ISBN: 951-0-22685-8, WSOY 1998. Sivut 7-15.

Muualla Verkkoliitteessä:
Pyydyksen arvio (21.3.1998)

asta, asiakas

Se odotti minua aseman kahviossa. Sen silmiin syttyi iloinen valo, kun se näki, että minä sittenkin tulin. Se vilkuili minua koko ajan, kun etenin kahvijonossa. Se nosti laukkunsa pois tuolilta, jolle halusi minun istuvan. Se iski minulle vaivihkaa silmää ja hymyili kainosti.
   Se kuiskasi minulle, että olen myöhässä. Minä sanoin että tulin kuitenkin niin kuin sovittiin ja olevani sellainen mies, joka ei sopimuksia riko. Se jatkoi että sen on ollut minua ikävä ja että oli pelännyt, etten tulekaan. Kello oli madellut jo viisi minuuttia ohi sovitun ajan. Minä sanoin, että työ oli estänyt lähtemistä ja pienoinen ruuhka matkantekoa.
    Se näytti minulle vehmaan tukkansa alta, että se piti korvissaan niitä renkaita, jotka oli minulta saanut. Minä sanoin niiden pukevan häntä loistavasti ja ihmettelin kuinka minä niin hyvin sopivat olin osannut ostaakaan. Se jatkoi, että olisiko sellaista asiaa, jota minä en osaisi hyvin tehdä. Minä kuiskasin, että kun ei vielä ole tuota rakkaudentyötä päästy kokeilemaan. Se punastui ja kysyi olisiko sen aika ja kuinka pian. Minä siihen, että omasta ikävöimisen määrästä päätellen sen aika olisi vaikka heti, vaikka siinä aseman kahvilan pöydällä jos niikseen tuli. Se nauroi, että ikinä ei ennen ole pöydällä ja minä varmasti vain leikkiä laskin. Minä sanoin että vaikka katolla, ei se minusta kiinni ole.
   Se hymyili ja sanoi, että sen tulisi ikävä minua, kun ei kolmeen päivään voitaisi tavata hänen matkansa takia. Minä sanoin, että päivät menevät nopeasti, jos niin vain voimakkaasti kuvittelee ja ettei hänen voisi tulla minua niin ikävä kuin minun häntä, koska niin isoon rytmiin hän oli sydämeni saattanut ja pakahtuisi se rinnassani ellen saisi häntä edes suudella ennen kuin joutuisimme julmasti eroamaan syksyisellä rautatieasemalla.
   Se sanoi harkitsevansa. Minä siihen, että aikaa on enää varttitunti.
   Se sanoi, että olisi jo aikapäiviä sitten esitellyt minut tuttavilleen ja miksei sukulaisilleenkin, vaikka ne nyt olivat susia pahimmasta päästä, mutta kun meillä on ikäeroa viisitoista vuotta, vai paljonko sitä on, niin ettei sen takia tahtonut ennen kuin oli minusta aivan varma. Minä myötäilin ja totesin että se oli viisas päätös; että hän odotti ja tuumasi kunnolla, ja ettei minulla ollut suuria intohimoja tavata hänen ystäviään tai sukulaisiaankaan vaan tahtoni mukaisesti halusin olla vain hänen kanssaan ja että rakkauden voima on siinä miten se yhteen saattaa kahta ihmistä, miten se heitä puoleensa vetää ja vaatii täyttymystään, ja ettei siinä asiassa ole suvulla eikä ystävillä mitään sanomista. Hän päättäisi kaiken, asioiden oikean vauhdin, marssijärjestyksen, ja ajat kaikille meidän yhteisille toimille. Se jatkoi, että oli jo jonkin aikaa halunnut puhua minun kanssani vakavammin asioista. Minä siihen, että vakavasti puhuttaisiin heti seuraavalla kerralla, mikäli se hänen mieleensä oli rakentunut ja että minä aina kunnioittaisin hänen suunnitelmiaan. Se sanoi, ettei olisi ikimaailmassa voinut ajatellakaan kohtaavansa minunkaltaistani miestä ja että kaikki sen siihenastiset yritykset olivat päättyneet pettymyksiin. Minä korjasin, että eihän hän vielä voinut tietää minkälaisen miehen kanssa oli tekemisissä, aika hänelle vasta näyttäisi asioitten oikean laidan. Se jatkoi uskaltaneensa jo ajatella, että jotakin todellista oli hänen kohdalleen nyt tullut minun muodossani