Muualla Verkkoliitteessä:
Ocean City -kirjan arvio ()

Jumalani, miksi minut hylkäsit. Miksi toit minut tänne Ocean Cityyn, piinasit synnin houkutuksilla ja sitten hylkäsit ja jätit näiden miesten murhattavaksi? Sillä nämä miehet aikovat todellakin tappaa minut. Tämä on totta, Herra. Ei elokuvaa eikä painajaisunta.

   Totta niin kuin jalkani, jotka kompuroivat alas teräsportaita ja totta niin kuin jäälohkareiden kumea jylinä kun ne törmäilevät veden alla pyörrevoimalan turbiiniportteja vasten, totta niin kuin valtameren kylmä ja kostea tuoksu.

   Voi kuinka usein olen lukenut murhista lehdestä tai kuullut niistä uutisista. Murhatuksi joutuu aina joku muu, ei edes kukaan tuttu, vaan joku kaukainen tuntematon. Joku, jonka lehden julkaisemasta valokuvastakin näkee, että hänen kohtalonsa oli olla julman rikoksen uhri. Se näkyy hänen kasvoistaan, hänen pelokkaista silmistään. Ajattelen omaa kuvaani. Onko minunkin silmissäni tuo pelokas uhrin katse?

   Nämä miehet pitelevät minua käsistä ja taluttavat kuin avutonta sairaalan potilasta. Äsken he löivät minua kasvoihin. Sillä tavalla he halusivat ilmoittaa, että ei kannata vastustella. On nöyryyttävää tulla niin kohdelluksi. Me kuvittelemme elävämme sivistyneessä yhteiskunnassa, jossa meitä kohdellaan sivistyneinä ihmisinä. Mutta ei, tämä ei ole sivistynyt yhteiskunta.

   Heitä on kaksi, ja kummankin käsivarret ja nyrkit ovat kuin rautaa. Väkivallan ammattilaisia. Nyrkiniskuillaan he halusivat tehdä selväksi, että on turha huutaa apua. Nyt on kertakaikkiaan niin, että he tappavat minut. Turha ruikuttaa armoa. He saavat maksun siitä, että riistävät hengen, eivätkä he ole jättäneet mitään sattuman varaan...

   Ocean Cityn jättimäiset tukipilarit jatkuvat kaupungin alle pimeyteen kuin mahtava teräsbetonimetsä. Jokainen runko tässä metsässä on suunnattoman paksu. Putkistoja, hormeja, käytäviä, varoitustauluja, teräsovia ja portaita. Pieniä valotuikkuja siellä täällä ovien ja käytävien merkkeinä. Tästä ihmisten rakentamasta pimeydestä ei löydy apua minulle. Suuntaan siis katseeni merelle ja sen päällä avautuvalle tähtitaivaalle.

   Vain Sinuun voin turvata.

   Herra, he aikovat heittää minut alas Kelluvasta Kaupungista! He aikovat pudottaa minut jättiläismäiseen pyörteeseen, joka on kauhea, vääjäämätön tuhon voima! Vesimassan kadotessa turbiineihin ilmoille pääsee hirviömäinen röyhtäisy, joka ravisuttaa kaupungin rakenteita. Tätä röyhtäisyä olen kuunnellut jo kolmen kuukauden ajan. Se nimittäin kuuluu joka puolelle kaupunkia. Välillä olen jo melkein tottunut siihen, mutta toisinaan se on taas yllättänyt minut ja saanut ruumiini vavahtamaan pelosta. Kohtalo, jonka olit varannut minulle, Herra, muistutti joka päivä olemassaolostaan. Miksi en paennut?

   En paennut, koska maan päällä ei ole paikkaa, jonne ihminen voisi paeta Jumalaa. Tiedän että Sinulla oli syysi tehdä minulle niin kuin teit. Niitä syitä en voi ymmärtää, mutta ei minun tarvitsekaan. Viimeisenä hetkenäni haluan turvata Sinuun niin kuin marttyyrit, jotka vietiin leijonien eteen tai niin kuin Job, joka sai kärsiä paljon, mutta joka ei koskaan menettänyt uskoaan Sinuun. Minut heitetään tuohon pyörteeseen, jonka voimala imaisee sisäänsä. Turbiinit jauhavat minut lihasoseeksi, joka nopeasti liukenee vesimassaan. Mutta ennen sitä olen luultavasti jo jäätynyt tunnottomaksi. En tule tuntemaan tuskaa.

