muutoin en olisi saanut naista kotiini.
Kun se asia oli kunnossa, me rupesimme taas
pohtimaan tämän syksyn tilannetta ja minun oli vaikea
uskoa Kekkosen taantuneen semmoiseen tilaan, että hän
olisi halunnut mennä alkeisalakouluun ja turvamiehet
olisivat joutuneet nappaamaan hänet kiinni, kun hän
oli menossa verkkoaidan raosta karkuun. Sanoin Irmelille että
luulisi Kekkosen ennemmin taantuneen viisikymmenluvulle, kun
hän oli voimissaan. Inneli ei ehtinyt vastaamaan, sillä
oltiin perillä, maksoin ja autoin Irmelin taksista- Hississä
me suutelimme intohimoisesti ja kaikki oli sitä mukaa
selvää. Avasin oven ja päästin hänet
sisään. Meillä ei ollut yhtäkkiä
mitään sanomista toisillemme, kunnes Inneli sanoi
väkinäisesti olevansa kuolemanväsynyt ja halusi
mennä välittömästi makuuhuoneeseen.
Sänky ei ollut ihan täysin kaksinmaattava
tai se oli kapea kaksinmaattava, mutta se riitti hyvin, koska
tarkoitus oli aivan toinen kuin nukkuminen. Kun Irmeli meni
sänkyyn, minä menin vielä keittiöön
juomaan lasin vettä. Kohta kuului makuuhuoneesta, että
mihin sinä oikein jäit. Minun oli mentävä
sinne, ettei tyttö päässyt nukahtamaan, ja
sitten me jo suutelimme intohimoisesti ja pistin käteni
hänen haaroihinsa. Hän hetkutti takapuoltaan kutsuvasti,
mutta sitten hän nousi sängystä ja kuiskasi
menevänsä pesulle.
Jäin riisumaan omia vaatteitani sillä
aikaa, kun hän lotrasi suihkussa. Yritin ajatella vaikka
mitä. Kohta me naisimme yltä ja alta ja mitä
kaikkea, mutta niin vain kävi että hänen lotratessaan
loputtomasti minä nukahdin. Perkeleen viina. Hän
oli poissa, kun aamulla heräsin. En viitsinyt myöhemmin
muistella koko iltaa.
Meillä ei ollut vieläkään
presidenttiehdokasta. Pidimme liittohallituksen kokouksen,
jossa pyysimme Kivistöä. Kivistölle se sopi,
jos vain saisimme Saarisen vetäytymään, häntähän
oli pyydetty SKP:n ehdokkaaksi. Hänen kanssaan sopiminen
jäi minun tehtäväkseni.
Soitin Saariselle jo samana iltana. Saarinen
vastasi itse. Kerroin hänelle asiani ja hän sanoi,
että tämä oli hiukan kinkkinen juttu, kun SKP:n
toverit olivat häntä ehdottaneet. Sanoin että
ymmärsin hyvin hänen vaikeutensa, mutta nyt oli
sellainen tilanne, että Kivistö olisi paikallaan,
me näyttäisimme itsenäisyytemme sekä vähemmistölle
että neuvostoliittolaisille. He olivat uhkailleet, että
Kivistön laittaminen ehdokkaaksi katsottaisiin Moskovassa
epäystävälliseksi teoksi. Saarinen mietti pitkään,
sitten hän sanoi, että jos puheesi pitää
paikkansa, niin hän vetäytyy ja antaa tukensa Kivistölle.
Suljin puhelimen, pidin silloin Saarista suurena sieluna ja
pidän vieläkin.
Sitten alkoivat vaalikeskustelut. Kuulin
yhtenä päivänä Kulttuuritalolla, että
minun pitäisi mennä vaalipaneeliin tv-studiolle.
Jouduin istumaan kepun Kaasalaisen viereen. Hän nauroi
papereilleni ja sanoi hyväntahtoisesti, että yrittäisit
pärjätä ilman papereita. Kyllä siihen
tottuu kun vain yrittää. Kun hän avasi suunsa,
niin näki ja kuuli hänen kokemuksensa. Tosin näki
myös että hän oli tupailtojen virtuoosi, siinä
määrin hänen puheessaan oli tyhjiä kohtia,
pelkkää jaarittelua. Väitän että
pärjäsin vaalipaneelissa vähintään
kohtuullisesti. Alun jäykkyyttä lukuun ottamatta
puhe sujui hyvin ja laskin jopa leikkiä Kaasalaisen kanssa.