ja ettei ikäero haittaisi ainakaan häntä, ellei se sitten minua haittaisi. Minä sanoin, että ikä ei merkitse mitään jos on rakkautta ja tilastojen mukaan jonkinmoisen ikäeron omaavilla on paremmat mahdollisuudet luoda kestävä suhde. Se huolehti, että meidän ikäeromme taitaa olla huomattava. Minä siihen, että sitä suuremmalla syyllä, onnistumisen ehdot vain kasvavat jos ikäero on jonkinmoinen. Se jatkoi, että ei itsekään ole koskaan uskonut iän olevan mikään este ja että nuorena naiset kypsyvät paljon aikaisemmin kuin pojat, jolloin seurusteleminen on yhtä piinaa, kun pojat rassaavat vain mopoja ja vähän myöhemmin autoja. Sitten kun nuorukaisista tulee aikaisia miehiä, naiset ovat jo ehtineet paljon pidemmälle eikä sen takia yhteistä aluetta tahdo löytyä, paitsi sängystä pitäisi, mutta miehiltä menee hukkaan monta elämänsä vuotta, kun he eivät ymmärrä sitä, että naista pitää kohdella kuin kallisarvoista autoa, kuin yksilöä, joka tarvitsee tietyllä säällä enemmän ryyppyä kuin toisella, öljyt pitää säännöllisesti tarkistaa ja ilmanpaineet ja kaikki, että miehiltä menee silkkaan rynkyttämiseen viidestä kymmeneen vuotta ja vasta sitten, jos silloinkaan, he ymmärtävät, että nainen on elävä, tunteva, aistiva ja himoinen olento. Miehet eivät ymmärrä, että heidän suoraviivainen toimintansa on samaa kuin mitä nainen voisi tehdä jämäkän porkkanan kanssa yksinäänkin.
   Oli hiljaista hetken.
   Sitten se jatkoi, että anteeksi puhuiko hän nyt liian uskaliaasti ja rivosti, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. Minä siihen, että hän puhui oikein hyvin ja antoi minulle samalla vinkkejä tulevien tunnelmallisten iltojen varalle. Se punastui ja sanoi pitävänsä minua poikkeuksena tässäkin suhteessa, sentään jo kuusi kertaa tavattu ja nyt vasta olen alkanut puhua niistä asioista, viidellä ensimmäisellä kerralla vain ruusuja ja koruja ja kauniita kortteja. Sanoin vakavasti, että hän oli toki himoittanut minua ensimmäisestä tanssista lähtien, muistiko hän, mutta häveliäs mieleni ja kunnioitus naista kohtaan oli salvannut suuni ja lukinnut leukaperäni niin ettei niistä valuisi ulos liian äkkiä lihallista intoa, ja tämä sen tähden että ensi hetkestä lähtien tiesin tanssivani arvokkaan ja poikkeuksellisen naisen kanssa.
   Se vilkuili kelloa hermostuneesti ja sanoi, että aikaa on vähän ja kuinka se suuteleminen. Minä siihen, että jos hän salaa tahtoi niin vaihtoehdot olivat aika vähäiset. Se kysyi oliko ollenkaan, jos salaa. Minä sanoin, että naisten vessa, kolikko kahvassa olevaan nieluun ja sisään suutelemaan. Se punehtui taas, punehtuvaa sorttia, ja sanoi, että ei kai sellainen nyt sovi. Minä siihen, että kyllä sinne sopii kaksikin koppiin yhtä aikaa ja kuka sen laskee montako jalkaparia pöntön ympärillä kököttää ja mitä jalkaparien omistajat ovat tekemässä. Se jatkoi, että ei olisi ikinä kuuna kullan valkeana uskonut niin hulluihin puuhiin enää ryhtyvänsä, sillä iällä, ja että minä sain hänestä esiin pikkutytön kaikkine oikkuineen ja villitsemishaluineen, vaikka en ollut ollut paikalla kuin parikymmentä minuuttia. Minä jarrutin ja sanoin että en suinkaan haluaisi vessaan suutelemaan mikäli hän on sellaisen teon jo jonkun muun kanssa tehnyt, niin kuin puheenvuorosta voi helposti päätellä, vaan mieluummin minä keksin uuden paikan ja senmuotoisen kolon maailmasta, että hän voisi minut muistaa sen takia, että suuteli minua sellaisessa paikassa ensimmäistä kertaa elämässä ja minulle tärkeintä oli se, että nimenomaan