   Alhaalta veden alta kuuluu kumeaa kolinaa, kun edelliseen pyörteeseen joutuneet lohkareet törmäilevät turbiiniportteihin. Miehet taluttavat minua. He toimivat määrätietoisesti, haluavat hoitaa homman nopeasti. Jalkani pettävät vähän väliä, mutta nämä täysin ylivoimaiset miehet, joiden käsivarret ovat kuin terästä, kiskovat minut kainaloista pystyyn.

   He eivät sano sanaakaan.

   Heillä ei ole mitään sanottavaa minulle, joka olen jo kuollut. Tuolla murskautuu aalto altaan betoniseinämää vasten. Loiske kaikuu kuin jättiläismäisessä kylpyammeessa. Herra on minun paimeneni eikä minulta mitään puutu, vilvoittavien vetten ääreen hän vie minut lepäämään.

I

   Minä näin naisen, joka istui helakanpunaisen pedon selässä. Peto oli yltympäri täynnä siihen kirjoitettuja herjaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Naisen puku hohti purppuraisena ja helakanpunaisena, hänen yllään kimalsivat kulta, jalokivet ja helmet, ja kädessään hän piti kultaista maljaa, joka oli täynnä hänen haureutensa iljetystä ja saastaa. Hänen otsassaan oli nimi, jolla on salainen merkitys: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti. Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hämmästyin suuresti hänet nähdessäni.

Johanneksen ilmestys 17, 3-6

1. luku

Pintaliitäjämatka Nova Scottian Halifaxista Ocean Cityyn kestää puolitoista tuntia. Koska matkalla ei ole muuta nähtävää kuin merenpintaa, monet käyttävät ajan lukien tai pelaten pelejä tai viihtymällä kiteen maailmoissa. Itse katselen liitoemännän hahmoa, joka kulkee penkkirivien välissä tarjoilemassa ja huolehtimassa: vaalea, hoikka nainen, jolla on leveät standardiolkapäät ja sinertävät kädet, joiden kosketus on varmaankin kylmä. Jalatkin ovat luultavasti kylmät kuten ihmisillä, joilla on jäsenissä huono verenkierto. Kylmät kädet ja jalat, mutta hyvin kauniit, harmaat silmät, joiden katseesta näen, ettei hänen ystävällisyytensä ole pelkästään lentoyhtiön ammattikursseilla opeteltua.

   Istun lännen puolella. Aurinko pistää minua välillä silmään, mutta sen valo on näin joulukuussa niin harvinainen nautinto, etten vedä muovikaihdinta kiinni. Se on Jumalan aurinko ja ystäväni. Aina vaihtaessani kaupunkia tunnen luonnollisesti itseni hieman yksinäiseksi. Siksi auringon näkeminen lohduttaa minua ja muistuttaa Sinusta. Kiitos Herra, että saan saapua Ocean Cityyn auringonpaisteesi saattelemana.

   Nettiesitteen mukaan 60 % kaupungin asukkaista on hankkinut yli miljoonan O.C. dollarin omaisuuden. Kaupunki on siis rikkaiden turvaparatiisi. Odotan löytäväni ihmisiä, jotka ovat kauniita ja ikinuoria. Jo syntymässään he ovat saaneet parhaat äly-, ulkonäkö- ja lahjakkuusgeenit. Ja ne, joille Herra ei geenimanipulaatiosta huolimatta suostunut jakamaan kauneutta, ovat parannelleet itseänsä erilaisin kirurgisin toimenpitein. Oceancityläisten miesten keskipituus on 184 cm ja naisten 176 cm. Itse olen vain 175 cm ja vaatimattoman näköinen, joidenkin mielestä jopa ruma. Tarkoitukseni on kuitenkin toimia kaupungissa siittäjänä, sillä jostakin syystä olen saanut sieltä useita tilauksia.