Seuraavana päivänä kuulin,
että Keränen ja Kujanpää valmistivat Kivistöä
television vaalitenttiin. Katselin salaa salin ovelta ja minusta
touhu näytti ennemminkin siitä, kuin Gestapo olisi
ollut kuulustelemassa vankia. Oli kuitenkin hyvä että
pojat valmistivat Kivistöä kiperiin kysymyksiin,
sillä samaan aikaan Puolassa oli poikkeustila.
Pojat tiesivät mitä tekivät.
Vanhaan tapaan Kivistöltä tivattiin heti meikäläisten
kantaa Puolan tilanteeseen. Kivistö selvisi loistavasti,
ikävää vain oli se, ettei häneltä
paljon muuta kysyttykään. Kuulin myöhemmin
itseltään Kivistöltä, että sen verran
hurjaa väittely oli ollut, ettei hän ollut nähnyt
kunnolla haastattelijan ohi takaseinää.
Minua pyydettiin sinä syksynä
puhumaan virkamiesliiton kerhohuoneelle Kolmannelle linjalle.
Tupa oli täynnä sakkia, ja kukas siellä yleisön
joukossa olikaan ellei Irmeli. Ensin hän suhtautui minuun
jäykästi, mutta kun halusin viedä hänet
hyvitykseksi viereiseen ravintolaan, hän hyväksyi
kuin hyväksyikin ehdotuksen.
Puhuin siitä miten vasemmistoilla oli
nyt kaikkien aikojen mahdollisuus saada maahan vasemmistolainen
presidentti. Puhe sai hyvän vastaanoton, ja sen jälkeen
minulta kyseltiin kaikenlaista, enimmäkseen kuitenkin
meidän sisäisestä tilastamme. Nyt alkoi jo
olla helppo vastata, sillä viime aikoina ei erikoisia
tappeluita ollut ollut. Ikävä kyllä minusta
tuntui, että toimintakin oli uuvahtamassa. Sitä
en tietenkään sanonut ääneen.
Tilaisuus loppui ja autoin Irmelille takin.
Menimme kadun yli Bistroon. Irmeli sanoi ihmetelleensä
sitä viimeistä aika tavalla. Kilistimme, ja sanoin
ettei se toistuisi, jos hän joskus tulisi luokseni. Pyysin
häneltä anteeksi vielä kerran, selitin että
olin sinä iltana ottanut melkoisesti Mäntysen tarjoamaa
viinaa ja minulla oli verenpainelääkitys. Huomasin
Innelin pikkuhiljaa leppyvän ja tilasin lisää
olutta.
Kello lähenteli yhtätoista, kun
hän äkkiä sanoi, että halusi minua ja
että lähdettäisiin, ennen kuin sammuisin taas.
Sinä yönä minä en todellakaan
sammunut. Ensin menimme yhdessä suihkuun. Minä pesin
hänet ja hän pesi minut. Sitten menimme makuuhuoneeseen
ja hän halusi minun suutelevan itseään sieltä.
Litkutin häntä kuin koira. Sitten hän meni
kontalleen, nosti lantionsa pystyyn ja kuiskasi haluavansa
minut takaapäin.
En muistanutkaan, että rakastelu saattoi
olla näin mukavaa. Ja mikä kaikkein mukavinta, hän
nukahti jopa ennen minua hymyn kare huulillaan.
Heti vuodenvaihteen jälkeen olivat
valitsijamiesvaalit. Koivisto oli vaalitenteissä aika
hermostunut, mutta sanoi hän mitä tahansa, niin
aina vain hänen kannatuksensa pysyi. Koiviston valitsijamiehiä
tuli jo yksinään melkein yksinkertaiseen enemmistöön
tarvittava määrä. Tässä meidän
kannaltamme romahdusmaisessa tilanteessa oli yksi valopilkku,
minusta tuli Kivistön valitsijamies. Sitä tietä
pääsin myös eduskunnan suureen saliin haistelemaan
tunnelmaa. Siellä nähtiin eriskummallinen näytelmä.
Vähemmmistöläiset, jotka olivat vastustaneet
Kivistön presidenttiehdokkuutta, olivat nyt Kivistön
takana loppuun saakka, vaikka Kivistö oli kehottanut
joukkoa siirtymään Koiviston taakse heti ensimmäisessä
äänestyksessä. Vähemmistöläisten
käyttäytyminen aiheutti hilpeyttä salissa.
Olin minäkin sen verran hömppä,
että olisin halunnut, että isä olisi vielä
elänyt ja nähnyt poikansa päättämässä
tässä historiallisessa salissa isänmaan isoja
asioita.