ensimmäistä kertaa. Hän kiirehti selittämään, että eihän hän toki sellaista ollut tarkoittanut, että aikaisemmin, luoja paratkoon, kuinka minä nyt sellaisesti olin hänen puheensa ymmärtänyt. Minä kysyin olisinko väärin sen tajunnut. Se jatkoi, ettei hän suinkaan ollut ennemmin kenenkään kanssa koskaan asemarakennuksen vessassa suuta suikannut, hän tarkoitti yleensä, yleisellä tasolla, ettei ollut enää kymmeneen vuoteen mihinkään hupsutukseen ryhtynyt kenenkään kanssa. Minä sanoin, että siis vessaan, jos se kerran olisi hänelle ensimmäinen kerta. Se honotti, että minä olen hoopo ja sen takia ihana ja ettei hän haluaisi ollenkaan lähteä, ja selitti että lähtisi muuten seuraavalla junalla, mutta kun on jo sopinut ystävättärensä kanssa ja sitä ei enää voisi millään perua, sillä tämä nimenomainen ystävätär oli hänelle puhelimessa sanonut, että on niin paljon kerrottavaa, ja koko kaupunki tämän ystävättären toimien takia aivan sekaisin. Hänen olisi ilmaannuttava päämääräänsä ennalta sovitun suunnitelman mukaisesti. Minä jatkoin, että totta kai hänen täytyisi niin tehdä. Se kikahteli ja sanoi että antaa ystävättären kertoa pikkutuhmista tekemisistään kunnes ystävättärellä ei ole enää mitään kerrottavaa, ja sitten hän kertoisi minusta ja suutelemisesta rautatieaseman naistenvessassa ja kaikesta mitä oli ja mikä kupli hänen sydämensä pikarissa kuin sinne äsken kaadettu samppanja ja kuinka hän vielä kokisi täyttymyksen miehen kanssa, joka malttoi aikansa ja sitten palavasti rakasti ja kuljetti onnen kukkulalta toiselle. Minä siihen, että mikäli hän niin tahtoi niin siten se tapahtuva olisi.
   Se kysyi, että eihän meitä vaan kukaan kuullut, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, tulevat ja menevät ja hetken ovat niin lähellä että taitavat kuulla kaiken mitä puhutaan. Minä vastasin, että emmehän me mitään ole pohuneet, siis sellaista joka mitenkään kenellekään toiselle voisi paljastaa yhtään mitään ja kuinka kukaan toinen voisi ymmärtää meidän puheitamme, sellainen, joka ei ole ollut joka ikinen kerta paikalla meidän tavatessamme ne viisi aikaisempaa kertaa ja nyt tämän kuudennen, ettei kukaan toinen voi ymmärtää paitsi sellainen henkilö, joka on ollut paikalla joka kerta, siis hän tai minä.
   Se rauhoittui silmissä ja kaivoi linnunluisilla sormillaan taskupeilin käsilaukustaan, valmistautui puuteroimalla nälkiintyneen ja uurteisen naamansa ja roiskauttamalla hajuvettä kaulansa kuoppiin. Hajuveden lemu tunki nenääni ja silmäni kostuivat. Se kysyi, että en kai minä itke. Minä vastasin, että kaiken voimani olen joutunut keskittämään, etten ajattelisi eroa, etten tuntisi menettämisen tuskaa ja sitä sanomatonta kaipausta, jota jokainen erossa oltava hetki merkitsi, kuin autiomaa, minä sanoin. Se siihen, että äkkiä suutelemaan ja matka pois ja uusi tapaaminen ja koko elämä siihen hetkeen; ettei minun pitäisi surra. Minä sanoin pelkääväni. Se jatkoi, että juna ei suistu kiskoilta eikä mitään muutakaan pahaa hänelle tapahdu sen piinallisen pitkän eron aikana, ja hän voisi ajatella suhteemme lähentämistä jo seuraavalla kerralla. Minä siihen, että sellaisen pienoinenkin toivominen vain tekee odottamisesta monin verroin tuskallisempaa ja ajasta pitempää kuin milloinkaan. Se jatkoi, että voisi soittaa minulle tai minä hänelle, ettei aika venyisi niin kuin kuminauha ja tekisi hänenkin oloaan toivottomaksi. Minä että vessaan ja heti, jotta voisin sitten päivät itseäni viihdyttää muistelemalla keskusteluamme ja suudelmaamme.