   Liitoemäntä tulee minun kohdalleni ja hymyilee. Hän on suunnilleen minun pituiseni.

   - Kaikki kunnossa, sir?

   Kide tai pelejä?

   - Kuppi kahvia, kiitos.

   Hän katsoo minua kiinnostuneesti, vai kuvittelenko vain?

   Nyt hän avaa istuinpöydän eteeni, ja silloin hänen kylmä kätensä hipaisee omaani. Sitten hän menee hakemaan termoskannun. Arvioin iäksi neljäkymmentä, vaikka iho on tietysti melkein rypytön. Olin näkevinäni vähän harmaata hiuksissa. Hän ei ole siis värjännyt hiuksiaan salatakseen ikänsä. Tuollaiset naiset tekevät itsevarman vaikutelman. Itsevarma nainen on älykäs ja haluaa nauttia sängyssä. Hän ei tahdo kuulla Jeesuksesta, mikä on ikävä juttu. Nykyisin puhunkin uskonasioista enimmikseen niiden naisten kanssa, joilla on värjätyt hiukset, tekoripset ja paljon ongelmia.

   Haluaisin puhua tuolle naiselle. Haluaisin tehdä hänelle muutakin. Haluaisin valloittaa hänet ja mennä naimisiin hänen kanssaan. Mutta tuollainen itsevarma, aikuinen nainen pitäisi minua hulluna tai lapsellisena.

   Vasemmalla istuva vanhempi mies tuijottaa minua. Minusta hän käyttäytyy moukkamaisesti. En ole huomaavinani.

   Alan nettiesitteen aivan alusta. Ocean City, pinta-ala 612 neliökilometriä, asukasluku 1,2 miljoonaa. Kanadan itärannikon tuntumassa, 360 km Nova Scottian Halifaxista länteen olevalla Sable lslandilla, jota on keinotekoisesti jatkettu meren päälle. Itsenäinen kaupunkivaltio, jossa vaaleilla valitaan lakiasäätävä kaupunkineuvosto, joka nimittää toimeenpanevan elimen blaa blaa blaa ja hallituksen puhemies blaa blaa...

   Ocean Cityn historia on jo minulle, kuten monille muillekin, tuttu. Tämä yksityisillä varoilla rakennettu kaupunki on ollut olemassa nelisenkymmentä vuotta. Rahayksikkö on Ocean Cityn dollari, tämän päivän kurssi 1,3 USA:n dollaria. Koska veroprosentti (verotus, katso sivu 26) on alhainen, kaupunki toimii veroparatiisina rikkaille ja näiden yrityksille. Lukuisat kasinot, teemapuistot ja muut huvittelupaikat vetävät vuosittain noin puoli miljoonaa turistia. Sablen lentokenttä, satama ja pintaliitoterminaalit. Virtuaaliteollisuus ja tv- toiminta, korkeatasoinen yliopisto (Ocean City University), maakaasunporaus (Sable lslandin maakaasukenttä, josta kaupunki saa tarvitsemansa energian). Muutamien merkkimiesten ja -naisten nimiä.

   Huippukalliin tonttimaan takia kaupunki on rakennettu korkeaksi. Korkein rakennus Bullock Centerin Moonraker Building 253 m. Tärkeimmät nähtävyydet: St. Annan katedraali, Ocean Boulevardin katettu näköala- ja ostoskatu, sen kasinot ja tavaratalot, Wrestling Arena, Belfast Greenin viheralue golf-, tennis-, hevospoolo- ja krikettikenttineen, Kelvinin ja Brownsin kanavat, jotka halkaisevat kaupungin ristinmuotoisesti sekä uusia energiamuotoja etsivän tieteellisen kokeilun puitteissa rakennettu pyörrevoimala, jonka yhteydessä on turistinähtävyytenä valtameriakvaario.