    Vessassa se sulki nopeasti oven ja työnsi puoliavoimet huulensa minun huuliini kiinni. Minä kuvittelin Ingaa ja sain suutelemiseen vauhtia, vaikka sen märkä ja veltto alahuuli olikin paljon ohuempi kuin Ingalla.
   Se imi ja työnsi suurta kieltään suuhuni voimakkaasti. Minua alkoi tukahduttaa.
    Kun se oli kyllänsä suudellut, se sanoi, että ei hän yleensä niin riehaannu, että kielisuudelmaan antautuu, mutta nyt ei tiennyt mikä häneen oikein oli mennyt. Minä siihen, että hän suutelee hurmaavasti ja kiihkeästi kuin ei kukaan eikä hänen minun kanssani tarvitse häveliäs olla, sillä minä olen häntä varten ja hän saa tehdä niin kuin hänestä oikealta ja hyvältä tuntuu. Se sanoi minun näyttävän Jeesukselta vihreine silmineni ja pitkähkön ruskean tukan ja parran kera, johon minä että ehkä minut on hänelle pelastukseksi tarkoitettu.
   Se sieppasi käteeni kiinni ja kuljetti sitä ensin rinnoille ja sitten kylkeä pitkin alas päin. Se huolehti, että en kai minä ajattele hänen olevan huono nainen, kun sillä tavalla kättäni kuljettelee itseään pitkin kuin toisen kädellä itseään hyväillen ja että ei hän sitä yleensä tee. Minä siihen, että hänen tuoksunsa ja muotonsa juovuttavat minua ja käsi saa pieniä sähköiskuja hänen ihonsa läheisyydestä. Vielä sanoin että en suinkaan ajattele hänestä mitään pahaa vaan hyvät ajatukset senkun lisääntyvät mitä lähemmäksi häntä käteni on tapaamisillamme päässyt enkä siinäkään tilanteessa mitään pahaa ajattele, vaikka himoitsemisen hehku mieltäni hämmentääkin pyörremyrskyn tavoin.
   Se alkoi hengittää kiivaammin. Se vei käteni hameen alle. Minä kysyin voiko hänen kukkaansa koskettaa. Se huohotti. Se sulki silmänsä. Se sanoi, että tuskin saattoi odottaa, että pääsisimme jonnekin missä voisimme olla rauhassa ja hän voisi tehdä kaiken sen mitä oli kuvitellut jo alusta alkaen.
   Se alkoi kiehnuttua itseään edestakaisin. Se voihki nimeäni, kunnes viereisestä pyttykaapista kuului kysymys:
   - Mitäs siellä touhutaan?
   - Täällä suudellaan, minä sanoin.
   Se sanoi, että nyt olemme pulassa.
   Nainen viereisestä sanoi, että miehiä naistenhuoneessa, hyi helkkari, ja uhkasi mennä heti ilmoittamaan lippukassaan niin että sairasmielinen naistenvessan tirkistelijä ja salakuuntelija viedään putkaan ja sakkoja. Minä siihen, että kokemani tunteen takia olen valmis vaikka Kakolaan ja rundille ja vaikka mihin. Se suuteli minua taas, hätäisesti, ja sanoi, että parempi olisi meidän nyt kiireesti mennä vessasta ulos, ja hänen junaan, ettei minulle tule hankaluuksia hänen tähtensä, että ei hän sellaista halua ikinä. Minä toistin olevani hänen takiaan valmis vaikka mihin. Se sanoi, että nyt hän ymmärtää, että on olemassa todellakin sellaisia ihmisluonteita, joita voidaan sanoa jaloiksi ja ritarillisiksi, ja sellaista luonnetta hän juuri oli suudellut.
   Kiirehdimme pois vessasta ja se hoputti minua asemarakennuksesta ulos, pakoon virkavaltaa, niin se sanoi, ja että hän kipittäisi junaansa ja soittaisi minulle ja että minun piti pitää hyvä huoli itsestäni, jotta voimme vajaan viikon päästä jatkaa siitä mihin jäimme, kun meidät niin karkeasti ja epähienolla tavalla keskeytettiin.
   Kun minä palasin takaisin Ingan luo, riisuin puvuntakin ja paidan pois. Kävin kylpyhuoneessa poistamassa vihreällä sävytetyt piilolinssit silmistäni. Olohuoneesta Inga kysyi minulta miten tapaaminen meni, ja minä sanoin, että hyvin.

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][*Kotimaiset*]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]