   Voimalan pyörre kiinnostaa minua. Se on halkaisijaltaan satakaksikymmentä metriä, ja hyvin verrattavissa siihen kokonaisia laivoja nielevään Norjan rannikon pyörteeseen, josta Edgar Allan Poe kirjoitti novellissaan "A descent into the Maelström", sillä erotuksella, että Ocean Cityn voimalan pyörre on insinöörityön aikaansaannosta ja todellinen, kun taas Poen pyörre hänen houreisen mielikuvituksensa tuotetta. Kaikki kaupungin asukkaat ja siellä vierailevat matkailijat joutuvat 32 minuutin välein kuulemaan röyhtäisyn, joka johtuu siitä, että voimala vetää altaaseen kerääntyneen vesimassan sisäänsä, ohjaa sen turbiineihinsa ja muuttaa sen sähköksi, jolla pyöritetään kasinojen ruletteja, plastiikkakirurgien laser-veitsiä ja teemapuistojen härveleitä. Vuosia sitten joku itsemurhaaja pääsi silloisten turvajärjestelmien läpi ja hyppäsi pyörteeseen. Hänen ruumiinsa katosi kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

   Varoitustaulut valistavat pyörteen vaaroista. Tuhmia lapsia pelotellaan sillä. Se mainitaan monissa lauluissa, jotka on tehty tästä kaupungista. Paikalliset taiteilijat ovat luoneet sen virtuaaliteoksiinsa, ja kauhumaailmoja suunnittelevat kide-velhot ovat mässäilleet sillä. Tietysti sille on vuosikymmenten kuluessa annettu lukuisia lempinimiä kuten Kita, Rupikonna, Möykky ja Tursas (taiteilijoiden linkkisivulta löydän vielä yhden nimen: Superpillu). Useimmille se on kuitenkin vain pelkkä Pyörre, koska maailmassa ei ole mitään siihen verrattavaa. Koko ajatus pyörrevoimalasta on vielä kokeiluasteella, eikä missään muualla ole vastaavaa laitosta. Kuvassa pyörre näyttää todellakin vakuuttavalta.

   Ocean Boulevardin pilvenpiirtäjät ja kimaltavat kasinot. Pan Amin rakennus on yksi kaupungin korkeimmista. Oopperatalo, Holiday Inn- ja Hilton-hotellit, jäähalli, Belfast Greenin puisto, jossa nuoret rakastavaiset ja lapsiperheet kuljeskelevat viikonloppuisin. Siellä voi käydä ihailemassa Sable Islandin hevosia, joka on oma, 1600-luvun siirtolaisilta karanneista hevosista kehittynyt pitkäkarvainen villihevoslajinsa. Muinoin, kun saari oli lähes asumaton ja puuton tuulenpieksemä ruohikkoläntti meren keskellä, nämä hevoset laidunsivat siellä.

   Avalonin kerrostaloalue tai lasiseinälähiö, joka on kaukana normaalista lokeroslummista. Siistiä, aurinkoista, vihreää. Uuden arkkitehtuurin taidonnäyte. Auton pitäminen on kaupungissa erittäin kallista. Ainoastaan muutamilla rikkaimmilla miljonääreillä on oma auto. Ilmajuna, kaksikerrosbussit ja taksit vievät ihmiset paikasta toiseen. Skoottereita, polkupyöriä ja nuorison moottorilautoja näkyy myös paljon, ja ruokaostoksensa paikalliset tekevät käyttäen apunaan moottorilla varustettuja ostoskärryjä, joiden luksusmallit muistuttavat enemmän golf-kenttien pienoisautoja.

   Paras matkailusesonki alkaa helmikuussa pidettävistä karnevaaleista ja kestää syyskuun loppuun. Nyt joulukuussa siellä on tyhjintä, sillä kaikki ne, joilla on aikaa matkustaa etelän maissa oleville huviloilleen, ovat poissa. Monet O.C:n kaduista on katettu lasikatoksella, mutta silti se on keskitalvella hyvin kylmä kaupunki. Sijaitseehan se samalla korkeudella kuin Montreal ja keskellä valtamerta. Atlantin myrskytuulet puhaltavat pilvenpiirtäjien väleissä.

   Täydellinen asekontrolli on tehnyt Ocean Citystä maailman turvallisimman kaupungin (turvallisuus, katso sivu 39).

   Rakentaminen. Ocean City on lähes kokonaan rakennettu teräsbetonipilareiden varaan. Se on maailman suurin meren päälle pystytetty kaupunki, tosin Indonesian Kela City on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan suurempi, mutta sen pohjana on suhteessa enemmän kovaa maata. Nykyistä Ocean Cityä pitää pinnalla miljoona kolmesataatuhatta kolmekymmentäneljä ponttoonipilaria, jotka pysyvät paikoillaan kolmenkymmenenneljän miljoonan sadankahdenkymmenenkuuden tuhannen pohjaan kiinnitetyn miehenpaksuisen kestoteräksisen vaijerin avulla. Mikään luonnonmyrsky, jäävuori tai hyökyaalto ei pysty liikauttamaan Ocean Cityä paikaltaan.

   Liitoemäntä tuo kahvin.

   - Se on tosi kuumaa, sir. Varokaa kieltänne.

   Liitoemäntä hymyilee hieman, mutta jatkaa matkaa saman tien ja kumartuu jonkun toisen puoleen. Rintaliivit näkyvät paidan läpi. Asiallisen kokoiset rinnat. Ihmettelen naisia, jotka haluavat itselleen valtavan kokoiset melonit. Nehän ovat raskaat ja haittaavat liikkumista. Luulisi, että miehen saisi itselleen pienemmälläkin varustuksella.

   Äh, taas minä mietin tätä samaa. Nyt en ole töissä.

   Kuvia O.C:n yöelämästä: amerikkalaistyylistä naiskauneutta, johon kuuluvat iso tukka, suoraksi leikattu nenä, pallomaiset rinnat, jotka on puristettu puoliksi esiin tai verhottu melkein läpinäkyvällä harsokankaalla. Paljon meikkiä ja koruja. Aasialaista rotua olevat ovat ainoat pienikokoiset.

   Rotevia naisia, jotka ovat bodanneet itsensä amatsoneiksi. Laihoja naisia, jotka pyrkivät maaseutuaateliston kuivaan lookiin. Mustat ovat kavennuttaneet neekerinenänsä ja valkoiset laitattaneet penisystävälliset törröhuulet. Latinot haluavat olla valkotukkaisia. Rupsahtaneita tai lihavia ei näy. Nuorisodiskoissa on eurooppalaisen näköisiä typyköitä, jotka ovat viikonlopuksi päässeet eroon koulupuvuistaan. Mutta kunhan hekin vanhenevat ja vakiintuvat, heistä tulee samanlaisia pyntättyjä koristuksia kuin heidän äideistään.

   Katson uudestaan liitoemäntää. Hän huomaa katseeni kuin olisi odottanut sitä. Nainen seisoo nyt toimettomana henkilökunnan tiloihin vievällä ovella. Nojaa oikein ovenpieleen kuin haluaisi sanoa että tee jotain, kutsu minua. Hän on kiinnostunut minusta, miksi? Ovatko pienet miehet nyt muotia? Hymyilen hänelle vähän. Hän tulkitsee sen kutsuksi ja lähtee tulemaan kohti. Aina minulla on tämä sama peli lento- ja liitoemäntien kanssa. Enkö minä koskaan opi.

   - Olutta?

   - Kiitos, mutta en juo.

   - Lisää kahvia?

   - Tuota... nettinumerosi.

   Nainen hymähtää ja menee. Miksi minä noin menin sanomaan? Tyhmää. Rasvaiset liikemiehet tekevät kännipäissään tällaista, ja saavat asianmukaisen, kylmän kohtelun. Onneksi minä en näe häntä enää koskaan. Mutta silti. Nyt hävettää.

   Liitoemäntä palaa kädessään kahvikuppi. En uskalla enää katsoa häntä ja keskityn muka koneella olevaan informaatioon. Kylmä käsi laskee kupin eteeni. Hän häipyy henkilökunnan puolelle. Pöytätasolle on kupin mukana ilmestynyt lappu.

   Hänen numeronsa.

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][*Kotimaiset*]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]